Hyväksytty/hylätty vai arvosana 1-5?

Liikkumisjakso on päässyt vauhtiin ja voi luoja miten vaikeaa alku taas oli. Tässä jaksossa pitää siis opiskella tuki ja liikuntaelimistön koko anatomia eli ihan järkyttävä määrä luita, luiden osia, lihaksia, lihasten origoja ja insertioita, ligamenttejä, hermoja ja verisuonia. Meillä tulee ennen tenttiä suullinen kuulustelu anatomiasta ja se, sekä jakson lopussa olevat dissektiot kyllä todella motivoivat anatomian opiskelussa. Haluaisin erityisesti dissektioista saada mahdollisimman paljon irti ja se onnistuu vain osaamalla anatomiaa hyvin. Onhan anatomia myös tulevaisuutta ajatellen todella tärkeää osata lääkärin työssä joten ei tämä pänttääminen hukkaan mene missään nimessä.

Hieman ehkä vieläkin ahdistaa se kuinka pienessä ajassa pitäisi tosiaan niin paljon sitä anatomiaa jäädä päähän ja kun toivoisin sen jäävän pidemmäksi aikaa kuin vain tämän jakson ajaksi. Toivottavasti nämä asiat kertaantuu vielä tulevaisuudessa moneen kertaan. Muuten tuntuisi vähän hölmöltä opetella nämä asiat jo näin paljon aikaisemmin ennen klinikkaa jossa niitä oikeasti sitten käytännössä tarvitaan. Voiko ne vielä silti olla hyvässä muistissa?

Tällä viikolla tuli aineenvaihduntajakson tulokset ja siitä sekä muutaman kurssikaverini kanssa käydyn keskustelun pohjalta inspiroiduinkin kirjoittamaan tästä Tampereen lääkiksen arvostelutyylistä. Me Tampereellahan saadaan vain hyväksytty/hylätty kun taas kaikissa (?) muissa lääksisissä saadaan kurssi/jaksoarvosana 1-5 väliltä. 1:llä siis pääsee just ja just läpi kun taas 5 on erinomainen suoritus.

Me saadaan kyllä tietää meidän pisteet erikseen kysymällä, mutta kaikki ei käy kysymässä niitä ollenkaan. Esimerkiksi mun poikaystävällä on sellainen periaate että se käy kysymässä pisteet vasta sitten jos ei pääse tentistä läpi. Mun mielestä se on ihan hyvä periaate vaikka itsellä usein kyllä uteliaisuus vie voiton ja tekee mieli tietää tarkemmat pisteet. Onhan se ihan kiva tietää kuinka hyvin ne asiat loppujen lopuksi osasi.

Aineenvaihduntajakso mulla meni todella hyvin. Menetin vain kaksi pistettä maksimipistemäärästä joten olihan se todella kiva pisteiden muodossa kuulla että nyt oikeasti pärjäsin hyvin. Loppujen lopuksi mua kuitenkin lämmittää ihan yhtä paljon "hyväksytty" siellä opintorekisterissä kuin lämmittäisi se numero 5.

Tästä on nyt ulkopuoliset ihmiset olleet hieman järkyttyneitä kuullessaan ettei me saada numeroita. "Kyllähän nyt todistuksessa pitäisi näkyä tuleville työnantajille kuinka hyvin on pärjännyt" on yksi kommentti jonka olen kuullut. Musta tuntuu ettei kaikki ihan ymmärrä sitä kuinka rankka koulutus tämä lääkis loppujen lopuksi on. Jos siitä kaikesta selviää hyväksytyillä arvosanoilla niin varmasti on hyvä lääkäri. Ehkä prekliininen vaihe voi olla vielä vähän rennompaa, mutta kyllä klinikassa varmasti täytyy panostaa ja tehdä työtä sen läpipääsyn eteen. Ei niitä LL:n papereita ihan noin vain saa. Ja sitten kun joskus saadaan niin kaikki ollaan lääkäreinä samalla viivalla.

Toinen hyvin mielenkiintoinen kommentti on ollut: "Tuo systeemi kannustaa laiskuuteen." Tästä olen kyllä eri mieltä. Ehkä jossain lukiossa vielä pääsi läpi ihan muutamallakin pisteellä ja siellä tällainen systeemi olisi kannustanut laiskuuteen mutta ei yliopistoa oikein voi verrata lukioon. Lääkiksessä noin keskimäärin on todella fiksua porukkaa ja monet on todella kunnianhimoisia ja ehkä jopa kilpailuhenkisiä. Monet ovat tottuneet lukiossa olemaan niitä luokkansa parhaimpia ja nyt yhtäkkiä koko kurssi on täynnä niitä "parhaita". Se voi oikeasti aiheuttaa osalle ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta kun ei yhtäkkiä saakaan kurssin parhaimpia tuloksia. Tämä siis vähentää meidän opiskelijoiden välistä kilpailua ja vertailua.

Monilta se myös vähentää paineita saada niitä ihan huippupisteitä. Läpi pääsee kun saa puolet pisteistä ja se riittää. Monille (mukaan lukien minä itse) se ei välttämättä riittäisi jos se tietäisi opintorekisterissä numeroa 1. Omasta mielestäni tämä ei kuitenkaan tarkoita laiskuuteen kannustamista vaan ylimääräisen turhan paineen poistamista opiskelusta jota muutenkin tällä alalla on ihan tarpeeksi. Ei läpi kuitenkaan pääse millään huonolla tuloksella. Vähintään puolet tentin pisteistä on saatava eikä se välttämättä ole mikään helppo juttu. Kyllä kaikki tuntuu oikeasti panostavan tähän opiskeluun, muuhunkin kun vain siihen lopputenttiin. Meillä on kuitenkin paljon ryhmätöitä ja tutoreitakin jotka työllistää meitä koko jakson ajan. Laiskuus tästä on kyllä kaukana!

Itsellä tämä hyväksytty/hylätty menettely Tampereella oli ehdottomasti yksi asia miksi tänne halusin opiskeleen. Miksi lisätä ylimääräisiä paineita jos niillä numeroilla ei kuitenkaan tee myöhemmin yhtään mitään? Loppujen lopuksi ainoa asia mikä merkkaa on se, oletko suorittanut kurssin ja päässyt siitä läpi. Oli se numero sitten mikä tahansa, tärkeintä on läpipääsy.

Ja ammattia vartenhan me todellisuudessa opiskellaan, ei sitä tenttiä. Sekin on ihan hyvä pitää mielessä!

Mutta kumpi teidän mielestä on parempi, hyväksytty/hylätty arvostelu vai arvosanat 1-5?

Niin mikä α-ketoglutaraatti?

Hyvin alkoi se mun "terveempi vuosi 2016" kun nyt taas iski sopivasti tenttiviikolle flunssa. No, pientä tämä on jos se vain pienenä nuhana pysyy. Jotenkin osasin odottaa tätä, sillä koulussa on vähintään joka toinen tuntunut olevan nyt kovassa flunssassa.

Lomamoodista on taas palattu opiskelujen pariin. Meillä oli todella lyhyt kolmen viikon (plus tenttiviikko) aineenvaihdunta-kurssi josta etukäteen oli todella ruusuiset kuvitelmat. Aluksi olin taas tapani mukaan ihan pihalla, mitä lähtisin lukemaan ja kuinka tarkasti asioita pitää osata, mutta pikkuhiljaa asiat ovat selkeytyneet. Alku on aina hankalin.

Tuntuu että tuo aineenvaihduntakurssi on ollut vain iso kasa erilaisia reaktioita, niissä toimivia entsyymejä ja niitä entsyymejä sääteleviä tekijöitä. Ennen tätä kurssia taisin glykolyysistä tietää sen verran, että siinä muokataan glukoosista kaksi palorypälehappoa jotka siirtyy sitruunahappokiertoon. Nyt ollaan käyty läpi ne kaikki 10 reaktiota joista se glykolyysi koostuu ja niille jokaiselle tietenkin löytyy omat entsyyminsä ja niille entsyymeille sääteleviä aktivaattoreita, inhibiittoreita yms.

Ihan mielenkiintoinen on tämäkin kurssi ollut, vaikka ei ehkä kuitenkaan mun lemppareihin lukeudu. Mä meen jotenkin ihan sekaisin että mitkä entsyymit nyt liittyi mihinkäkin ja mikä olisi oikeasti oleellista muistaa. Valitettavasti tämä kurssi on luultavasti mulle sellainen että yritän opiskella asiat edes jotenkin muistiin ennen tenttiä mutta tentin jälkeen unohdan ne kyllä alta aikayksin. Eihän täällä tenttejä varten kuuluisi opisella mutta voiko näitä asioita muka oikeasti vielä muistaa esimerkiksi klinikassa? Ehkä jotain isoja kokonaisuuksia toivottavasti. Mutta kysyppä multa kesällä mihin reaktioon liittyy fosfofruktokinaasi ja mitkä sitä säätelee. En varmasti muista...

Ensi viikolla meillä alkaakin sitten liikkumisjakso joka kuumottelee jo monia massiiviselta määrältä tuntuvan anatomian opiskelun takia. Vaikka se anatomian pänttäys hieman jo hirvittää niin silti ensi jakso tuntuu tosi mielenkiintoiselta käytännönläheisten ryhmätöidensä ansiosta. Päästään harjoittelemaan esimerkiksi polven tutkimista tai haavan suturointia. Kaikista jännittävintä on kuitenkin ensi jaksossa olevat dissektiot jossa päästään tutkimaan niitä anatomian rakenteita ihan oikeista kuolleista ihmisistä!

Tämän vuoden puolella on alkanut myös lääkiksen näytelmäkerhon Pseudon toiminta. Valmistellaan keväälle yksi iso musikaalinäytelmä. Päätin lähteä toimintaan jo heti syksyllä jollain tapaa mukaan mutta en ollut ihan varma miten. Lopulta päädyin maskitiimiin joka siis tekee näyttelijöille (ja ehkä myös tanssijoille?) meikit ja hiukset. Tänää oli ensimmäinen kokoontuminen ja treenattiin pohjameikin tekoa, kulmia ja huulia. Oli tosi hauskaa! Siellä pääsee myös mukavasti tutustumaan muihinkin lääkisläisiin. Innolla odotan mitä pseudo tuo tullesaan. Vanhemmat kurssilaiset monet ainakin sanoo että kun kerran tulee pseudoon mukaan niin sen jälkeen on varmasti joka vuosi jollain tavalla pseudossa mukana.

Vuosi 2015

Palaan vielä hetkeksi muistelemaan vuotta 2015. Se jää mun mieleen hyvin erityisenä vuotena juurikin tämän suuren elämänmuutoksen takia. Olen haaveillut lääkiksestä jo monta vuotta ja vuosi 2015 teki mun unelmista totta!

Alkuvuosi on jäänyt vähän sumuisena mieleen. Poikaystävän kanssa alettiin käydä uudella salilla hyvinkin säännöllisesti ja otin tavoitteeksi että saisin kesään mennessä tehtyä 10 leukaa. Tammikuussa en saanut vielä yhtäkään. Hieman kunnianhimoinen tavoite tuo taisi olla, niitä uuden vuoden villityksiä haha. Mutta taisin mä johonkin neljään leukaan päästä jos oikein muistan, vai peräti viiteen?

