Liikkumisjakso on päässyt vauhtiin ja voi luoja miten vaikeaa alku taas oli. Tässä jaksossa pitää siis opiskella tuki ja liikuntaelimistön koko anatomia eli ihan järkyttävä määrä luita, luiden osia, lihaksia, lihasten origoja ja insertioita, ligamenttejä, hermoja ja verisuonia. Meillä tulee ennen tenttiä suullinen kuulustelu anatomiasta ja se, sekä jakson lopussa olevat dissektiot kyllä todella motivoivat anatomian opiskelussa. Haluaisin erityisesti dissektioista saada mahdollisimman paljon irti ja se onnistuu vain osaamalla anatomiaa hyvin. Onhan anatomia myös tulevaisuutta ajatellen todella tärkeää osata lääkärin työssä joten ei tämä pänttääminen hukkaan mene missään nimessä.
Hieman ehkä vieläkin ahdistaa se kuinka pienessä ajassa pitäisi tosiaan niin paljon sitä anatomiaa jäädä päähän ja kun toivoisin sen jäävän pidemmäksi aikaa kuin vain tämän jakson ajaksi. Toivottavasti nämä asiat kertaantuu vielä tulevaisuudessa moneen kertaan. Muuten tuntuisi vähän hölmöltä opetella nämä asiat jo näin paljon aikaisemmin ennen klinikkaa jossa niitä oikeasti sitten käytännössä tarvitaan. Voiko ne vielä silti olla hyvässä muistissa?
Tällä viikolla tuli aineenvaihduntajakson tulokset ja siitä sekä muutaman kurssikaverini kanssa käydyn keskustelun pohjalta inspiroiduinkin kirjoittamaan tästä Tampereen lääkiksen arvostelutyylistä. Me Tampereellahan saadaan vain hyväksytty/hylätty kun taas kaikissa (?) muissa lääksisissä saadaan kurssi/jaksoarvosana 1-5 väliltä. 1:llä siis pääsee just ja just läpi kun taas 5 on erinomainen suoritus.
Me saadaan kyllä tietää meidän pisteet erikseen kysymällä, mutta kaikki ei käy kysymässä niitä ollenkaan. Esimerkiksi mun poikaystävällä on sellainen periaate että se käy kysymässä pisteet vasta sitten jos ei pääse tentistä läpi. Mun mielestä se on ihan hyvä periaate vaikka itsellä usein kyllä uteliaisuus vie voiton ja tekee mieli tietää tarkemmat pisteet. Onhan se ihan kiva tietää kuinka hyvin ne asiat loppujen lopuksi osasi.
Aineenvaihduntajakso mulla meni todella hyvin. Menetin vain kaksi pistettä maksimipistemäärästä joten olihan se todella kiva pisteiden muodossa kuulla että nyt oikeasti pärjäsin hyvin. Loppujen lopuksi mua kuitenkin lämmittää ihan yhtä paljon "hyväksytty" siellä opintorekisterissä kuin lämmittäisi se numero 5.
Tästä on nyt ulkopuoliset ihmiset olleet hieman järkyttyneitä kuullessaan ettei me saada numeroita. "Kyllähän nyt todistuksessa pitäisi näkyä tuleville työnantajille kuinka hyvin on pärjännyt" on yksi kommentti jonka olen kuullut. Musta tuntuu ettei kaikki ihan ymmärrä sitä kuinka rankka koulutus tämä lääkis loppujen lopuksi on. Jos siitä kaikesta selviää hyväksytyillä arvosanoilla niin varmasti on hyvä lääkäri. Ehkä prekliininen vaihe voi olla vielä vähän rennompaa, mutta kyllä klinikassa varmasti täytyy panostaa ja tehdä työtä sen läpipääsyn eteen. Ei niitä LL:n papereita ihan noin vain saa. Ja sitten kun joskus saadaan niin kaikki ollaan lääkäreinä samalla viivalla.
Toinen hyvin mielenkiintoinen kommentti on ollut: "Tuo systeemi kannustaa laiskuuteen." Tästä olen kyllä eri mieltä. Ehkä jossain lukiossa vielä pääsi läpi ihan muutamallakin pisteellä ja siellä tällainen systeemi olisi kannustanut laiskuuteen mutta ei yliopistoa oikein voi verrata lukioon. Lääkiksessä noin keskimäärin on todella fiksua porukkaa ja monet on todella kunnianhimoisia ja ehkä jopa kilpailuhenkisiä. Monet ovat tottuneet lukiossa olemaan niitä luokkansa parhaimpia ja nyt yhtäkkiä koko kurssi on täynnä niitä "parhaita". Se voi oikeasti aiheuttaa osalle ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta kun ei yhtäkkiä saakaan kurssin parhaimpia tuloksia. Tämä siis vähentää meidän opiskelijoiden välistä kilpailua ja vertailua.
Monilta se myös vähentää paineita saada niitä ihan huippupisteitä. Läpi pääsee kun saa puolet pisteistä ja se riittää. Monille (mukaan lukien minä itse) se ei välttämättä riittäisi jos se tietäisi opintorekisterissä numeroa 1. Omasta mielestäni tämä ei kuitenkaan tarkoita laiskuuteen kannustamista vaan ylimääräisen turhan paineen poistamista opiskelusta jota muutenkin tällä alalla on ihan tarpeeksi. Ei läpi kuitenkaan pääse millään huonolla tuloksella. Vähintään puolet tentin pisteistä on saatava eikä se välttämättä ole mikään helppo juttu. Kyllä kaikki tuntuu oikeasti panostavan tähän opiskeluun, muuhunkin kun vain siihen lopputenttiin. Meillä on kuitenkin paljon ryhmätöitä ja tutoreitakin jotka työllistää meitä koko jakson ajan. Laiskuus tästä on kyllä kaukana!
Itsellä tämä hyväksytty/hylätty menettely Tampereella oli ehdottomasti yksi asia miksi tänne halusin opiskeleen. Miksi lisätä ylimääräisiä paineita jos niillä numeroilla ei kuitenkaan tee myöhemmin yhtään mitään? Loppujen lopuksi ainoa asia mikä merkkaa on se, oletko suorittanut kurssin ja päässyt siitä läpi. Oli se numero sitten mikä tahansa, tärkeintä on läpipääsy.
Ja ammattia vartenhan me todellisuudessa opiskellaan, ei sitä tenttiä. Sekin on ihan hyvä pitää mielessä!
Mutta kumpi teidän mielestä on parempi, hyväksytty/hylätty arvostelu vai arvosanat 1-5?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lääkis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lääkis. Näytä kaikki tekstit
perjantai 19. helmikuuta 2016
maanantai 1. helmikuuta 2016
Niin mikä α-ketoglutaraatti?