Alkuvuodesta kävin myös vielä iltalukiolla viimeisiä fysiikan kursseja läpi ja lukeminen tietysti ylipäätään oli todella suuressa osassa mun elämää. Huomasin kuitenkin suuren eron itsessäni ja lukemisessani verrattuna edellisvuoteen. En stressannut yhtä paljon, olin paljon itsevarmempi ja rauhallisempi. Tottakai niitä epätoivon hetkiä oli myös, mutta jotenkin koin olevani jo osaamiseni kanssa hyvin vahvoilla.

Lukemisen ohella vietin myös iltoja usein töissä kaupan kassalla. Olisin halunnut käyttää kevään täysin lukemiseen mutta halusin varmistaa että varmasti saisin myös kesäksi töitä, joten tein sitten keväälläkin iltoja ja viikonloppuja mikä tottakai hieman ahdisti, koska onhan se aina pois opiskeluista. Näin jälkikäteen lääkikseen päässeenä voin sanoa että se oli ihan hyvä päätös käydä välillä töissäkin. Sain ajatuksia vähän muualle ja tietysti sitä rahaa. Jos lääkiksen ovet eivät olisi auenneet, voisi mielipide olla ihan toinen...

Paljon yksityiskohtia en keväästä muista. Sitä se mun elämä oli päivästä toiseen: opiskelua, urheilua ja töitä. Kai mä joskus vähän rentouduinkin? En muista. :-D

Toukokuussa se kevään kohokohta sitten koitti, pääsykokeet. Vitsit että jännitti! Mutta hyvällä tavalla. Muistan kuinka olin jotenkin ihan täpinöissäni sielä salissa. Mun oli vaikea rentoutua tekemään sitä koetta. Kädet tärisi ja kokoajan ajattelin että kiire, kiire, kiire. Silti jotenkin sain ajatukset kasaan ja tehtyä niitä tehtäviä. Yhtäkään huolimattomuusvirhettä en kokeessa tehnyt ja se on kyllä ihme sillä tärinällä mikä mulla oli! Kotiin päästyäni annoin high fiven äidille koska olin vain jotenkin niin tyytyväinen. Äiti oli sitä mieltä, että pakkohan mun on sisään päästä kun kerta tulin kotiin niin leveällä hymyllä. Itse en ollut niin varma vaikka hyvä fiilis olikin.

Hain myös yhteishaussa bioteknologiaa lukemaan sekä TTY:lle biotekniikkaan ja luonnontieteellisten/matemaattisten aineiden opettajaksi. Bioteknologian pääsykokeisiin osallistuin. Se oli yksi iso farssi koko koe. En ollut lukenut pääsykoekirjaa ja kysymykset oli siitä kirjasta 95 prosenttisesti. Lukiotiedoilla sepittelin sitten sen verta mitä osasin ja olin melkein purskahtaa nauruun sielä salissa. Niin tragikoomista se oli. TTY:n pääsykokeisiin en lopulta osallistunut ollenkaan koska olin todella kipeä silloin. Se harmitti ihan kauheasti, koska TTY:ltä en voisi odottaa opiskelupaikkaa ollenkaan ja jos lääkikseen en pääse niin aika vähissä olisi olleet vaihtoehdot. Olin nimittäin ihan varma etten bioteknologiaan pääsisi sen pääsykokeen takia. Toisaalta olin taas älyttömän onnekas että lääkiksen pääsykokeissa olin täysin terve.

Kesällä pääsykokeiden jälkeen lähdimme poikaystävän kanssa kolmeksi viikoksi Amerikkaan reissuun. Ensin oli kohteena New York City sekä mun host perheiden luona vierailu Skaneateleksessa. New Yorkista suuntasimme myös poikaystävän host perheen luokse Michiganiin. Unohtumaton reissu kaikin puolin ja ensimmäinen matka minkä teimme ihan kaksin. Ensimmäisenä matkaltamme tulee mieleen melkein Nycin lennolta myöhästyminen ja Heathrown lentokentällä varmaan yli kilometrin matka täysillä juosten. Ensimmäinen tunti lennolla menikin hengitystä tasaillen, haha.

Meidän matkan aikana saatiin myös kauan odotettu tieto pääsykokeista. Se päivä oli varmasti tämän vuoden hienoin päivä. Koska elimme Amerikan aikaa, sain tiedon jo heti aamupäivästä ja oli koko päivä aikaa sulatella sitä. Ja kyllä siihen se koko päivä menikin! En pystynyt keskittyä mihinkään muuhun. Onneksi saimme poikaystävän kanssa kummatkin ilouutisia joten yhdessä sitten hehkutettiin sitä koko loppu matka kaikille. Host perheeni tosin pelästyi kun itkin ihan hulluna tiedon saatuani, vaikka ilon kyyneliä ne oli. :-) Suureksi yllätyksekseni olisin päässyt myös bioteknologiaa opiskelemaan.

Vuoden paras kuva!

Loppumatkasta sain jalkaani aika ison ja inhottavan palovamman. Taas oli kuitenkin myös onnea matkassa, koska se tuli ihan viimeisinä päivinä ja pääsin kotiin Suomeen lääkärille sitä näyttämään ja hoitamaan. Se ei siis pilannut meidän reissua vaikka melko iso vaiva siitä lopulta tulikin. Tänä vuonna mulla tuntui olevan aina jos jonkinlaista vaivaa... Onneksi niistä aina selvittiin vaikka monet hyvin kipeitä ja kurjia sillä hetkellä olikin. Vuodelle 2016 toivonkin vanhojen ihmisten tapaan terveyttä. ;-)

Hrr, loppuvuodesta sairastettu keuhkokuume viimeisimpänä mielessä!

Kesällä myös toinen kauan haaveilemani asia tapahtui. Nimittäin muutettiin vihdoin poikaystävän kanssa yhteiseen kotiin Tampereelle. Löysimme aivan ihanan asunnon jota sitten innolla sisustin ja laitoin sitä meidän näköiseksi. Olin niin innoissani uudesta elämästä Tampereella. Muuten kesä kuluikin sitten töitä tehden ja vapaa-ajalla rentoutuen.

Kesän lopussa se suuri päivä sitten koitti ja lääkis alkoi. Tämän syksyn aikana en ole kokenut itse koulua vielä mitenkään älyttömän raskaaksi. Tietenkin uudet asiat kuten anatomia ja latina on aluksi hermoja raastavaa ja raskasta mutta siihenkin tottuu. Olen ehdottomasti kokenut olevani oikealla alalla ainakin vielä toistaiseksi ja opiskeltavat asiat tuntuu todella mielenkiintoiselta! Pitkin syksyä olen oikein pysähtynyt miettimään kuinka kiitollinen olen tästä opiskelupaikasta.

Varsinkin alkusyksy oli kyllä tavallaan aika rankka, vaikka itse opiskelu kevyttä olikin. Kaikki oli jotenkin niin uutta. Tunsin lääkiksestä entuudestaan vain muutaman ihmisen joten uusien ihmisten määrä oli valtava. Nimet eivät aluksi meinanneet millään jäädä mieleen ja ajattelin etten ikinä oppisi niitä tulevan kuuden vuoden aikana! Lisäksi iltamenoja on ollut läpi syksyn melko runsaasti. En ole koskaan ollut mitään rankkaa juhlija tyyppiä, mutta näin fuksivuotena haluan kyllä osallistua suurimpaan osaan. 

Parhaimpina muistoina täytyy kyllä syksyltä sanoa mediverkkocup, jossa siis kurssit kilpailee toisiaan vastaan jalkapalloturnauksen merkeissä, sekä meidän fuksikurssin järjestämät e-bileet ja niihin valmistautuminen. Mediverkkocup tuli jo todella aikaisin syksystä eikä yleensä fuksikurssi ehdi siihen kovin näyttävästi valmistautumaan mutta meidän kurssi kyllä ylitti kaikki odotukset! Tuli tosi fyvä fiilis siellä, meidän kurssi oli ensimmäistä kertaa tiivis yhtenäinen porukka. :-) E-bileisiin valmistautuessa puhallettiin myös loistavasti yhteen hiileen ja saatiin mahtavat juhlat aikaan. Ne jäivät mulle syksyn parhaimpina juhlina mieleen. 

Mun asua injektioissa! Teemana meidän hupitutorryhmällä talviurheilulajit 

Vihdoin ikiomat buranahaalarit

Kaiken kaikkiaan lääkis on ollut ihan huikeaa aikaa ja ylittänyt hieman jopa omat odotukseni varsinkin kaiken oheistoiminnan kohdalla. Ihanaa että pääsin juuri cursus kukon porukkaan ja odotan todella innolla tulevia vuosia tämän porukan kanssa. Odotan myös todella innolla ensimmäistä kevättä kolmeen vuoteen kun ei tarvitse murehtia pääsykokeista vaan saan nauttia täysin rinnoin siitä itse keväästä. :-)

Muita mieleen painuneita muistoja vuodelta 2015:

Joka pääsykoekevät ollaan jännitetty tapparan menestystä sm-liigassa. Luulisi että tällä kannustuksella olisi jo se mestaruus tullut! :-D

2014 vuoden lopulla päätin aloittaa oikomishoidon ja nyt loppuvuodesta pääsin nauttimaan täydellisestä hammasrivistöstä. Vaikka siihen on ihan hirveästi rahaa mennytkin niin täytyy sanoa että on se ollut sen arvoista! 

Neljä ruusua neljän vuoden seurustelun kunniaksi ♥

Joulu oli hyvin samanlainen kuin aina aikaisempinakin vuosina, mikä oli ihanaa. Oltiin kotona perheen kesken. Syötyiin, syötiin vähän lisää, jaettiin lahjat ja nautittiin joulun tunnelmasta vaikka ulkona olikin todella epäjouluinen ilma. Joulu on kyllä varmaan paras juhla vuodessa mun mielestä!

Nyt odotan innolla mitä 2016 vuodella on minulle tarjota! 

LKK-jakson fiilikset

Aika menee ihan älyttömän nopeasti! Meillä alkoi viikko sitten joululoma, mikä tarkoittaa sitä että fuksivuoden syksy on nyt siis paketissa. Jos aika jatkaa kulkuaan näin nopeasti, niin ei tämä kuuden vuoden koulutus loppujen lopuksi nyt niiin pitkä aika ole. Innolla odotan kyllä kaikkea tulevaa ja kiitollisena mietin kulunutta syksyä.

Syksyn viimeisin ja fuksivuoden pisin jakso on nyt siis suoritettu ja toivottavasti tenttikin meni läpi, että saisi koko loman vain rentoutua eikä murehtia uusintoja. LKK eli lisääntyminen, kasvu ja kehitys oli erittäin mielenkiintoinen jakso ja se tuntui solujakson jälkeen niin paljon mielekkäämmältä. Jakso oli kyllä todella laaja ja asiakin oli paikoittain todella hankalaa. Aloitimme naisen normaalista kuukautiskierrosta siirtyen siitä sukusolujen kypsymiseen, hedelmöittymiseen ja raskauteen. Jakson ehdottomasti hankalin aihe oli alkion kehitys ja organogeneesi, joita käsiteltiinkin useassa eri tutorkeississä. Loppujakso oli hieman kevyempää asiaa vastasyntyneen kehityksestä murrosikäiseksi asti ja lopuksi käsiteltiin vielä murrosikää hieman tarkemmin. Näiden lisäksi lantion alueen anatomia tuli tutuksi.

Jakso oli aika pitkä ja jo ihan ekojen viikkojen aikana tuli sellainen epätoivoinen fiilis, että "nyt jo tullut näin paljon vaikeata asiaa, pääsenköhän ikinä tästä jaksosta läpi". Kyllä sitä ihme kyllä jotain jäi mieleenkin ja täytyy kyllä sanoa että iso kiitos siitä kuuluu PBL opetukselle. Ei sitä muuten tulisi opiskeltua asioita etukäteen ennen kuin vasta tenttiviikolla. Koen että myös luennoista saan enemmän irti kun ne käsittelee sen hetkisen tutor keissin ongelmaa, sillä sitä tietoa pystyy hyödyntämään niiden tutoreiden teossa.

LKK jakso sisälsi myös paljon kivoja ryhmätöitä kuten nallesairaalan, potilaan haastattelu harjoituksen TAYSissa, istukan leikkelyä ja neuvolavierailun. Mun motivaatiota kasvattaa kaikki tuollaiset käytännönläheiset työt. Kivaa vaihtelua normaalin opiskelun rinnalla.

Itse tosin suoritin oman neuvolakäyntini nyt joululomalla vasta, koska loppujaksosta sairastuin keuhkokuumeseen. Noin viikon ajan olin joka päivä yli 39 asteen kuumeessa ja luulin sairastavani influenssaa. Lopulta keuhkokuvista löytyi melko isot tulehdukset. Yleensä keuhkokuumeesta joutuu sairaalan osastolle, koska se vaatii suonensisäistä antibioottia. Pääsin onneksi kotisairaalan hoitoon eli elelin kotona kanyyli kädessä ja hoitajat kävivät kolme kertaa päivässä antamassa antibiootin. Niin paljon mielyttävämpää olla kotona! Aluksi stressasin tosi paljon tutoreiden ja luentojen missaamista. En vain kyennyt olla edes istuma-asennossa, joten kouluun en pystynyt mennä edes kuuntelemaan. Jotenkin opin sitten kuitenkin olla stressaamatta ja keskittyä omaan paranemiseen. Oma terveys kuitenkin menee kaiken edelle, kyllä ne koulujutut saa myöhemminkin tehtyä ja hyväksiluettua.

Nyt odotan enää tenttitulosta ja toivon päässeeni läpi. Olo koheni onneksi tenttiviikoksi sen verran että jaksoin lukea mutta terveenä olisin kyllä varmasti aloittanut lukemisen hieman aiemmin. Siksi en täysin varma läpipääsystä ole vaikka ihan luottavaisin mielin kuitenkin.

Nyt vietän joululoman puoliksi töitä tehden ja puoliksi rentoutuen. Joulu on ehdottomasti yksi lempijuhlistani ja odotan sitä ja sen tuomaa tunnelmaa kuin kuuta nousevaa. Olen nyt muutamaan kertaan käynyt Tampereen joulutorilla fiilistelemässä ja kotona juonut glögiä kynttilöiden valossa useana iltana. Jouluruuat ovat joulussa varmaan parasta mitä tiedän joten aion kyllä syödä hyvällä omalla tunnolla lisäkiloja pelkäämättä. Palataan sitten tammikuussa taas ruotuun ja liikunnan makuun!

Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua kaikille!

Nallesairaala ja anatomian alkeita

Viime viikko oli ehkä intensiivisin viikko tähän mennessä koulussa, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna ei se niin rankka ollutkaan miltä alkuviikosta tuntui. 

Nallesairaala, joka on tässä lisääntymisjaksolla ollut jo monta vuotta, oli alkuviikosta ja ihan mielenkiintoinen kokemus. Saatiin lääkärintakit päälle ja hieman välineitä lelujen hoitamiseen. Värikkäät lasten laastarit oli kyllä ehdottomasti eniten lasten mieleen ja niistä lapset usein innostui. Itse en ole nyt vähään aikaan ollut päiväkoti-ikäisten lasten kanssa tekemisissä joten olihan se jännittävää mennä sinne niiden kanssa leikkimään. Itselläni on vähän myös se ongelma etten osaa oikein heittäytyä sinne lasten tasolle ja antaa mielikuvituksen lentää. Tuntuu ettei tässä iässä oikein ole enää sitä mielikuvitusta! Se oli välillä tosi työlästä yrittää heittäytyä siihen leikkiin mukaan. Oli kuitenkin ihan palkitsevaa ja tykkään kyllä lapsista tosi paljon. Erityisesti jäi mieleen pieni poika jota pelotti ihan suunnattomasti tulla "lääkärin" vastaanotolle. Itku oli kokoajan lähellä eikä meinannut millään antaa tutkia pupuaan vaan piti sitä vain tiukasti sylissä. Hyvin se kuitenkin meni ja lopussa annoin kaikille lapsille tarran joka varmasti oli lapsille hienoa. Ehkä tämä jopa saattoi lieventää joidenkin lasten lääkäripelkoa, who knows! 

Tällä viikolla on saatu käyntiin anatomian opiskelut, jotka on siis intgroitu muuhun opetukseen. Nyt esimerkiksi tällä lisääntymisjaksolla olisi tarkoitus oppia lantion alueen luut, ligamentit, lihakset, verisuonet, hermot, naisen sekä miehen genitaalialueen anatomia sekä varmaan vielä jotain muutakin. Ihan hullultahan se tuntuu että noi kaikki kuuluisi ennen joulua osata niin latinaksi kuin suomeksikin. Todella todella aikaa vievää ja hermoja raastavaa se ainakin mulle on nyt ollut, kun tuntuu ettei se latina jää päähän yhtään. No, luiden opettelu tuntui ehkä vähän helpommalta kuin esimerkiksi tuo genitaalialue, mutta eiköhän sekin joskus päähän jää. Ja ylipäätään anatomian opiskelu varmasti helpottuu ajan mittaan, mutta näin alussa se on todella uuvuttavaa. 

Muuta mielenkiintoista koulussa on ollut muunmuassa potilaan kohtaaminen ja ensi viikolla potilaan haastattelu jotka suoritetaan kummatkin TAYSissa oikeiden potilaiden kanssa. On todella hassua kulkea sielä sairaalan käytävillä valkoinen takki päällä, vaikka todellisuudessa ei tiedä kyllä lääketieteestä vielä yhtään mitään. Mutta tykkään tarkkailla lääkäreitä, hoitajia ja muuta henkilökuntaa. Kiva päästä joskus osaksi sitä sairaalamaailmaa! Kaikki käytännön työt muutenkin pitää sitä mielenkiintoa yllä tässä prekliinisessä vaiheessa. Pelkkä luennoilla istuminen kävisi tosi nopeasti aika puuduttavaksi.

Ensi viikolla on ne kauan odotetut e-bileet! Onneksi koulu näyttää aika rennolta ensi viikolla, sillä aikaa menee varmasti aika paljon bileiden valmisteluun. Itse olen ruokatiimissä, joten tarjoilujen tekoon tulee varmasti menemään useampia tunteja... No, ehkä se on ihan ok jos joskus jää esimerkiksi tutoreihin panostus vähän vähemmälle. 

#kukkoonirti

Tänään on ollut kiva päivä. Aamulla Orion tarjosi meille oikein hyvän aamupalan, jonka jälkeen saatiin ihka omat stetarit! Tänä iltana olenkin sitten yrittänyt kuunnella sillä hengitysääniä ja sydämmen sykettä. Stetarit tuli juuri sopivasti viikkoa ennen nallesairaalaa jolloin pääseekin sitten leikkimään sillä lisää.

Lisäksi meidän kurssin huikea e-biletraileri julkaistiin tänää youtubessa. Pakko jakaa se täälläkin, niin hienoa osaamista siinä on. Tuskin kuitenkin kovin monelta löytyy helikopterikameraa jolla ollaan kuvattu meidän upea loppuhuipennus Torni hotellissa.

E-bileet on siis fuksikurssin esittäytymisbileet, jossa on tarkoituksena tehdä kaikki paremmin kuin viime vuonna. E-bileisiin valitaan salainen teema joka lopulta julkaistaan trailerin mukana. Meidän trailerin loppuosa on eri videolla, sekin löytyy youtubesta, mutta teemana toimii siis Seitsemän kuolemansyntiä. Teemasta tehdään sitten vähän pidempikin video joka näytetään itse bileissä. :-) Siitä tulee luultavasti yhtä huikea kuin tästä traileristakin!

Tosiaan meidän kurssin isännän sukunimen mukaan kurssi on nimetty Cursus Kukoksi. Tämä ehkä vähän selittää tuota miksi muutettiin peto kukoksi. Meidän kurssi on kyllä niin huikea! Cursus kukko <3

Solujakso

Mä en koskaan odottanut saavani mitään hyötyä Jyväskylän yliopistossa suoritetuista kursseista lääkiksessä. Paitsi tietysti sen, mitä pääsykokeisiin lähdin sieltä hyötyä hakemaan. Lähes kaikki kursseista, joita siellä suoritin, valitsin sen mukaan että ne tukisi mun pääsykoelukuja. Koskaan en odottanut saavani siitä mitään hyötyä itse lääkiksessä ja se oli mulle ihan täysin fine. Ajattelin, että jos niin hienosti käy, että joskus lääkikseen pääsen niin silloin olen kyllä valmis käymään kaikki kurssit ihan A:sta Ö:hön. 

Meillä on nyt ensimmäinen kunnon kurssi johdanto-jakson jälkeen takana päin: solut, kudokset ja niiden toiminta. Aika lailla heti aluksi tehtiin selväksi, että tämän kurssin tentti on mahdollista saada hyväksiluettua, jos on aikaisemmin opiskellut jotain solubiologiaan liittyvää yliopistotasolla. Pakkohan se oli sitten tilata Jyväskylästä opintosuoritusote ja kokeilla, jos omista solubilsan kursseista saisin tentin hyväksiluettua ja sainhan mä! Piti mun kaikkeen pakolliseen opetukseen osallistua, sekä tutoreihin mutta niihin olisin varmasti osallistunut muutenkin. Ei mulla kuitenkaan kovin hyvin mielessä ollut noi muutaman vuoden takaiset soluopiskelut. Ensi viikko on täysin vapaa siis mulle, mutta monille se on loppu viikon tenttiin lukemiseen tarkoitettu lukuloma. Täytyy siis yrittää rentoutua ja ottaa vapaa-ajasta kaikki irti, että jaksaa täysillä opiskella ensi jaksossa. :-)

Solujakso oli paikoin ihan mielenkiintoinen, mutta loppua kohden alkoi kyllä jo puuduttaan. Hemidesmosomeista tai esimerkiksi G-proteiinien toiminnasta lukiessa alkaa miettimään, että teenkö mä tällä tiedolla mitään tulevaisuudessa lääkärin ammatissa. Motivaatioa ja mielenkiintoa oli välillä vaikea löytää. 