Hyvin alkoi se mun "terveempi vuosi 2016" kun nyt taas iski sopivasti tenttiviikolle flunssa. No, pientä tämä on jos se vain pienenä nuhana pysyy. Jotenkin osasin odottaa tätä, sillä koulussa on vähintään joka toinen tuntunut olevan nyt kovassa flunssassa.
Lomamoodista on taas palattu opiskelujen pariin. Meillä oli todella lyhyt kolmen viikon (plus tenttiviikko) aineenvaihdunta-kurssi josta etukäteen oli todella ruusuiset kuvitelmat. Aluksi olin taas tapani mukaan ihan pihalla, mitä lähtisin lukemaan ja kuinka tarkasti asioita pitää osata, mutta pikkuhiljaa asiat ovat selkeytyneet. Alku on aina hankalin.
Tuntuu että tuo aineenvaihduntakurssi on ollut vain iso kasa erilaisia reaktioita, niissä toimivia entsyymejä ja niitä entsyymejä sääteleviä tekijöitä. Ennen tätä kurssia taisin glykolyysistä tietää sen verran, että siinä muokataan glukoosista kaksi palorypälehappoa jotka siirtyy sitruunahappokiertoon. Nyt ollaan käyty läpi ne kaikki 10 reaktiota joista se glykolyysi koostuu ja niille jokaiselle tietenkin löytyy omat entsyyminsä ja niille entsyymeille sääteleviä aktivaattoreita, inhibiittoreita yms.
Ihan mielenkiintoinen on tämäkin kurssi ollut, vaikka ei ehkä kuitenkaan mun lemppareihin lukeudu. Mä meen jotenkin ihan sekaisin että mitkä entsyymit nyt liittyi mihinkäkin ja mikä olisi oikeasti oleellista muistaa. Valitettavasti tämä kurssi on luultavasti mulle sellainen että yritän opiskella asiat edes jotenkin muistiin ennen tenttiä mutta tentin jälkeen unohdan ne kyllä alta aikayksin. Eihän täällä tenttejä varten kuuluisi opisella mutta voiko näitä asioita muka oikeasti vielä muistaa esimerkiksi klinikassa? Ehkä jotain isoja kokonaisuuksia toivottavasti. Mutta kysyppä multa kesällä mihin reaktioon liittyy fosfofruktokinaasi ja mitkä sitä säätelee. En varmasti muista...
Ensi viikolla meillä alkaakin sitten liikkumisjakso joka kuumottelee jo monia massiiviselta määrältä tuntuvan anatomian opiskelun takia. Vaikka se anatomian pänttäys hieman jo hirvittää niin silti ensi jakso tuntuu tosi mielenkiintoiselta käytännönläheisten ryhmätöidensä ansiosta. Päästään harjoittelemaan esimerkiksi polven tutkimista tai haavan suturointia. Kaikista jännittävintä on kuitenkin ensi jaksossa olevat dissektiot jossa päästään tutkimaan niitä anatomian rakenteita ihan oikeista kuolleista ihmisistä!
Tämän vuoden puolella on alkanut myös lääkiksen näytelmäkerhon Pseudon toiminta. Valmistellaan keväälle yksi iso musikaalinäytelmä. Päätin lähteä toimintaan jo heti syksyllä jollain tapaa mukaan mutta en ollut ihan varma miten. Lopulta päädyin maskitiimiin joka siis tekee näyttelijöille (ja ehkä myös tanssijoille?) meikit ja hiukset. Tänää oli ensimmäinen kokoontuminen ja treenattiin pohjameikin tekoa, kulmia ja huulia. Oli tosi hauskaa! Siellä pääsee myös mukavasti tutustumaan muihinkin lääkisläisiin. Innolla odotan mitä pseudo tuo tullesaan. Vanhemmat kurssilaiset monet ainakin sanoo että kun kerran tulee pseudoon mukaan niin sen jälkeen on varmasti joka vuosi jollain tavalla pseudossa mukana.
Lomamoodista on taas palattu opiskelujen pariin. Meillä oli todella lyhyt kolmen viikon (plus tenttiviikko) aineenvaihdunta-kurssi josta etukäteen oli todella ruusuiset kuvitelmat. Aluksi olin taas tapani mukaan ihan pihalla, mitä lähtisin lukemaan ja kuinka tarkasti asioita pitää osata, mutta pikkuhiljaa asiat ovat selkeytyneet. Alku on aina hankalin.
Tuntuu että tuo aineenvaihduntakurssi on ollut vain iso kasa erilaisia reaktioita, niissä toimivia entsyymejä ja niitä entsyymejä sääteleviä tekijöitä. Ennen tätä kurssia taisin glykolyysistä tietää sen verran, että siinä muokataan glukoosista kaksi palorypälehappoa jotka siirtyy sitruunahappokiertoon. Nyt ollaan käyty läpi ne kaikki 10 reaktiota joista se glykolyysi koostuu ja niille jokaiselle tietenkin löytyy omat entsyyminsä ja niille entsyymeille sääteleviä aktivaattoreita, inhibiittoreita yms.
Ihan mielenkiintoinen on tämäkin kurssi ollut, vaikka ei ehkä kuitenkaan mun lemppareihin lukeudu. Mä meen jotenkin ihan sekaisin että mitkä entsyymit nyt liittyi mihinkäkin ja mikä olisi oikeasti oleellista muistaa. Valitettavasti tämä kurssi on luultavasti mulle sellainen että yritän opiskella asiat edes jotenkin muistiin ennen tenttiä mutta tentin jälkeen unohdan ne kyllä alta aikayksin. Eihän täällä tenttejä varten kuuluisi opisella mutta voiko näitä asioita muka oikeasti vielä muistaa esimerkiksi klinikassa? Ehkä jotain isoja kokonaisuuksia toivottavasti. Mutta kysyppä multa kesällä mihin reaktioon liittyy fosfofruktokinaasi ja mitkä sitä säätelee. En varmasti muista...
Ensi viikolla meillä alkaakin sitten liikkumisjakso joka kuumottelee jo monia massiiviselta määrältä tuntuvan anatomian opiskelun takia. Vaikka se anatomian pänttäys hieman jo hirvittää niin silti ensi jakso tuntuu tosi mielenkiintoiselta käytännönläheisten ryhmätöidensä ansiosta. Päästään harjoittelemaan esimerkiksi polven tutkimista tai haavan suturointia. Kaikista jännittävintä on kuitenkin ensi jaksossa olevat dissektiot jossa päästään tutkimaan niitä anatomian rakenteita ihan oikeista kuolleista ihmisistä!