Nyt olen ensimmäistä kertaa kunnolla aloittanut totutteleen tuohon englanniksi opiskeluun. Jyväskylässä tyydyin menemään sieltä mistä aita on matalin ja luin lähinnä vain luentokalvoja, joten siellä en saanut kyllä minkäänlaista rutiinia tuohon englanniksi lukemiseen. Mä luulen että tämä solukurssi oli hyvä kurssi totutella siihen, koska asiat olivat edes jonkin verran tuttuja jo lukiosta sekä Jyväskylän yliopistosta, joten ihan nollasta ei tarvinut lähteä tietoa etsimään. Luin Essential Cell Biology kirjaa jossa lisäksi oli hyvin ymmärrettävää ja selkeää englantia, joten ongelmia ei juurikaan ollut! Meille suositeltiin myös Histologian kirjaa ja joihinkin ryhmätöihin oli annettu jotain lukemisalueitakin histon kirjasta, mutta sen lukeminen oli mulle ihan täyttä tuskaa. Yhden sivun lukemiseen meni varmaan lähemmäs tunti. Jotkut kyllä tuntuu tykkävään kyseisestä kirjasta, mutta mä ihan suosilla etsin tietoni jostain muualta. 

Myös siihen tiedon itsenäiseen etsimiseen on ollut pieni tottuminen. Kukaan ei ole sanomassa, että tähän aiheeseen kannattaa lukea kirjasta x jotkut tietyt sivut. Itse on tehtävä se työ ja etsittävä joku luotettava lähde. Toinen ongelmahan on se opiskelun rajaaminen. Jokaisesta meidän tutoreissa käsitellystä aiheestakin saisi varmasti ihan oman tuhatsivuisen kirjan kirjoitettua, joten pakkohan se tiedon haaliminen johonkin on rajattava. Itse on päätettävä, koska omasta mielestään tietää tarpeeksi. Tutoreissa sen huomaa, että osa vetää sen rajan eri kohtaan kuin toiset. Tietenkin se riippuu myös omasta mielenkiinnosta opiskeltavaa aihetta kohtaan, kuinka paljon siihen jaksaa perehtyä. Itse olen ottanut aika rennon asenteen näin aluksi. Yleensä luin sen mitä siinä cell biology kirjassa käsiteltävästä aiheesta kerrottiin ja se on riittänyt mulle. 

Tutoreiden ja luentojen lisäksi solujakso sisälsi paljon valomikroskoopilla kudosnäytteiden katselua eli sitä histologiaa. Yritettiin oppia erottamaan toisistaan sileää lihaskudosta ja tiivistä järjestäytynyttä sidekudosta yms. Eilen meillä olikin histologian preparaattitentti, jossa piti tunnistaa eri kudosnäytteitä. Se oli yllättävän helppo tentti vaikka sitä alkuun vähän kuumoteltiinkin. 

Tämä kuva oli heijastettu luentosalin seinälle ennen histon tentin alkua! :-D

Jännintä tässä jaksossa oli varmaan verinäytteiden otto ihan jakson alussa. Siinä jotenkin pääsi niin lähelle käytäntöä, kun pääsi kaverilta ottaan verta. Aluksihan se kyllä jännitti ihan hulluna, varsinkin olla itse pistettävänä, mutta hyvin se lopulta meni. Sen jälkeen tuli tosi kiva fiilis, sellainen että jes, tää on kivaa! 

Nyt odotan todella innolla seuraavaa jaksoa joka on Lisääntyminen, kasvu ja kehitys. Jotenkin se tuntuu tän solujakson jälkeen niin paljon konkreettisemmalta lääkärin työtä ajatellen. Lisäksi se sisältää kaikkia mielenkiintoisia opintokäyntejä, kuten neuvolakäyntiä ja päiväkodissa nallesairaalaa. Itse lukujärjestys näyttää todella rennolta. Paljon päiviä jolloin on vain muutama tunti opetusta, mutta vanhempien opiskelijoiden mukaan kyseessä on kuitenkin erittäin laaja kurssi, joten sitä vapaa-aikaa on varmasti käytettävä itsenäiseen opiskeluun. Vapaa-aikaa vie myös kaikki opiskelun ulkopuolinen toiminta kuten e-bileiden suunnittelu, joka on meidän fuksikurssin vastuulla ja tavoitteena on aina järjestää edellisvuotta paremmat pippalot. Näytetään mistä meidät fuksit on tehty!

Buranahaalarit!

Vitsi, miten hienolta tuntui tänää saada omat buranahaalarit! Nää jalassa sitä alkaa pikkuhiljaa tuntemaan itsensä oikeasti lääkisopiskelijaksi. :-) Nyt sit pitäis vaan äkkiä ommella muutamat merkit siihen kiinni ennen torstain Kauppakadun approa. 

Pääsykokeisiin valmistautuminen

Vuosi sitten näihin aikoihin aloitin hiljalleen pääsykokeisiin luvun. Iltalukion fysiikan kurssi alkoi jo melko aikaisin syksyllä, mikä otti päähän. En olisi halunnut aloittaa lukemista vielä niin aikaisin, mutta koska halusin kuitenkin käydä kaikki fyysikan kurssit (ensimmäistä lukuunottamatta) iltalukiossa, oli pakko aloittaa jo aikaisin syksyllä. En kuitenkaan ollut valmis käymään Tampereella enempää kuin kahdesti viikossa. Matkoihin meni aina kuitenkin aikaa, enkä omista omaa autoa joten piti aina sumplia vanhempien ja siskon kanssa menot niin että sain auton käyttöön aina maanantai- ja keskiviikkoilloiksi.

Iltalukiossa en siis lukenut muuta kuin vain fysiikan kursseja. Olisin samaan hintaan voinut lukea myös kemiaa sekä biologiaa ja varmasti olisin niitä lukenutkin jos olisin asunut lähempänä. Nyt koin tuon kahdesti viikossa Tampereelle ajelun hieman työlääksi ja aikaa vieväksi, mutta kuitenkin todella hyödylliseksi. Biologia ja kemia oli kuitenkin mulle tutumpia, koska olin niitä lukiossa lukenut ja YO-kirjoituksissa kirjoittanut joten päätin keskittyä aluksi vain fysiikkaan.

Niin kuin jo sanoinkin, aikaisin syksystä fysiikan lukemiset ei aluksi oikein kiinnostaneet. Olin varmaan edelleen vähän loman tarpeessa edellisistä pääsykokeista. En ymmärrä kuinka jotkut jaksaa jo heti kesällä aloittaa luvut melkeinpä heti edellisten pääsykokeiden jälkeen. Itse tarvitsin useamman kuukauden luvuttoman loman ennenkuin pystyn motivoimaan itseäni uudestaan. Päätinkin aluksi mennä rennolla otteella lukion kanssa. Fysiikan lämpökurssi oli muutenkin jo tuttu ja helppo, joten tunneilla istuminen tuntui usein aika turhalta. Tuli kuitenkin laskettua tosi paljon tehtäviä, mikä palautteli asioita kivasti mieleen ja kehitti sitä niin surullisen kuuluisaa laskurutiinia.

Etenin siis vuoden loppuun aikalailla iltalukion tahdissa. Tehtäviä tein paljon enemmän mitä annettiin läksyksi, koska halusin hyödyntää opettajia aina jos jossain tehtävässä oli hankaluuksia. Lukioaikoina jätin fysiikan opinnot kesken sähkökurssin jälkeen ja vaikka niinkin pitkään siellä kitkuttelin, juuri mitään ei kyllä jäänyt päähän! Lähinnä vain opettelin asiat ulkoa sisäistämättä mitään. Nyt oli kiva käydä fysiikan kurssit kunnolla opettajan johdolla läpi uudestaan ja koin tästä olevan todella paljon hyötyä.

Iltalukiota voin kyllä suositella varsinkin silloin jos on joku yksi heikompi aine, missä kaipaisi opettajan tukea. Etenemistahtihan siellä on paljon nopeampi kuin normaalisti lukiossa, joten jos ihan nollapohjilta sinne menee, niin omaa aktiivisuutta kannattaa olla. Suosittelisin aina tutustumaan opetettaviin aiheisiin ennen itse opetusta, jotta tietää jo asiasta jotain ja voi sitten kysyä opettajalta jos jäi jotain epäselväksi. Tällä tyylillä on kyllä mahdollista pysyä mukana! Tosin itse opiskelin usein kahta kurssia samanaikaisesti, joten kyllä se töitä vaatii. Itseäni helpotti suuresti se, että asiat oli kaikilta kursseilta edes jotenkin tuttuja, joten pystyin heti keskittyä niihin vaikeimpiin asioihin ja hioa niitä kuntoon. Kovalla motivaatiolla on kyllä mahdollista pysyä huonommallakin lähtötasolla mukana! :-)

Itse en ole kovin suuri valmennuskurssien kannattaja. Itse kävin eximian lyhyen kurssin heti kirjoitusten jälkeen ja koin sen hyödyttömäksi. Olin kyllä silloin todella väsynyt YO-kirjoituksista, joten motivaatiota ei kauheasti enää ollut pääsykoelukuihin, joten se varmasti söi valmennuskurssin hyötyä. Mikään valmennuskurssihan ei takaa sitä opiskelupaikkaa, kyllä se kuitenkin aina lähtee itsestä ja siitä omasta motivaatiosta. Ehkä sellaiselle ihmiselle, jolta on kaikki aineet (fy, ke, bi) jäänyt lukiossa lukematta, sellainen pitkä ja kattava valmennuskurssi voi olla todella hyödyllinen. Jos kuitenkin aineet on jo lukiosta tuttuja, en koe valmennuskursseja välttämättömäksi. Tästä aiheesta voisin melkein joskus kirjoittaa ihan oman postauksen.

Muistan kuinka vuodenvaihteen jälkeen oli todella vaikeaa aloittaa kemian ja biologian lukemiset. Jotenkin vain siirsin ja siirsin niiden aloittamista aina seuraavalle viikolle ja kyllä se varmaan helmikuulle meni kun vihdoin aloitin. Ostin sen mafyn vanhan tehtäväpaketin koneelleni fysiikasta ja kemiasta ja aloitin niiden laskemisen. Olen aina ollut tosi huono tekeen mitään lukusuunnitelmaa ja yleensä sellaiset vaan saa mut todella ahdistuneeksi sit jos niistä jää jälkeen. Mafyn tietokoneohjelma teki automaattisesti sellaisen aikataulun tehtävien tekemiselle, jotta kaikki tehtävät ehtii tekemään ennen pääsykoetta.

Punainen käyrä kuvaa siis omaa tasoa joka aina nousee sitä mukaan kun teet tehtäviä. Musta käyrä on se, millä tasolla pitäisi aina vähintään olla jotta pysyy aikataulussa. Ahdistuin aina kovasti jos jäin tuon mustan viivan alle ja usein mun punainen käyrä olikin paljon mustaa käyrää korkeammalla, että sain muutaman päivän hyvällä omalla tunnolla olla laskematta. Ja siis en tarkoita sitä, että muutamana päivänä en laskenut yhtään mitään. Silloin yleensä laskin jonkun toiseen aineen tehtäviä tai luin biologiaa. En millään jaksanut joka päivä panostaa kaikkiin kolmeen aineeseen. 

Kemian ja fysiikan laskemiset oli siis aikalailla tuon mafyn tehtäväpaketin sekä vanhojen lukiokirjojen varassa. Koin kyllä saavani melko hyvän laskurutiinin ja aloin oikeasti tykkäämään esimerkiksi fysiikasta jota ennen niin kovasti vihasin. Jossain kohtaa tuntui että olin fysiikassa jopa parempi kuin kemiassa, mutta loppupeleissä olin kyllä kumpaakin ainetta hionut niin paljon että taisin olla niissä aika tasaisen vahva.

Biologian lukuihin lainasin kaverilta Ihmisen fysiologia ja anatomia kirjaa, jota luin lukiokirjojen lisäksi. Lukiokirjojen samat tekstit alkoi oikeasti kyllästyttään todella paljon, joten tuo uusi kirja toi lukemiseen vähän mielenkiintoa ja yskityiskohtaisempaa tietoa monestakin eri asiasta. Jouduin aina vähän miettimään, mikä olisi hyvä asia muistaa ja mikä menee jo liian syvälliseksi. Opettelin kuitenkin ihmisen biologiaa paljon yksityiskohtaisemmin kuin aikaisempina vuosina. Tein myös melkein kaikesta todella hyvät muistiinpanot. Käytin todella paljon aikaa eri anatomisten rakenteiden piirtämiseen ja värittämiseen. Kertaaminen onnistui siis hyvin omia muistiinpanoja lueskelemalla.

Jotenkin tämä vuosi tuntui selkeästi erilaiselta kuin aikaisemmat haut. En ollut yhtä stressaantunut kuin ennen. Harrastin myös säännöllisesti liikuntaa lukemisen ohella ja kävin jonkin verran keväällä töissäkin. Välillä työnteko stressasi suunnattomasti ja ajattelin niiden pilaavan mun mahdollisuudet sisäänpääsyyn. Näin myöhemmin ajatellen, ne työt oikeasti oli varmasti ihan hyvä juttu. Sain ajatukset kokonaan muihin juttuihin ja jaksoin taas paremmin panostaa lukemiseen. Tein todella paljon iltavuoroa niin että aamupäivät luin tehokkaasti ja illat olin töissä. Aamuvuorojen jälkeen lukeminen oli todella raskasta, joten tein suurimmaksi osaksi vain iltavuoroa. 

Lisäksi jotenkin se oma osaamistaso otti tosi ison harppauksen edellisvuoteen verrattuna. Palaset vain vihdoinkin loksahteli paikoilleen ja koin olevani kaikissa kolmessa aineessa hyvä. Tottakai sitä aina epäili omaa osaamistaan ja sisäänpääsyn mahdollisuuksia, mutta sitä se hakeminen aina on. Epätoivoa, mutta myös onnistumisen tunteita. :-)

Mun poikaystävä oli tilannut mafynetistä vähän laajemman tehtäväkokonaisuuden itselleen ja siinä tuli mukana muunmuassa harjoituskokeita joita kopioitiin sitten mullekin. Ehkä noin kolme viikkoa ennen pääsykoetta aloin sitten niitä tekeen aina jokatoinen päivä. Otin viisi tuntia aikaa ja tein kokeita, niin kuin ne olisi pääsykokeita. Siinä vasta epätoivon hetkiä tulikin, koska mafy oli oikeasti osannut tehdä tosi kinkkisiä tehtäviä mikä oli tietysti hyvä juttu. Yksi niistä kokeista oli erityisesti todella vaikea ja sen kokeen jälkeen olin ihan varma etten tule pääsemään tänäkään vuonna sisään. Laskin omat pisteeni enkä saanut lähellekään puolia kokeen pisteistä. Vasta myöhemmin selvisi, että mafy oli arvioinut jokaiselle kokeelle yksilöllisesti "sisäänpääsypisterajat" ja ylitin sitten kuitenkin ne rajat! Voi sitä onnen tunnetta, kun yhtäkkiä taas näkyikin valoa tunnellin päässä. Siinä sitten toitotin itselleni sitä kuinka viimeiseen asti nyt mennään täysillä eikä luovuteta! 

Kokeet myös ulkonäöllisesti näytti ihan oikealta pääsykokeelta

Noin kymmenen harjoituskoetta tein. Ihan viimeisten kohdalla aloin olla todella väsynyt siihen kellottamiseen ja täysillä panostamiseen. Itse pääsykoe alkoi jo olla niin lähellä, että jätin sen viimeisen kokeen kesken ja päätin antaa aivojeni levätä enkä rasittaa niitä enempää. Olivat sitten täydessä teräskunnossa h-hetkellä. :-) Muutamana päivänä ennen koetta en siis tehnyt juuri mitään, ehkä muutamia asioita biologiasta kertailin mutta muuten otin rennosti. Koin kuitenkin nuo harjoituskokeet todella hyödyllisiksi. Jotenkin tuli sitä sellaista rutiinia siihen kokeen suorittamiseen, jolloin ehkä se oikea koe tuntui vain yhdeltä kokeelta muiden rinnalla eikä niin pelottavalta. Mene ja tiedä. Itselle ne kuitenkin loi sellaista itsevarmuutta ja taistelutahtoa, koska lähes kaikissa kokeissa pääsin yli sen mafyn arvioiman pisterajan. 

Vielä loppuun voisin koota teille hakijoille muutaman vinkin hakuprosessiin, jotka monille saattaa olla kyllä itsestäänselviäkin, mutta toimii myös ehkä sellaisena TL;DR tiivistelmänä:

• Laske, laske, laske ja laske! Laskurutiinia ei vain saa mitenkään muuten kuin laskemalla. Aloita helpoista yksinkertaisista laskuista, jotta kaavat tulisi tutuiksi ja pikkuhiljaa siirry haastavampiin. 
• Juuri ennen pääsykoetta kannattaa kuitenkin palata niihin helppoihin laskuihin. Tällä tavalla saat hyvin kerrattua ja palautettua muistiin laskukaavat, mutta saat myös itsevarmuutta pääsykoetta varten, kun osaat tehtävät. Siitä ei ole mitään hyötyä laskea jotain todella haastavaa tehtävää edellisenä iltana ennen pääsykoetta ja masentua sitten siitä, kun ei osaa.
• Yritä tehdä tehtäviä mahdollisimman pitkälle ilman apua. Älä katso malliratkaisua, vaikka tehtävä ei heti aukeisikaan. Mieti mitä kaikkea lähtöarvoista pystyy laskea ja lähde kokeilemaan edes jotain. Väärästäkin ratkaisutyylistä on enemmän apua kuin yrittämättä jättämisestä. Lisäksi moneen tehtävätyyppiin saattaa olla useampi tapa päätyä oikeaan vastaukseen. 
• Kiinnitä huomiota, jos tehtävissäsi toistuu samantyylisiä virheitä ja yritä päästä niistä pois. Itse olen kova tekemään huolimattomuusvirheitä, joten oli haastavaa opetalla tekemään tehtäviä nopealla tahdilla mutta samalla myös välttää niitä huolimattomuusvirheitä. 
• Yritä myös aidosti kiinnostua opiskeltavista asioista. Okei, joidenkin suotyyppien ja fysiikan diodien kohdalla se voi tuntua kyllä mahdottomalta, mutta auttaa kuitenkin asioiden sisäistämisessä. 
• Keksi jotain muutakin tekemistä säännöllisesti, jolloin saat ajatukset kokonaan muihin juttuihin! Urheile, näe kavereita, lähde shoppaileen, jotain kivaa mistä nautit. :-) 

Ja vielä loppuun poikaystävän vinkki (joka siis myös pääsi lääkikseen):

• Vaikka olisi kuinka hyvät lähtökohdat (pelkkiä älliä kirjoittanut lukiosta), niin siihen ei kannata tuudittautua. Lääkikseen pääsy vaatii rankkaa työtä ja se kannattaa tiedostaa! 

Kaikille tuleville hakijoille oikein paljon tsemppiä luku-urakkaan! Laittakaa kommenttiboksiin kysymyksiä, jos sellaisia tuli mieleen. Vastaan niihin oikein mielelläni. :-)

Sonja

Ensimmäisten viikkojen fiiliksiä

Tänään polkiessani pyörällä kotiin tuolta Kaupin kampukselta mietin että tänää voisi olla hyvä päivä päivittää blogia. Samalla myös tuskailin tuota Taysin ympärillä olevaa työmaata. Pyöräilyreitit muuttuu vähän väliä ja täytyy miettiä, mistä sitä olisi tällä kertaa fiksuinta/nopeinta mennä. Toinen uusi asia on liikennevalot! Ei sitä siellä "maalla" asuessa tullut edes ajatelleeksi kuinka paljon liikennevalot hidastaa pyörällä kulkemista, kun koko ajan saa seisoskella risteyksissä. Vaikka alati muuttuva työmaa ja liikennevalot kulkua hieman hidastaakin, olen kyllä nauttinut todella paljon kaupungissa asumisesta. Joka paikkaan pääsee niin kätevästi pyörällä ja auto olisi oikeastaan jopa hitaampi. Eilen poljin keskustaan ostaan paitaa itselleni torstaista mediverkko cup -tapahtumaa varten ja koko reissuun meni hieman reilu puoli tuntia. Todella nautin tästä, että kaikki on lähellä, kun on tottunut siihen että ilman autoa ei oikein voi lähteä minnekään.

Lääkiksen alku on ollut tapahtumarikas! Ensimmäinen viikko oli todella raskas, koska sairastuin heti aika kovaan flunssaan ja se tottakai väsytti. Muistan kuinka olin vuosi sitten myös samoihin aikoihin flunssassa ja ajattelin, että onneksi voin olla vain kotona eikä tarvi juosta lääkiksen kaikissa iltamenoissa. Noh, tänä vuonna sain sitten kokea sen! Selvisin oikeastaan ihmeen hyvin, mutta kyllä siinä kohtaa meinasin luovuttaa kun pääsin kotiin edellisistä bileistä noin kahden aikaan yöllä ja seuraavan bileiden lippuja oli tarkoitus mennä jonottaan neljän/viiden aikaan aamuyöstä. Jotenkin sitä vain selvisi siitäkin. Onneksi tämä on mun viimeinen fuksivuosi! :-D

Meidän kurssi vaikuttaa kyllä tosi ihanalta ja aktiiviselta. Tuntuu tosin että vielä on paljon porukkaa kenen kanssa en ole jutellut ollenkaan! Ensimmäisellä viikolla flunssan ja kovan juhlimisen lisäksi väsytti kyllä ihan vain se sosiaalisena olokin ja kaikkiin uusiin ihmisiin, paikkoihin ja asioihin tutustuminen. Vähäisenä vapaa-aikana oli ihana vain makoilla sohvalla ja olla hiljaa. Kaikesta huolimatta on ihana tutustua uusiin ihmisiin ja todella toivon löytäväni lääkiksestä elinikäisiä ystäviä.