Tämän vuoden puolella on alkanut myös lääkiksen näytelmäkerhon Pseudon toiminta. Valmistellaan keväälle yksi iso musikaalinäytelmä. Päätin lähteä toimintaan jo heti syksyllä jollain tapaa mukaan mutta en ollut ihan varma miten. Lopulta päädyin maskitiimiin joka siis tekee näyttelijöille (ja ehkä myös tanssijoille?) meikit ja hiukset. Tänää oli ensimmäinen kokoontuminen ja treenattiin pohjameikin tekoa, kulmia ja huulia. Oli tosi hauskaa! Siellä pääsee myös mukavasti tutustumaan muihinkin lääkisläisiin. Innolla odotan mitä pseudo tuo tullesaan. Vanhemmat kurssilaiset monet ainakin sanoo että kun kerran tulee pseudoon mukaan niin sen jälkeen on varmasti joka vuosi jollain tavalla pseudossa mukana.
torstai 17. joulukuuta 2015
LKK-jakson fiilikset
Aika menee ihan älyttömän nopeasti! Meillä alkoi viikko sitten joululoma, mikä tarkoittaa sitä että fuksivuoden syksy on nyt siis paketissa. Jos aika jatkaa kulkuaan näin nopeasti, niin ei tämä kuuden vuoden koulutus loppujen lopuksi nyt niiin pitkä aika ole. Innolla odotan kyllä kaikkea tulevaa ja kiitollisena mietin kulunutta syksyä.
Syksyn viimeisin ja fuksivuoden pisin jakso on nyt siis suoritettu ja toivottavasti tenttikin meni läpi, että saisi koko loman vain rentoutua eikä murehtia uusintoja. LKK eli lisääntyminen, kasvu ja kehitys oli erittäin mielenkiintoinen jakso ja se tuntui solujakson jälkeen niin paljon mielekkäämmältä. Jakso oli kyllä todella laaja ja asiakin oli paikoittain todella hankalaa. Aloitimme naisen normaalista kuukautiskierrosta siirtyen siitä sukusolujen kypsymiseen, hedelmöittymiseen ja raskauteen. Jakson ehdottomasti hankalin aihe oli alkion kehitys ja organogeneesi, joita käsiteltiinkin useassa eri tutorkeississä. Loppujakso oli hieman kevyempää asiaa vastasyntyneen kehityksestä murrosikäiseksi asti ja lopuksi käsiteltiin vielä murrosikää hieman tarkemmin. Näiden lisäksi lantion alueen anatomia tuli tutuksi.
Jakso oli aika pitkä ja jo ihan ekojen viikkojen aikana tuli sellainen epätoivoinen fiilis, että "nyt jo tullut näin paljon vaikeata asiaa, pääsenköhän ikinä tästä jaksosta läpi". Kyllä sitä ihme kyllä jotain jäi mieleenkin ja täytyy kyllä sanoa että iso kiitos siitä kuuluu PBL opetukselle. Ei sitä muuten tulisi opiskeltua asioita etukäteen ennen kuin vasta tenttiviikolla. Koen että myös luennoista saan enemmän irti kun ne käsittelee sen hetkisen tutor keissin ongelmaa, sillä sitä tietoa pystyy hyödyntämään niiden tutoreiden teossa.
LKK jakso sisälsi myös paljon kivoja ryhmätöitä kuten nallesairaalan, potilaan haastattelu harjoituksen TAYSissa, istukan leikkelyä ja neuvolavierailun. Mun motivaatiota kasvattaa kaikki tuollaiset käytännönläheiset työt. Kivaa vaihtelua normaalin opiskelun rinnalla.
Itse tosin suoritin oman neuvolakäyntini nyt joululomalla vasta, koska loppujaksosta sairastuin keuhkokuumeseen. Noin viikon ajan olin joka päivä yli 39 asteen kuumeessa ja luulin sairastavani influenssaa. Lopulta keuhkokuvista löytyi melko isot tulehdukset. Yleensä keuhkokuumeesta joutuu sairaalan osastolle, koska se vaatii suonensisäistä antibioottia. Pääsin onneksi kotisairaalan hoitoon eli elelin kotona kanyyli kädessä ja hoitajat kävivät kolme kertaa päivässä antamassa antibiootin. Niin paljon mielyttävämpää olla kotona! Aluksi stressasin tosi paljon tutoreiden ja luentojen missaamista. En vain kyennyt olla edes istuma-asennossa, joten kouluun en pystynyt mennä edes kuuntelemaan. Jotenkin opin sitten kuitenkin olla stressaamatta ja keskittyä omaan paranemiseen. Oma terveys kuitenkin menee kaiken edelle, kyllä ne koulujutut saa myöhemminkin tehtyä ja hyväksiluettua.
Nyt odotan enää tenttitulosta ja toivon päässeeni läpi. Olo koheni onneksi tenttiviikoksi sen verran että jaksoin lukea mutta terveenä olisin kyllä varmasti aloittanut lukemisen hieman aiemmin. Siksi en täysin varma läpipääsystä ole vaikka ihan luottavaisin mielin kuitenkin.
Nyt vietän joululoman puoliksi töitä tehden ja puoliksi rentoutuen. Joulu on ehdottomasti yksi lempijuhlistani ja odotan sitä ja sen tuomaa tunnelmaa kuin kuuta nousevaa. Olen nyt muutamaan kertaan käynyt Tampereen joulutorilla fiilistelemässä ja kotona juonut glögiä kynttilöiden valossa useana iltana. Jouluruuat ovat joulussa varmaan parasta mitä tiedän joten aion kyllä syödä hyvällä omalla tunnolla lisäkiloja pelkäämättä. Palataan sitten tammikuussa taas ruotuun ja liikunnan makuun!
Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua kaikille!
Syksyn viimeisin ja fuksivuoden pisin jakso on nyt siis suoritettu ja toivottavasti tenttikin meni läpi, että saisi koko loman vain rentoutua eikä murehtia uusintoja. LKK eli lisääntyminen, kasvu ja kehitys oli erittäin mielenkiintoinen jakso ja se tuntui solujakson jälkeen niin paljon mielekkäämmältä. Jakso oli kyllä todella laaja ja asiakin oli paikoittain todella hankalaa. Aloitimme naisen normaalista kuukautiskierrosta siirtyen siitä sukusolujen kypsymiseen, hedelmöittymiseen ja raskauteen. Jakson ehdottomasti hankalin aihe oli alkion kehitys ja organogeneesi, joita käsiteltiinkin useassa eri tutorkeississä. Loppujakso oli hieman kevyempää asiaa vastasyntyneen kehityksestä murrosikäiseksi asti ja lopuksi käsiteltiin vielä murrosikää hieman tarkemmin. Näiden lisäksi lantion alueen anatomia tuli tutuksi.
Jakso oli aika pitkä ja jo ihan ekojen viikkojen aikana tuli sellainen epätoivoinen fiilis, että "nyt jo tullut näin paljon vaikeata asiaa, pääsenköhän ikinä tästä jaksosta läpi". Kyllä sitä ihme kyllä jotain jäi mieleenkin ja täytyy kyllä sanoa että iso kiitos siitä kuuluu PBL opetukselle. Ei sitä muuten tulisi opiskeltua asioita etukäteen ennen kuin vasta tenttiviikolla. Koen että myös luennoista saan enemmän irti kun ne käsittelee sen hetkisen tutor keissin ongelmaa, sillä sitä tietoa pystyy hyödyntämään niiden tutoreiden teossa.
LKK jakso sisälsi myös paljon kivoja ryhmätöitä kuten nallesairaalan, potilaan haastattelu harjoituksen TAYSissa, istukan leikkelyä ja neuvolavierailun. Mun motivaatiota kasvattaa kaikki tuollaiset käytännönläheiset työt. Kivaa vaihtelua normaalin opiskelun rinnalla.
Itse tosin suoritin oman neuvolakäyntini nyt joululomalla vasta, koska loppujaksosta sairastuin keuhkokuumeseen. Noin viikon ajan olin joka päivä yli 39 asteen kuumeessa ja luulin sairastavani influenssaa. Lopulta keuhkokuvista löytyi melko isot tulehdukset. Yleensä keuhkokuumeesta joutuu sairaalan osastolle, koska se vaatii suonensisäistä antibioottia. Pääsin onneksi kotisairaalan hoitoon eli elelin kotona kanyyli kädessä ja hoitajat kävivät kolme kertaa päivässä antamassa antibiootin. Niin paljon mielyttävämpää olla kotona! Aluksi stressasin tosi paljon tutoreiden ja luentojen missaamista. En vain kyennyt olla edes istuma-asennossa, joten kouluun en pystynyt mennä edes kuuntelemaan. Jotenkin opin sitten kuitenkin olla stressaamatta ja keskittyä omaan paranemiseen. Oma terveys kuitenkin menee kaiken edelle, kyllä ne koulujutut saa myöhemminkin tehtyä ja hyväksiluettua.
Nyt odotan enää tenttitulosta ja toivon päässeeni läpi. Olo koheni onneksi tenttiviikoksi sen verran että jaksoin lukea mutta terveenä olisin kyllä varmasti aloittanut lukemisen hieman aiemmin. Siksi en täysin varma läpipääsystä ole vaikka ihan luottavaisin mielin kuitenkin.
Nyt vietän joululoman puoliksi töitä tehden ja puoliksi rentoutuen. Joulu on ehdottomasti yksi lempijuhlistani ja odotan sitä ja sen tuomaa tunnelmaa kuin kuuta nousevaa. Olen nyt muutamaan kertaan käynyt Tampereen joulutorilla fiilistelemässä ja kotona juonut glögiä kynttilöiden valossa useana iltana. Jouluruuat ovat joulussa varmaan parasta mitä tiedän joten aion kyllä syödä hyvällä omalla tunnolla lisäkiloja pelkäämättä. Palataan sitten tammikuussa taas ruotuun ja liikunnan makuun!
Oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua kaikille!
torstai 3. heinäkuuta 2014
Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana
Vaikka sitä jotenkin skeptisesti ajatteli, että tuskin sitä pääsee sisään, niin silti jotenkin jännityksellä odotin puoltayötä ja sitä että tulokset julkistettaisiin yliopistohaussa. Jotenkin omaa skeptisyyttä lisäsi se, että monet olivat saaneet hyväksymiskirjeitä jo 1. heinäkuuta, vaikka tulosten piti tulla 2. heinäkuuta. Noh, sisään en päässyt ja kyllä se hetken aikaa oikeasti todella paljon harmitti.
Taas "turha" välivuosi tiedossa... Vanhenen vuoden, mutta en etene elämässäni eteenpäin. Viime vuoden pänttääminen tuntuu todella turhalta. Kuinka paljon olisinkaan voinut vain nauttia elämästä lukemisen ja laskemisen sijaan. Todellisuudessahan se kaikki on vain pohjana ensi vuodelle ja silloin hakeminen on toivottavasti taas hieman helpompaa. Välillä iskee silti ahdistus. Miksi en pääse eteenpäin?
Jotenkin nykyään näen asiat kuitenkin ihan valoisasti. Ehkä siksi että sain oman ohuen kirjeeni vasta tänään ja näin pisteeni. Siis VAU, oli reaktioni. En halua tarkkoja pisteitäni tänne kertoa, mutta voin kertoa että kehitys on huima viime vuodesta, jolloin jäin hyvin hyvin kauas pisterajoista. Tänä vuonna omilla raakapisteilläni olisin päässyt kaikkiin Suomen hammaslääkiksiin, jos siis älyvuodon raakapistetaulukko piti paikkansa, minkä sieltä bongasin. Se tuntuu jo aika huikeelta!
En onneksi jäänyt mihinkään yhden pisteen päähän, mutta kuitenkin sopivan lähelle, että se todella motivoi minua ensi vuotta ajatellen! Silloin minä luen ja opettelen niin paljon biologian nippelitietoa kuin vain pystyn. Lasken, lasken ja lasken. Ja aion mennä heittämällä sisälle! Jos kehitys on yhtä huikeaa kuin se oli nyt viime vuoteen nähden, niin ensi vuonna olen varmasti sisällä. Toisaalta ei näinkään voi oikeastaan ajatella, kun joka vuosi koe on niin erilainen ja onnistuminen siinä ei ole mitenkään riippuvainen tästä vuodesta. Antakaa mun kuitenkin unelmoida ja elää näissä pilvilinnoissa hetki. ;-) Mä jotenkin taritsen tällaista pientä lisäboostia ensi vuodelle.
Jotenkin hävettää kertoa kaikille sukulaisille ja kavereille jälleen kerran, etten päässyt sisälle. Eihän monet todellakaan tiedä kuinka vaikea sinne on päästä ja olen aina ollut hyvä koulussa. Miksi siis nyt en onnistu? Ei olisi koskaan pitänyt tästä hakemisesta edes kertoa kuin vain läheisimmille, mutta minkäs sille nyt enää voi. Jotenkin on nyt vain opittava olla ajattelematta mitä muut ajattelee. Kyllä ne mulle tärkeimmät ihmiset kuitenkin ymmärtää tilanteen täysin ja tukevat sekä auttavat mua tästä eteenpäin.
Hyvä ystäväni pääsi opiskelemaan Tampereen yliopistoon kasvatustieteitä ja hänen puolestaan olen äärettömän onnellinen!! Vaikka meidän piti sinne Tampereen yliopistoon yhdessä mennä... No, minä tulen sitten vuoden perässä. Läheisimmistä kavereistani kukaan ei päässyt tänä vuonna lääkikseen, joten kaikki ollaan siinä mielessä samassa veneessä. Onneksi on kohtalotovereita! Ja senkin vuoksi tiedän ettei mulla ole mitään hävettävää... Ei sinne moni muukaan päässyt.
Oikein isot onnittelut kuitenkin kaikille jotka lääkikseen pääsi!! <3 Olette sen varmasti ansainneet!