Itse koulu on vielä toistaiseksi ollut todella rentoa. Olemme hieman tutustuneet ensihoitoon sekä pbl oppimismuotoon, mitä Tampereen lääkiksessä käytetään. Lisäksi meillä oli todella mielenkiintoinen opintokäynti joko Taysissa, Hatanpään sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Itse olin terveyskeskuksessa seuraamassa potilaiden lääkärikäyntejä ja haastattelemassa hieman potilaita siitä millainen heidän mielestään on hyvä lääkäri ja millaisia odotuksia potilailla on lääkärin vastaanotolla. Tuntuu todella hurjalta päästä näin varhaisessa vaiheessa jo kontaktiin potilaiden kanssa ja seuraamaan sitä oikeaa lääkärin työtä läheltä.

Välillä oikein havahdun siihen, että ei vitsit, nyt sitä sitten oikeasti ollaan opiskelemassa lääketiedettä. Koen olevani todella onnekas ja kiitollinen siitä että saan opiskella alaa, joka todella kiinnostaa. Toisaalta taas välillä herää sellaisia ajatuksia, että apua onko musta tähän. Tulenko koskaan selviään näistä opinnoista, onko musta niin vastuulliseen työhön. Mä luulen, että tollaiset ajatukset on kaikilla normaaleja, eikä meistä kukaan ole syntynyt valmiiksi lääkäriksi. Eiköhän tämän kuuden vuoden aikana siihen sitten kasva ja se oma "lääkäri-minä" kehittyy kokoajan pikkuhiljaa. :-)

I did it!

Voi apua... Tämä välivuosi hujahti kokonaan ohi kirjoittamatta blogia. Ei vain oikein ollut inspistä kirjoittaa. Nyt jostain syystä kuitenkin sellainen tuli ja ajattelin nyt hieman kertoa teille mun kuulumisista koska siitä oli kommentteihin tullut kysymyksiä. Blogin kohtalosta sen enempää en kuitenkaan osaa sanoa, jatkanko vai en. Olen tässä välivuoden aikana ajatellut että en jatka, mutta mun mieli muuttuu kauheen usein!

Noh, jokatapauksessa tänä vuonna mua onnisti ja pääsin sisälle Tampereen lääkikseen! :-) Pääsykokeen jälkeen oli jo tosi hyvä fiilis, sellainen että nyt mennään sisälle. Pikkuhiljaa aloin myös katsomaan oikeita vastauksia netistä ja jopa laskin itselleni jonkinlaiset raakapistearviot mitä en yleensä ikinä tee. Omien pisteideni mukaan mentiin yli puolivälin, mikä yleensä on se rajapyykki pääseekö sisään vai ei. Mutta tottakai oma itsevarmuus väheni mitä pidemmälle mentiin pääsykokeista.

Muutamaa päivää ennen tulosten tulemista olin oikeasti ihan hermoraunio. Me oltiin mun poikaystävän kanssa Amerikassa lomalla meidän host perheitä katsomassa ja mä saatoin alkaa yhtäkkiä vain itkemään. Mun ihana host äiti ihmetteli mikä mulla on hätänä ja selitettiin sitten että pääsykoetulokset stressaa vaan ihan älyttömästi. Onneksi ne tulokset tuli jo vähän etuajassa.

Yhtenä kesäkuun päivänä äiti oli laittanut mulle monta viestiä että nyt ne tulokset on netissä ja mä näin sen viestit vasta parin tunnin päästä. Äiti raukka ihan hermona joutunut odotella. :-D Kädet tärisi ja sydän hakkas kun kirjauduin opintopolkuun. Pankkitunnuksetkin meni ensin väärin! Ja kun vihdoin sain kirjauduttua, en edes nähnyt missä se "hyväksytty" luki. Poikaystävä siinä vierellä istui ja sanoi että, pääsin sisään. Muutama sekunti siinä kesti tajuta se ja sen jälkeen tuli itku. Ja suuren suuri helpotus!

Sain kyllä ihan loistopisteet, 76 raakapistettä kun pisteraja oli 61. En ihan noin hyviä pisteitä odottanut joten en voi olla kuin tyytyväinen. On niin helpottunut olo. Se on mahtava tunne kun kova työ vihdoin palkitaan! Mä niin koen ansainneeni tän. :-)

Mä olen todella innoissani. Myös mun poikaystävä pääsi lääkikseen ja juuri tänää käytiin hakemassa avaimet meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Olen niin valmis aloittaan uuden vaiheen mun elämässä, myydä kaikki lukio kirjat pois ja kerätä tilalle lääkiskirjoja! Jos joku on siis opiskelumateriaalien puutteessa niin muhun voi ottaa yhteyttä. :-)

En tiedä löydättekö te tän mun pitkän tauon jälkeen enää tänne mun blogiin mutta jos löydätte niin jättäkää ihmeessä jotain puumerkkiä. Mä tosiaan en vielä tiedä blogin tulevaisuudesta... Toisaalta olisi kiva kirjoittaa millaista lääkiselämä on mutta en tiedä riittääkö aika ja innostus! Ja kun lääkiksessä on varmasti todella tarkkaa se mitä nettiin saa kirjoittaa ja mitä ei.

Ja jos tosiaan kiinnostusta löytyy, voin yrittää kirjoittaa vähän tarkemmin mun viime vuoden opiskelusta ja esimerkiksi iltalukiosta mitä kävin. Just let me know!

Hyvää kesää vielä kaikille! Toivottavasti saadaan  edes muutama lämmin kesäpäivä elokuulle ennen opiskelujen alkua :-)

Sonja

Let the games begin... again

Hei! Ajattelin tulla päivittämään hieman kuulumisiani. Olen hiljentynyt koko kesäksi, koska jotenkin alan kokea tämän blogin enemmän lääkispainoitteiseksi eikä kesällä lääkisasiaa ole oikein ollut! Kesä on mennyt ihan täysin fysiikkaa, kemiaa tai biologiaa ajattelematta. Kaiholla ajattelin viime sunnuntaina että voi miten kutkuttavassa tilanteessa olisinkaan jos huomenna olisi ensimmäinen päivä lääkiskessä - niin kuin se kaikilla Tampereen sisäänpäässeillä oli. Olen ollut järkyttävässä flunssassa oikeastaan koko tämän viikon, joten ihan hyvä ettei ole tarvinnut joka päivä juosta erilaisissa kissan ristiäisissä, koska sitähän se eka viikko varmasti aina on. :-) Ei sillä etteikö se olisi hyvä juttu, en vain tässä flunssassa varmastikkaan pystyisi nauttimaan siitä!

Pientä päivitystä siis viime postauksen pohdintoihin, päätin nyt jokatapauksessa pitää sen välivuoden. Sain ympäriltä hyvin erilaisia mielipiteitä asiaa koskien ja oikeasti neuvot jakautuivat aikalailla kahtia. Toiset oli sitä mieltä, että kannattaisi ottaa paikka vastaan ja toiset välivuoden kannalla. Kummassakin oli hyvät ja huonot puolensa ja päätin nyt sitten antaa oman paikkani toivottavasti jollekin sitä enemmän haluavalle.

Suunnitelmissani ei todellakaan ollut aloittaa itse pääsykokeisiin opiskelua vielä pitkään aikaan. Tiedän että monet ovat aloittaneet jo kesällä, mutta tällä kertaa en ota asiasta mitään paineita. Ilmoittauduin kuitenkin Tampereen iltalukioon aineopiskelijaksi ja ajattelin lukea kaikki fysiikan kurssit kakkosesta kasiin siellä vielä uudestaan. Viimeisistä kursseista eniten varmasti hyötyä on, mutta päätin nyt kuitenkin ottaa kaikki koska tuo aineopiskelu on maksullista, joten haluan kaiken hyödyn mitä sillä rahalla vain saan. Kemiasta en ole ihan vielä varma, aionko sitä ottaa. No, jokatapauksessa iltalukion jouduin aloittaa jo nyt tällä viikolla siitä fysiikan kakkoskurssista. En halua ajella joka arki-ilta Tampereelle, joten vain tällä tavoin sain kaikki kurssit järkevästi mahtumaan tälle vuodelle niin ettei tarvisi joka ilta olla iltalukiolla.

Pohdiskelin paljon kesän aikana sitä, miten opiskelisin ensi vuonna. Valmennuskurssi? Itsenäistä opiskelua? Iltalukio? Valmennuskurssit ovat niin järkyttävän hintaisia, joten sellaista en aio ottaa. Eniten apua tarvitsen fysiikassa joten olisi kuitenkin kiva että siinä aineessa olisi joku jolta kysyä apua tarvittaessa. Tästä syystä päädyin iltalukioon. Sen lisäksi täytyy vielä jostain hankkia itseopiskelumateriaalia, koska niitä ei ole enää viime vuodelta juurikaan jäljellä. En mä nyt kuitenkaan samoja tehtäviä jaksa vuodesta toiseen tehdä. Iltalukiossa käytetään kuitenkin eri kirjasarjaa mitä itse olen aikaisemmin käyttänyt, joten sitä kautta tulee ainakin ihan uusia tehtäviä, mikä on hyvä! Vaikka aluksi ärsyttikin hommata kokonaan uusi kirjasarja itselle, mutta löysin sellaisen älyvuodosta onneksi oikein hyvään hintaan niin ei harmita enää. :-) Vaihtelu virkistää!

Aloittelen siis oikein rauhallisesti tuon iltalukion kanssa. Teen läksyt, käyn tunneilla ja yritän saada kokeista parhaat mahdolliset tulokset. Samaan aikaan käyn kyllä vuoden loppuun asti myös töissä edelleen, joten opiskelu ei ole vielä mikään tärkein prioriteettini elämässä. Joskus marraskuussa alan varmaan lukea rinnalla myös biologiaa mutta ensi vuoden puolella se todellinen rääkki vasta alkaa. Toivottavasti viimeisen kerran!

Koska te muut hakijat aiotte aloittaa opiskelun vai onko se alkanut jo kesällä? :-)

Sonja

Varasijalta hyväksytty

Mulle tuli tänä aamuna soittoa Tampereen yliopistosta. En siis ehtinyt vastaamaan siihen ja selvittelin kuka numeron takana oikein oli. Enirosta sain nimen ja kun googletin nimeä, tuli linkkejä lääketieteen yksikköön Tampereelle. Voitte vain kuvitella kuinka mun sydän pomppas kurkkuun ja kävin mielessäni ihan kaikkea hullua. Mitä jos mun pisteet on laskettu väärin ja pääsin lääkikseen sittenkin? Tai ehkä sieltä tulee joku turha kysely pääsykokeista... Heh, kaikkea mä mietin ja yritin kuumeisesti soittaa takaisin, mutta numeroon ei saatu yhteyttä.