Sonja
Taas "turha" välivuosi tiedossa... Vanhenen vuoden, mutta en etene elämässäni eteenpäin. Viime vuoden pänttääminen tuntuu todella turhalta. Kuinka paljon olisinkaan voinut vain nauttia elämästä lukemisen ja laskemisen sijaan. Todellisuudessahan se kaikki on vain pohjana ensi vuodelle ja silloin hakeminen on toivottavasti taas hieman helpompaa. Välillä iskee silti ahdistus. Miksi en pääse eteenpäin?
Jotenkin nykyään näen asiat kuitenkin ihan valoisasti. Ehkä siksi että sain oman ohuen kirjeeni vasta tänään ja näin pisteeni. Siis VAU, oli reaktioni. En halua tarkkoja pisteitäni tänne kertoa, mutta voin kertoa että kehitys on huima viime vuodesta, jolloin jäin hyvin hyvin kauas pisterajoista. Tänä vuonna omilla raakapisteilläni olisin päässyt kaikkiin Suomen hammaslääkiksiin, jos siis älyvuodon raakapistetaulukko piti paikkansa, minkä sieltä bongasin. Se tuntuu jo aika huikeelta!
En onneksi jäänyt mihinkään yhden pisteen päähän, mutta kuitenkin sopivan lähelle, että se todella motivoi minua ensi vuotta ajatellen! Silloin minä luen ja opettelen niin paljon biologian nippelitietoa kuin vain pystyn. Lasken, lasken ja lasken. Ja aion mennä heittämällä sisälle! Jos kehitys on yhtä huikeaa kuin se oli nyt viime vuoteen nähden, niin ensi vuonna olen varmasti sisällä. Toisaalta ei näinkään voi oikeastaan ajatella, kun joka vuosi koe on niin erilainen ja onnistuminen siinä ei ole mitenkään riippuvainen tästä vuodesta. Antakaa mun kuitenkin unelmoida ja elää näissä pilvilinnoissa hetki. ;-) Mä jotenkin taritsen tällaista pientä lisäboostia ensi vuodelle.
Jotenkin hävettää kertoa kaikille sukulaisille ja kavereille jälleen kerran, etten päässyt sisälle. Eihän monet todellakaan tiedä kuinka vaikea sinne on päästä ja olen aina ollut hyvä koulussa. Miksi siis nyt en onnistu? Ei olisi koskaan pitänyt tästä hakemisesta edes kertoa kuin vain läheisimmille, mutta minkäs sille nyt enää voi. Jotenkin on nyt vain opittava olla ajattelematta mitä muut ajattelee. Kyllä ne mulle tärkeimmät ihmiset kuitenkin ymmärtää tilanteen täysin ja tukevat sekä auttavat mua tästä eteenpäin.
Hyvä ystäväni pääsi opiskelemaan Tampereen yliopistoon kasvatustieteitä ja hänen puolestaan olen äärettömän onnellinen!! Vaikka meidän piti sinne Tampereen yliopistoon yhdessä mennä... No, minä tulen sitten vuoden perässä. Läheisimmistä kavereistani kukaan ei päässyt tänä vuonna lääkikseen, joten kaikki ollaan siinä mielessä samassa veneessä. Onneksi on kohtalotovereita! Ja senkin vuoksi tiedän ettei mulla ole mitään hävettävää... Ei sinne moni muukaan päässyt.
Oikein isot onnittelut kuitenkin kaikille jotka lääkikseen pääsi!! <3 Olette sen varmasti ansainneet!
Sonja
torstai 29. toukokuuta 2014
Pääsykoe 2014
Huhh, pääsykoe on nyt ohi... Ihan käsittämätöntä, niin se vain oli ja meni. Itse pääsykoepäivänä en kyllä millään jaksanut alkaa kirjoittaan fiiliksiäni ja ihan hyvä niin, olisi luultavasti ollut silloin vähän eri ääni kellossa kuin nyt! Eilen taas olin aika pitkän päivän töissä, joten en silloinkaan jaksanut kirjoitella. Jos nyt avaisin hieman fiiliksiäni kuitenkin.
Edellisenä iltana jännitys oli aina paikoittain hieman kovempi ja paikkoitan ei niin paha. Olen kuitenkin tuollaisissa tilanteissa todella huono nukkumaan. Pyörin sängyssä monta tuntia ja aamusta herään ihan liian aikaisin. Niinpä otin puolikkaan unilääkkeen ja sain unta melko pian. Aamusta sitten heräsin suht aikaisin, mutta ei se haittaa! Sain kuitenkin ihan hyvät yöunet, kun ei tarvinnut illasta vähentää sitä uniaikaa.
Aamulla olo oli myös melko jännittynyt ja aamupalan syöminen oli hieman hankalaa. Koepaikalle päästyäni ja kaverini siellä tavatessa olo kuitenkin rentoutui. Fiilis oli ihan hyvä kun koe vihdoin alkoi. Ja voi kuinka erilainen olo mulla tällä kertaa olikaan koetta tehdessä verrattuna viime vuoteen! Tuli sellaisia onnentunteita, että jes, tällä kertaa mä jopa osaan täältä jotain. Eikä kertaakaan tullut epätoivoista fiilistä. Muistan 2013 pääsykokeessa mananneeni mielessä, etten enää ikinä koskaan hae uudestaan lääkikseen. Heh, nyt ei sellaisia ajatuksia käynyt mielessä.
Toisaalta koetta enemmän tehdessäni tajusin, että tämähän on ehkä vähän liiankin helppo. Ihan ääripää viime vuoden kokeeseen. Aineiston puuttuminen oli todella hassu uudistus! Itsehän suorastaan vihaan aineistoja ja siihen pohjautuvia natsikysymyksiä, joten aluksi ajattelin asian olevan vain ja ainoastaan hyvä. Mutta toisaalta jotenkin harmitti sen puuttuminenkin ja lukuisat helpohkot tehtävät. Tiesin heti kokeen päätyttyä, että pisterajat tulee nousemaan paljon viime vuodesta ja sen kyllä vahvisti myös älyvuodon keskustelupalstat ja muut blogit.
Vasta kotiin päästyäni iski oikein kunnon masennus. Masennus siitä, että olen taas vuoden käyttänyt elämästäni tähän ja luultavasti ilman sisäänpääsyä. Mulle iskee välillä järkyttäviä ikäkriisejä ja jotenkin tuntuu että mun elämä vain junnaa paikallaan. Tiistai-iltana olo oli todella huono. Olin silloin hyvin vahvasti sitä mieltä, että ei mun kokeella tulla pääseen sisälle. Siellä on niin paljon mua parempia hakijoita ja koe on ollut todella helppo. Tänä vuonna varmasti suoraa lukiosta hakijoilla on myös hyvät mahdollisuudet päästä sisään. En mä edelleenkään kovin luottavainen ole oman sisäänpääsyni suhteen ja tottakai se hieman harmittaa. En kuitenkaan halua jäädä tuleen makaamaan. Heinäkuussa ne todelliset tulokset sitten kuulee ja sinne asti haluan vain unohtaa koko kokeen mielestäni! Sisäänpääsy tulisi olemaan todella todella ihana positiivinen yllätys, koska tällä hetkellä olen valmistautunut pahimpaan.