Vähän myöhemmin mä sitten kirjauduin yliopistohakuun ja sieltä se soiton syy sitten selvisi. Mä olin päässyt bioteknologiaan varasijalta. Ensireaktioni oli, että voi eiiii. Tiesin että pääsin suht lähelle rajaa, mutta jotenkin toivoin että se ei silti riittäisi. Sen takia toivoin sitä, että en joutuisi sen kysymyksen äärelle että otanko sitten paikan vastaan vai en. Viime vuonna olisin luultavasti kiljuen ottanut kyseisen paikan. Nyt en oikein tiedä... Tuntuu hienolta että pääsin sinne, koska niin moni lääkikseenkin pyrkijä hakee sinne. Silti joudun nyt miettimään tätä asiaa aika lailla.

Paikan vastaanottaminenhan tarkoittaisi sitä että ensi vuonna mahdollisuudet lääkiksen suhteen hieman heikkenisivät, koska minulla on jo opiskelupaikka vastaanotettuna. Tietääkö joku miten tuo tulee näkymään? Otetaanko ilman opiskelijapaikkaa olevat ihan eri kiintiössä sisään vai saako he vain muutaman lisäpisteen? Pitäisi selvittää tätä asiaa.

Toisaalta voisihan bioteknologiasta olla hyötyä. Siellä voisin taas opiskella vain sellaisia kursseja joita koen hyödylliseksi, ja jos en ensi vuonnakaan sisään pääse, niin ainakin olisi sitten edes se paikka. Mikä ei siis huono ole! Ei vaan ehkä ihan se, mitä oikeasti haluan.

Olin jotenkin niin asennoitunut jo välivuoteen. Ajattelin että menen iltalukioon lukemaan fysiikkaa, teen syksyn töitä ja opiskelen taas entistä ahkerammin. Mulla oli ajatus selvänä visiona päässäni ja nyt se romuttui. Muistan viime vuoden kuinka työlästä se oli aloittaa uusi koulu. Piti olla kokoajan kauheen sosiaalinen ja yrittää pitää itseään "tyrkyllä". Joka ilta oli kamalasti menoa, enkä ollut tottunut sellaiseen joten se kyllä väsytti henkisesti todella paljon. Olin iltaisin aina todella väsynyt päivän sosialisoinnista koska halusin niin kovasti saada kavereita enkä jäädä ulkopuolelle. Jotenkin ahdistaisi aloittaa taas se sama uudelleen. Jos kyseessä olisi lääkis, tekisin sen enemmän kuin mielelläni! Mutta kun kyseessä olisi taas yksi väliaikainen ratkaisu, niin jaksanko sitä?

Mulla on sellainen olo, että kyllä mä sinne ensi vuonnakin pääsisin! Että jos nyt jätän paikan vastaanottamatta ja ensi vuonna sitten menen sinne jos en pääse lääkikseen. Haen uudestaan, menen valintakokeeseen ja pääsen uudestaan sisään. Musta tuntuu että pääsisin. Pääsin tänäkin vuonna vaikka koe ei edes mennyt mielestäni mitenkään niin hyvin mitä olisin toivonut. Ensi vuonna olen taas tätä vuotta parempi. Eihän sitä asiaa tietenkään varmaksi voi sanoa että pääsisin uudestaan, ja tuntuu todella vaikealta luopua tuosta paikasta vaikka mieli tekisikin.

Kysymys kuuluukin, mitä te tekisitte tässä tilanteessa? En nyt ihan kaikkia muuttujia ja mielipiteeseeni vaikuttavia asioita tässä maininnut mutta ne tärkeimmät kaiketi. Tavallaan olen todella iloinen että olin tarpeeksi hyvä, mutta tavallaan olisin toivonut että juuri minä olisin ollut vaikka se, jonka nenän edestä se raja vedetään! Ei tarvisi pohtia tätä kysymystä...

Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana

Vaikka sitä jotenkin skeptisesti ajatteli, että tuskin sitä pääsee sisään, niin silti jotenkin jännityksellä odotin puoltayötä ja sitä että tulokset julkistettaisiin yliopistohaussa. Jotenkin omaa skeptisyyttä lisäsi se, että monet olivat saaneet hyväksymiskirjeitä jo 1. heinäkuuta, vaikka tulosten piti tulla 2. heinäkuuta. Noh, sisään en päässyt ja kyllä se hetken aikaa oikeasti todella paljon harmitti.

Taas "turha" välivuosi tiedossa... Vanhenen vuoden, mutta en etene elämässäni eteenpäin. Viime vuoden pänttääminen tuntuu todella turhalta. Kuinka paljon olisinkaan voinut vain nauttia elämästä lukemisen ja laskemisen sijaan. Todellisuudessahan se kaikki on vain pohjana ensi vuodelle ja silloin hakeminen on toivottavasti taas hieman helpompaa. Välillä iskee silti ahdistus. Miksi en pääse eteenpäin?

Jotenkin nykyään näen asiat kuitenkin ihan valoisasti. Ehkä siksi että sain oman ohuen kirjeeni vasta tänään ja näin pisteeni. Siis VAU, oli reaktioni. En halua tarkkoja pisteitäni tänne kertoa, mutta voin kertoa että kehitys on huima viime vuodesta, jolloin jäin hyvin hyvin kauas pisterajoista. Tänä vuonna omilla raakapisteilläni olisin päässyt kaikkiin Suomen hammaslääkiksiin, jos siis älyvuodon raakapistetaulukko piti paikkansa, minkä sieltä bongasin. Se tuntuu jo aika huikeelta!

En onneksi jäänyt mihinkään yhden pisteen päähän, mutta kuitenkin sopivan lähelle, että se todella motivoi minua ensi vuotta ajatellen! Silloin minä luen ja opettelen niin paljon biologian nippelitietoa kuin vain pystyn. Lasken, lasken ja lasken. Ja aion mennä heittämällä sisälle! Jos kehitys on yhtä huikeaa kuin se oli nyt viime vuoteen nähden, niin ensi vuonna olen varmasti sisällä. Toisaalta ei näinkään voi oikeastaan ajatella, kun joka vuosi koe on niin erilainen ja onnistuminen siinä ei ole mitenkään riippuvainen tästä vuodesta. Antakaa mun kuitenkin unelmoida ja elää näissä pilvilinnoissa hetki. ;-) Mä jotenkin taritsen tällaista pientä lisäboostia ensi vuodelle.

Jotenkin hävettää kertoa kaikille sukulaisille ja kavereille jälleen kerran, etten päässyt sisälle. Eihän monet todellakaan tiedä kuinka vaikea sinne on päästä ja olen aina ollut hyvä koulussa. Miksi siis nyt en onnistu? Ei olisi koskaan pitänyt tästä hakemisesta edes kertoa kuin vain läheisimmille, mutta minkäs sille nyt enää voi. Jotenkin on nyt vain opittava olla ajattelematta mitä muut ajattelee. Kyllä ne mulle tärkeimmät ihmiset kuitenkin ymmärtää tilanteen täysin ja tukevat sekä auttavat mua tästä eteenpäin.

Hyvä ystäväni pääsi opiskelemaan Tampereen yliopistoon kasvatustieteitä ja hänen puolestaan olen äärettömän onnellinen!! Vaikka meidän piti sinne Tampereen yliopistoon yhdessä mennä... No, minä tulen sitten vuoden perässä. Läheisimmistä kavereistani kukaan ei päässyt tänä vuonna lääkikseen, joten kaikki ollaan siinä mielessä samassa veneessä. Onneksi on kohtalotovereita! Ja senkin vuoksi tiedän ettei mulla ole mitään hävettävää... Ei sinne moni muukaan päässyt.

Oikein isot onnittelut kuitenkin kaikille jotka lääkikseen pääsi!! <3 Olette sen varmasti ansainneet!

Sonja

Pääsykoe 2014

Huhh, pääsykoe on nyt ohi... Ihan käsittämätöntä, niin se vain oli ja meni. Itse pääsykoepäivänä en kyllä millään jaksanut alkaa kirjoittaan fiiliksiäni ja ihan hyvä niin, olisi luultavasti ollut silloin vähän eri ääni kellossa kuin nyt! Eilen taas olin aika pitkän päivän töissä, joten en silloinkaan jaksanut kirjoitella. Jos nyt avaisin hieman fiiliksiäni kuitenkin.

Edellisenä iltana jännitys oli aina paikoittain hieman kovempi ja paikkoitan ei niin paha. Olen kuitenkin tuollaisissa tilanteissa todella huono nukkumaan. Pyörin sängyssä monta tuntia ja aamusta herään ihan liian aikaisin. Niinpä otin puolikkaan unilääkkeen ja sain unta melko pian. Aamusta sitten heräsin suht aikaisin, mutta ei se haittaa! Sain kuitenkin ihan hyvät yöunet, kun ei tarvinnut illasta vähentää sitä uniaikaa.

Aamulla olo oli myös melko jännittynyt ja aamupalan syöminen oli hieman hankalaa. Koepaikalle päästyäni ja kaverini siellä tavatessa olo kuitenkin rentoutui. Fiilis oli ihan hyvä kun koe vihdoin alkoi. Ja voi kuinka erilainen olo mulla tällä kertaa olikaan koetta tehdessä verrattuna viime vuoteen! Tuli sellaisia onnentunteita, että jes, tällä kertaa mä jopa osaan täältä jotain. Eikä kertaakaan tullut epätoivoista fiilistä. Muistan 2013 pääsykokeessa mananneeni mielessä, etten enää ikinä koskaan hae uudestaan lääkikseen. Heh, nyt ei sellaisia ajatuksia käynyt mielessä.

Toisaalta koetta enemmän tehdessäni tajusin, että tämähän on ehkä vähän liiankin helppo. Ihan ääripää viime vuoden kokeeseen. Aineiston puuttuminen oli todella hassu uudistus! Itsehän suorastaan vihaan aineistoja ja siihen pohjautuvia natsikysymyksiä, joten aluksi ajattelin asian olevan vain ja ainoastaan hyvä. Mutta toisaalta jotenkin harmitti sen puuttuminenkin ja lukuisat helpohkot tehtävät. Tiesin heti kokeen päätyttyä, että pisterajat tulee nousemaan paljon viime vuodesta ja sen kyllä vahvisti myös älyvuodon keskustelupalstat ja muut blogit.

Vasta kotiin päästyäni iski oikein kunnon masennus. Masennus siitä, että olen taas vuoden käyttänyt elämästäni tähän ja luultavasti ilman sisäänpääsyä. Mulle iskee välillä järkyttäviä ikäkriisejä ja jotenkin tuntuu että mun elämä vain junnaa paikallaan. Tiistai-iltana olo oli todella huono. Olin silloin hyvin vahvasti sitä mieltä, että ei mun kokeella tulla pääseen sisälle. Siellä on niin paljon mua parempia hakijoita ja koe on ollut todella helppo. Tänä vuonna varmasti suoraa lukiosta hakijoilla on myös hyvät mahdollisuudet päästä sisään. En mä edelleenkään kovin luottavainen ole oman sisäänpääsyni suhteen ja tottakai se hieman harmittaa. En kuitenkaan halua jäädä tuleen makaamaan. Heinäkuussa ne todelliset tulokset sitten kuulee ja sinne asti haluan vain unohtaa koko kokeen mielestäni! Sisäänpääsy tulisi olemaan todella todella ihana positiivinen yllätys, koska tällä hetkellä olen valmistautunut pahimpaan.

Meidän piti mennä kaverin kanssa Tampereelle Ohi on! -juhliin, mutta illalla juteltiin asiasta ja me kumpikiin oltiin älyttömän väsyneitä, että ei lopulta jaksettukaan enää lähteä Tampereelle kun oltiin jo kotiin päästy. Oliko teistä jotkut muut juhlistamassa lukemisurakan päättymistä? :-)

Ihan vähän vain olen katsonut niitä mallivastauksia. En todellakaan mitenkään tarkasti läpikäyden ja pisteitä laskien. En jaksa niin tarkkaa spekuloida ja miettiä asiaa. Tuli mitä tuli! Yritin välttää kaikin keinoin huolimattomuusvirheitä, koska niitä teen välillä todella paljon. Toivottavasti niitä pystyin välttämään mahdollisimman paljon. Yhdessä tehtävässä harmittaa kyllä älyttömästi mun ajatusvirhe. Olin ajatellut asian väärin, vaikka olisihan se pitänyt osata! No, on siitä tehtävästä ainakin puolet oikein ja pienipisteisiä tehtäviä muutenkin. Mutta niihän niistä aika moni...

Tosiaan tällä hetkellä en ole kovin toiveikas sisäänpääsyn suhteen, mutta eihän sitä koskaan oikeasti voi tietää. Tiistain masennus muuttui kuitenkin eilen töissä taas iloksi. Pääsin ajattelemaan muita asioita ja se kyllä auttoi! Onneksi on nuo työt nyt siis edes. :-) Olin jo ihan eri ihminen kotiin tullessani eilen illalla ja mieltä oikein kohotti myös uusien suunnitelmien miettiminen ensi vuodelle, jos lääkikseen en pääse. Olen nyt vihdoinkin keksinyt oikein varteenotettavan plan B:n. Siitä nyt en kuitenkaan toistaiseksi kirjoita vielä. Elämä kuitenkin voittaa! Eikä se välivuosi mun maata kaada vaikka siltä välillä tuntuukin.

Nyt vihdoinkin alan tuntea sitä helpottuneisuutta, mitä pääsykokeen jälkeen kuuluisi tuntea. Se ei todellakaan tullut vielä tiistaina se olo. En ollut yhtään iloinen siitä että koe oli ohi eikä tarvisi enää lukea tai stressata. Olin vain todella ahdistunut. Nyt siis vihdoin alan nauttimaan lomasta! Ja työnteosta! Oikeasti, tällä hetkellä sekin tuntuu tosi kivalta vaihtelulta, varsinkin kun työkaverit on tosi kivoja ja työ ainakin vielä toistaiseksi mielekästä. Kyllä sekin varmasti myöhemmin alkaa tökkimään, mutta nyt nautin tästä tunteesta!

Onnittelut kaikille muillekin hakijoille pääsykokeesta selviämisestä! Yritetään olla liikaa miettimättä asiaa, heinäkuussa sitten olemme taas hieman viisaampia. Nyt nautitaan kesästä! :-)

Viimehetken ajatuksia

Viimeinen päivä ennen suurta koitosta, jota on odotettu jo niin pitkään! Aamulla heräsin hieman ahdistuneena ja jännittyneenä, mutta se sitten hävisi siinä aamupäivällä. Ihan rauhallisin mielin olen ollut suurimmaksi osaksi. Suurin jännitys iskee varmasti nukkumaan mennessä ja huomenaamulla. Toivottavasti saisin nukuttua... Jännittyneenä nukun yleensä älyttömän huonosti. Illasta en saa millään unta ja aamuyöstä herään ihan liian aikaisin jännittämään. Voi kun ensiyö menisi hyvin niin voisin sitten olla kokeessa energinen. Tarvii varmaan ottaa nukahtamislääke...

Kävin ostamassa eväitä huomiselle. Viinirypäleitä, proteiinijuoma, alpenpatukka ja banaani! En välttämättä ehdi kaikkea syömään, mutta kun äiti on aina ihan hysteerinen ton syömisen kanssa. Kai se on parempi että on liikaa kuin liian vähän. Bioteknologian pääsykokeessa huomasin sen että nälkä yllätti yllättävän aikaisin ja sen jälkeen ajatus ei kulje ollenkaan! Aivot ovat niin kovassa työssä koko sen viisi tuntia että pakko muistaa niitä vähän ruokkiakin. :-)

Tänään olen hyvin kevyesti kertaillut omia fysiikan muistiinpanojani ja palautellut kaavoja mieleen. Monet pitää viimeisenä päivänä jo ihan kokonaan vapaapäivää, mikä on varmasti ihan hyvä idea! Eihän tässä enää mitään radikaalia pysty tekemään omaan osaamistasoon. Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää! Toivottavasti riittäisi sisäänpääsyyn. Välillä olen todella skeptinen sisäänpääsyn suhteen ja välillä taas hyvinkin toiveikas. Huomenna olen päättänyt mennä kokeeseen taistelutahdolla! Vaikka eteen tulisi (ja varmasti tuleekin) tehtäviä jotka vaikuttaa ihan mahdottomilta, niin yritän. En luovuta tai vaivu epätoivoon vaan yritän täysillä sen koko viisi tuntia ja katson mihin se riittää. Jos en osaa niin yritän kerätä mahdollisimman paljon hajapisteitä. Aina voi arvata jos ei tietoa löydy!

Jännä olisi tietää millainen fiilis mulla huomenna on tähän aikaan. Tämän vuoden uurastus vihdoin ohi! Välillä tuntuu silti että olisi pitänyt jaksaa enemmän... Olisi pitänyt laskea enemmän ja tehdä enemmän muistiinpanoja bilsasta. Olisi pitänyt pitää vähemmän vapaa-aikaa ja olisi pitänyt jaksaa kovemmin nämä viimeiset viikot. Nyt en enää kuitenkaan halua jossitella. Katsotaan mihin tällä jaksamisella pääsen! Jos en ihan sisään asti niin sitten ensi vuonna uudestaan uudella uskolla.

Kaikille isot onnentoivotukset huomiselle! :-) We can do this!

Miksi minusta tulee lääkäri?

Tohtori Krabola blogista Lääketiedettä ja laiskottelua haastoi minut sekä monet muut lääkikseen hakijat/lääkiksessä opiskelijat vastaamaan tähän mielenkiintoiseen kyselyyn, miksi minusta tulee lääkäri? Minun on ollut tarkoitus aiemminkin kirjoittaa kyseisestä aiheesta ja ehkä joskus myöhemmin aiheesta vielä enemmän kirjoitankin. Katsotaan nyt kuinka paljon tässä alkaa runosuoni sykkimään kun vauhtiin pääsen. ;-)

Miksi minusta tuli/tulee lääkäri?
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
2) Koska olen Jumalasta seuraavana.
3) Tämä on kutsumusammatti.
4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
5) En keksinyt muutakaan.
6) Haluan antaa panokseni lääketieteen hyväksi ja ehkä edistää tulevaisuudessa tiedettä löytämään parannuskeinoja sairauksiin.
7) Äiti käski.
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
9) Haluan Nobel-palkinnon.
10) Ammatti siinä kuin muutkin.
Tähän olen nyt siis kerännyt joitakin kohtia äsköisestä listasta, mitkä kuvaavat minua ja niitä myös hieman perustelen.

1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
Olen aina halunnut ihmisläheiseen työhön, missä voin olla avuksi ja auttaa muita! Tähän kategoriaan nyt varmasti kuuluisi muitakin aloja, esimerkiksi sairaanhoitaja/terveydenhoitaja, tai esimerkiksi opettajat. Itseasiassa myös logopedia kiinnostaa paljon eli puheterapia. Jollain tavalla haluan auttaa ihmisiä ammatissani ja ehkä se miksi juuri lääkäriksi haluan, on perusteltavissa seuraavalla vaihtoehdolla. Eli:

4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
Valehtelisin jos väittäisin ettei raha vaikuta mun mielipiteeseen ollenkaan. En varmasti tekisi näin paljon töitä pääsykokeiden eteen, jos loppujen lopuksi töitä tehtäisiin pienellä palkalla! Raha motivoi minua, se on se minkä takia töitä ylipäätään tehdään! Tietenkin myös lääkärin ammatin tuoma status ja arvostus lämmittää mieltä. En pidä itseäni mitenkään muita parempana, mutta itse suuresti aina ihailen muita lääkäreitä tai lääkiksessä opiskelevia. He ovat minun silmissäni suuriakin sankareita ja olisi jännä ajatella jonkun ajattelevan minusta samalla tavalla. Se tuntuu kivalta!

5) En keksinyt muutakaan.
Jotenkin vain se plan B:n keksiminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta! Jos en pääse lääkikseen, niin minne sitten haen? Mitä minusta sitten tulee? En todellakaan tiedä! Lääkärin ammatti on ollut mielessä jo iät ja ajat enkä jotenkaan saa sitä mielestäni tai keksittyä siihen rinnalle muita vaihtoehtoja. Poikaystäväni joskus toi ilmoille tuon logopedian ja sekin on ollut mielenkiintoisen kuuloinen ja varmasti pitäisin siitäkin! Harmittaa vaan että parina viimeisenä vuonna Tampereen yliopistoon ei ole otettu yhtään uusia logopedian opiskelijoita. Se varasuunnitelma jotenkin meni siinä...

8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
Olen aina ollut lahjakas koulussa ja saanut hyviä numeroita. Eikös se olisi taitojen hukkaan heittämistä, jos lopulta työllistyisin johonkin liukuhihnatyöhön? Heh, kaipaan pieniä haasteita elämään ja tulisin varmasti hulluksi yksitoikkoisessa työssä. Ja tarvitsen niitä ihmiskontakteja! Lääkärin päivät on varmasti kaikki ainutlaatuisia ja erilaisia. Sellaista minä kaipaan. :-) Tietenkin ammatin vastuu hieman pelottaa, mutta kyllä siihen varmasti tottuisi kun kokemusta tulee.

Kiitos paljon Tohtori Krabolalle tästä haasteesta. Oli itsekin tosi mielenkiintoista hetkeksi oikein miettiä, että miksi minä tätä oikeasti haluan. Mitkä on ne perimmäiset syyt! :-)

Yritän kirjoittaa vielä maanantaina jotain fiiliksiä ennen pääsykokeita, jos ehdin! Jos en ehdi niin sitten kirjoittelen pääsykokeiden jälkeen. Ihan hullua ajatella että enää kaksi päivää... Mihin se kevät on oikein kadonnut? Ihanaa, en oikeasti jaksaisi odottaa enää yhtään!!

Sonja