Meidän piti mennä kaverin kanssa Tampereelle Ohi on! -juhliin, mutta illalla juteltiin asiasta ja me kumpikiin oltiin älyttömän väsyneitä, että ei lopulta jaksettukaan enää lähteä Tampereelle kun oltiin jo kotiin päästy. Oliko teistä jotkut muut juhlistamassa lukemisurakan päättymistä? :-)
Ihan vähän vain olen katsonut niitä mallivastauksia. En todellakaan mitenkään tarkasti läpikäyden ja pisteitä laskien. En jaksa niin tarkkaa spekuloida ja miettiä asiaa. Tuli mitä tuli! Yritin välttää kaikin keinoin huolimattomuusvirheitä, koska niitä teen välillä todella paljon. Toivottavasti niitä pystyin välttämään mahdollisimman paljon. Yhdessä tehtävässä harmittaa kyllä älyttömästi mun ajatusvirhe. Olin ajatellut asian väärin, vaikka olisihan se pitänyt osata! No, on siitä tehtävästä ainakin puolet oikein ja pienipisteisiä tehtäviä muutenkin. Mutta niihän niistä aika moni...
Tosiaan tällä hetkellä en ole kovin toiveikas sisäänpääsyn suhteen, mutta eihän sitä koskaan oikeasti voi tietää. Tiistain masennus muuttui kuitenkin eilen töissä taas iloksi. Pääsin ajattelemaan muita asioita ja se kyllä auttoi! Onneksi on nuo työt nyt siis edes. :-) Olin jo ihan eri ihminen kotiin tullessani eilen illalla ja mieltä oikein kohotti myös uusien suunnitelmien miettiminen ensi vuodelle, jos lääkikseen en pääse. Olen nyt vihdoinkin keksinyt oikein varteenotettavan plan B:n. Siitä nyt en kuitenkaan toistaiseksi kirjoita vielä. Elämä kuitenkin voittaa! Eikä se välivuosi mun maata kaada vaikka siltä välillä tuntuukin.
Nyt vihdoinkin alan tuntea sitä helpottuneisuutta, mitä pääsykokeen jälkeen kuuluisi tuntea. Se ei todellakaan tullut vielä tiistaina se olo. En ollut yhtään iloinen siitä että koe oli ohi eikä tarvisi enää lukea tai stressata. Olin vain todella ahdistunut. Nyt siis vihdoin alan nauttimaan lomasta! Ja työnteosta! Oikeasti, tällä hetkellä sekin tuntuu tosi kivalta vaihtelulta, varsinkin kun työkaverit on tosi kivoja ja työ ainakin vielä toistaiseksi mielekästä. Kyllä sekin varmasti myöhemmin alkaa tökkimään, mutta nyt nautin tästä tunteesta!
Onnittelut kaikille muillekin hakijoille pääsykokeesta selviämisestä! Yritetään olla liikaa miettimättä asiaa, heinäkuussa sitten olemme taas hieman viisaampia. Nyt nautitaan kesästä! :-)
Edellisenä iltana jännitys oli aina paikoittain hieman kovempi ja paikkoitan ei niin paha. Olen kuitenkin tuollaisissa tilanteissa todella huono nukkumaan. Pyörin sängyssä monta tuntia ja aamusta herään ihan liian aikaisin. Niinpä otin puolikkaan unilääkkeen ja sain unta melko pian. Aamusta sitten heräsin suht aikaisin, mutta ei se haittaa! Sain kuitenkin ihan hyvät yöunet, kun ei tarvinnut illasta vähentää sitä uniaikaa.
Aamulla olo oli myös melko jännittynyt ja aamupalan syöminen oli hieman hankalaa. Koepaikalle päästyäni ja kaverini siellä tavatessa olo kuitenkin rentoutui. Fiilis oli ihan hyvä kun koe vihdoin alkoi. Ja voi kuinka erilainen olo mulla tällä kertaa olikaan koetta tehdessä verrattuna viime vuoteen! Tuli sellaisia onnentunteita, että jes, tällä kertaa mä jopa osaan täältä jotain. Eikä kertaakaan tullut epätoivoista fiilistä. Muistan 2013 pääsykokeessa mananneeni mielessä, etten enää ikinä koskaan hae uudestaan lääkikseen. Heh, nyt ei sellaisia ajatuksia käynyt mielessä.
Toisaalta koetta enemmän tehdessäni tajusin, että tämähän on ehkä vähän liiankin helppo. Ihan ääripää viime vuoden kokeeseen. Aineiston puuttuminen oli todella hassu uudistus! Itsehän suorastaan vihaan aineistoja ja siihen pohjautuvia natsikysymyksiä, joten aluksi ajattelin asian olevan vain ja ainoastaan hyvä. Mutta toisaalta jotenkin harmitti sen puuttuminenkin ja lukuisat helpohkot tehtävät. Tiesin heti kokeen päätyttyä, että pisterajat tulee nousemaan paljon viime vuodesta ja sen kyllä vahvisti myös älyvuodon keskustelupalstat ja muut blogit.
Vasta kotiin päästyäni iski oikein kunnon masennus. Masennus siitä, että olen taas vuoden käyttänyt elämästäni tähän ja luultavasti ilman sisäänpääsyä. Mulle iskee välillä järkyttäviä ikäkriisejä ja jotenkin tuntuu että mun elämä vain junnaa paikallaan. Tiistai-iltana olo oli todella huono. Olin silloin hyvin vahvasti sitä mieltä, että ei mun kokeella tulla pääseen sisälle. Siellä on niin paljon mua parempia hakijoita ja koe on ollut todella helppo. Tänä vuonna varmasti suoraa lukiosta hakijoilla on myös hyvät mahdollisuudet päästä sisään. En mä edelleenkään kovin luottavainen ole oman sisäänpääsyni suhteen ja tottakai se hieman harmittaa. En kuitenkaan halua jäädä tuleen makaamaan. Heinäkuussa ne todelliset tulokset sitten kuulee ja sinne asti haluan vain unohtaa koko kokeen mielestäni! Sisäänpääsy tulisi olemaan todella todella ihana positiivinen yllätys, koska tällä hetkellä olen valmistautunut pahimpaan.
Meidän piti mennä kaverin kanssa Tampereelle Ohi on! -juhliin, mutta illalla juteltiin asiasta ja me kumpikiin oltiin älyttömän väsyneitä, että ei lopulta jaksettukaan enää lähteä Tampereelle kun oltiin jo kotiin päästy. Oliko teistä jotkut muut juhlistamassa lukemisurakan päättymistä? :-)
Ihan vähän vain olen katsonut niitä mallivastauksia. En todellakaan mitenkään tarkasti läpikäyden ja pisteitä laskien. En jaksa niin tarkkaa spekuloida ja miettiä asiaa. Tuli mitä tuli! Yritin välttää kaikin keinoin huolimattomuusvirheitä, koska niitä teen välillä todella paljon. Toivottavasti niitä pystyin välttämään mahdollisimman paljon. Yhdessä tehtävässä harmittaa kyllä älyttömästi mun ajatusvirhe. Olin ajatellut asian väärin, vaikka olisihan se pitänyt osata! No, on siitä tehtävästä ainakin puolet oikein ja pienipisteisiä tehtäviä muutenkin. Mutta niihän niistä aika moni...
Tosiaan tällä hetkellä en ole kovin toiveikas sisäänpääsyn suhteen, mutta eihän sitä koskaan oikeasti voi tietää. Tiistain masennus muuttui kuitenkin eilen töissä taas iloksi. Pääsin ajattelemaan muita asioita ja se kyllä auttoi! Onneksi on nuo työt nyt siis edes. :-) Olin jo ihan eri ihminen kotiin tullessani eilen illalla ja mieltä oikein kohotti myös uusien suunnitelmien miettiminen ensi vuodelle, jos lääkikseen en pääse. Olen nyt vihdoinkin keksinyt oikein varteenotettavan plan B:n. Siitä nyt en kuitenkaan toistaiseksi kirjoita vielä. Elämä kuitenkin voittaa! Eikä se välivuosi mun maata kaada vaikka siltä välillä tuntuukin.
Nyt vihdoinkin alan tuntea sitä helpottuneisuutta, mitä pääsykokeen jälkeen kuuluisi tuntea. Se ei todellakaan tullut vielä tiistaina se olo. En ollut yhtään iloinen siitä että koe oli ohi eikä tarvisi enää lukea tai stressata. Olin vain todella ahdistunut. Nyt siis vihdoin alan nauttimaan lomasta! Ja työnteosta! Oikeasti, tällä hetkellä sekin tuntuu tosi kivalta vaihtelulta, varsinkin kun työkaverit on tosi kivoja ja työ ainakin vielä toistaiseksi mielekästä. Kyllä sekin varmasti myöhemmin alkaa tökkimään, mutta nyt nautin tästä tunteesta!
Onnittelut kaikille muillekin hakijoille pääsykokeesta selviämisestä! Yritetään olla liikaa miettimättä asiaa, heinäkuussa sitten olemme taas hieman viisaampia. Nyt nautitaan kesästä! :-)
maanantai 26. toukokuuta 2014
Viimehetken ajatuksia
Viimeinen päivä ennen suurta koitosta, jota on odotettu jo niin pitkään! Aamulla heräsin hieman ahdistuneena ja jännittyneenä, mutta se sitten hävisi siinä aamupäivällä. Ihan rauhallisin mielin olen ollut suurimmaksi osaksi. Suurin jännitys iskee varmasti nukkumaan mennessä ja huomenaamulla. Toivottavasti saisin nukuttua... Jännittyneenä nukun yleensä älyttömän huonosti. Illasta en saa millään unta ja aamuyöstä herään ihan liian aikaisin jännittämään. Voi kun ensiyö menisi hyvin niin voisin sitten olla kokeessa energinen. Tarvii varmaan ottaa nukahtamislääke...
Kävin ostamassa eväitä huomiselle. Viinirypäleitä, proteiinijuoma, alpenpatukka ja banaani! En välttämättä ehdi kaikkea syömään, mutta kun äiti on aina ihan hysteerinen ton syömisen kanssa. Kai se on parempi että on liikaa kuin liian vähän. Bioteknologian pääsykokeessa huomasin sen että nälkä yllätti yllättävän aikaisin ja sen jälkeen ajatus ei kulje ollenkaan! Aivot ovat niin kovassa työssä koko sen viisi tuntia että pakko muistaa niitä vähän ruokkiakin. :-)
Tänään olen hyvin kevyesti kertaillut omia fysiikan muistiinpanojani ja palautellut kaavoja mieleen. Monet pitää viimeisenä päivänä jo ihan kokonaan vapaapäivää, mikä on varmasti ihan hyvä idea! Eihän tässä enää mitään radikaalia pysty tekemään omaan osaamistasoon. Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää! Toivottavasti riittäisi sisäänpääsyyn. Välillä olen todella skeptinen sisäänpääsyn suhteen ja välillä taas hyvinkin toiveikas. Huomenna olen päättänyt mennä kokeeseen taistelutahdolla! Vaikka eteen tulisi (ja varmasti tuleekin) tehtäviä jotka vaikuttaa ihan mahdottomilta, niin yritän. En luovuta tai vaivu epätoivoon vaan yritän täysillä sen koko viisi tuntia ja katson mihin se riittää. Jos en osaa niin yritän kerätä mahdollisimman paljon hajapisteitä. Aina voi arvata jos ei tietoa löydy!
Jännä olisi tietää millainen fiilis mulla huomenna on tähän aikaan. Tämän vuoden uurastus vihdoin ohi! Välillä tuntuu silti että olisi pitänyt jaksaa enemmän... Olisi pitänyt laskea enemmän ja tehdä enemmän muistiinpanoja bilsasta. Olisi pitänyt pitää vähemmän vapaa-aikaa ja olisi pitänyt jaksaa kovemmin nämä viimeiset viikot. Nyt en enää kuitenkaan halua jossitella. Katsotaan mihin tällä jaksamisella pääsen! Jos en ihan sisään asti niin sitten ensi vuonna uudestaan uudella uskolla.
Kaikille isot onnentoivotukset huomiselle! :-) We can do this!
Kävin ostamassa eväitä huomiselle. Viinirypäleitä, proteiinijuoma, alpenpatukka ja banaani! En välttämättä ehdi kaikkea syömään, mutta kun äiti on aina ihan hysteerinen ton syömisen kanssa. Kai se on parempi että on liikaa kuin liian vähän. Bioteknologian pääsykokeessa huomasin sen että nälkä yllätti yllättävän aikaisin ja sen jälkeen ajatus ei kulje ollenkaan! Aivot ovat niin kovassa työssä koko sen viisi tuntia että pakko muistaa niitä vähän ruokkiakin. :-)
Tänään olen hyvin kevyesti kertaillut omia fysiikan muistiinpanojani ja palautellut kaavoja mieleen. Monet pitää viimeisenä päivänä jo ihan kokonaan vapaapäivää, mikä on varmasti ihan hyvä idea! Eihän tässä enää mitään radikaalia pysty tekemään omaan osaamistasoon. Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää! Toivottavasti riittäisi sisäänpääsyyn. Välillä olen todella skeptinen sisäänpääsyn suhteen ja välillä taas hyvinkin toiveikas. Huomenna olen päättänyt mennä kokeeseen taistelutahdolla! Vaikka eteen tulisi (ja varmasti tuleekin) tehtäviä jotka vaikuttaa ihan mahdottomilta, niin yritän. En luovuta tai vaivu epätoivoon vaan yritän täysillä sen koko viisi tuntia ja katson mihin se riittää. Jos en osaa niin yritän kerätä mahdollisimman paljon hajapisteitä. Aina voi arvata jos ei tietoa löydy!
Jännä olisi tietää millainen fiilis mulla huomenna on tähän aikaan. Tämän vuoden uurastus vihdoin ohi! Välillä tuntuu silti että olisi pitänyt jaksaa enemmän... Olisi pitänyt laskea enemmän ja tehdä enemmän muistiinpanoja bilsasta. Olisi pitänyt pitää vähemmän vapaa-aikaa ja olisi pitänyt jaksaa kovemmin nämä viimeiset viikot. Nyt en enää kuitenkaan halua jossitella. Katsotaan mihin tällä jaksamisella pääsen! Jos en ihan sisään asti niin sitten ensi vuonna uudestaan uudella uskolla.
Kaikille isot onnentoivotukset huomiselle! :-) We can do this!
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
Ihana kamala fysiikka
Jokaisella lääkikseen pyrkijällä on varmasti (toivottavasti...) ne omat heikot hetkensä, kun tuntuu ettei mistään tule mitään. Mulla on tällä hetkellä vähän sellainen olo. Joskus kauan kauan sitten päätin, että vuonna 2013 saan kahlattua kaikkia fysiikan kurssit läpi. Silloin en oikein ymmärtänyt, kuinka paljon koulukin vaatii ajasta, enkä kyllä pysynyt tuossa aikataulussa. Noh, ei se mitään. Mun uusi aikataulu onkin, että fysiikka sekä kemia olisi kummatkin melko hyvin käyty läpi YO-kirjoituksiin mennessä, koska olisihan se kiva siellä pärjätä mahdollisimman hyvin. Kemiasta en stressaa niin paljon, vaikka tietenkin siitäkin saa tehtyä hyvin vaikeita tehtäviä. Mun kompastuskivi on kuitenkin se fysiikka.
Kuusi ekaa fysiikan kurssia meni jotenkin suht kivuttomasti. Sähköoppi alkoi hieman tökkimään, mutta niihinkin kyllä alkoi tulla hieman selvyyttä enemmän. Tällä hetkellä olen siis hieman yli puolessa välissä tuota sähkömagnetismi kurssia ja se kyllä jotenkin on saanut mut romahtamaan ihan täysin. Se on myöskin ensimmäinen kurssi jonka opiskelen ihan kokonaan itsenäisesti (sähkökurssiin asti jaksoin opiskella fysiikkaa lukiossa). Asia menee välillä ihan yli hilseen ja kaavoja on miljoona uutta. Olen yrittänyt sisäistää ja pistää muistiin eteen tulevia kaavoja, mutta ei herranjestas, eihän näitä kaikkia voi millään muistaa. Vai voiko?
Mielialat kyllä vaihtelee välillä ihan laidasta laitaan. Olen paljon itsevarmempi tämän opiskelun ja lääkikseen pyrkimisen suhteen mitä olin viime vuonna, mutta kyllä sitä välillä kaipaisi kunnon tsemppausta. Olisi mielenkiintoista verrata omaa osaamistaan jonkun lääkiksen opiskelijan osaamiseen kun hän oli tässä vaiheessa hakuprosessia. Olenko jäljessä vai ihan hyvällä mallilla? Vielä jankkaan aika paljon ihan lukiotasoisia/YO-tasoisia tehtäviä. Maaliskuussa kirjoitusten jälkeen ajattelin siirtyä haastavampiin pääsykoetasoisiin tehtäviin.
Itsenäisesti opiskelussa on kyllä omat vaikeutensa! Ärsyttävää, kun tulee tilanteita missä haluaisi kysyä jotain, eikä ole ketään keltä kysyä. Alkukurssien asioissa Mikko oli aika hyvä apu muutamissa epäselvissä kohdissa, sähkökurssissa taas isä osasi auttaa, mutta loppukurssit alkaa olla aika vaikeita kaikille... Kerran laitoin sähköpostia lukioaikaiselle fysiikanopettajalleni ja sain onneksi sitä kautta vastauksia. Valmennuskurssi olisi kyllä suuri apu, sillä siellä olisi opettajia keltä kysellä. Noh, toivotaan että itsenäinen opiskelu tuottaisi tuloksia ja jos ei tuota, niin ensi vuonna täytyy kyllä mennä jollekin kurssille!
Onko siellä ruudun toisella puolella lääkikseen pyrkijöitä? Mitkä fiilikset muilla on?
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Ensiaskeleita fysiikan ihmeelliseen maailmaan
Tää kuva on jotenkin aivan loistava pohjustus sille, mitä fysiikan opiskelu paikoittain on. Noi kohdat osuu kyllä niin oikeaan mun kohdalla kun mietin viime vuoden fysiikan laskemistani.
Tänä syksynä olen taas ottanut ensimmäisiä varovaisia askelia fysiikan maailmaan. Viime viikolla koulu alkoi pikkuhiljaa rauhoittua. Meillä oli kyllä ensimmäiset yliopistositsit ja tuutori kutsui meitä hänen luokseen syömään lättyjä mutta muuten illat ovat olleet suurin piirtein vapaina. Yksin asuessa on helpompi jotenkin ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa laskeen sitä fysiikkaa! Kotikotona sitä helpommin vain tekee kaikkea muuta mukavaa. En tiedä mikä siinä on syynä.
Päätin nyt siis aloittaa fysiikan taas nollista. Fysiikka on suurin kompastuskiveni pääsykokeessa vaadittavista aineista ja se oikeasti tarvitsee eniten harjoitusta. Kemiaa ja bilsaa tulee opiskeltua myös yliopistolla ja ajattelin tammikuusta ottaa myös muutaman fysiikan kurssinkin! Ennen sitä haluan kuitenkin saada kunnon pohjatuntumaa, koska muuten tipahdan heti kärryiltä itse luennoilla. Nyt olen huomannut kuinka kova tahti kemian luennoillakin on ja ne joilla ei ole lukion kemiaa pohjatietona muuta kuin se yksi kurssi, on jo kovaa vauhtia tippunut pois kärryiltä ja se on oikeasti tosi surullista. Haluan ehdottomasti fysiikan kursseilta kaiken hyödyn irti ja siksi yritänkin nyt pohjustaa itseäni ja saada vähän rutiinia kyseiseen aineeseen.
Olisin todella ylpeä itsestäni jos saisin käytyä kaikki fysiikan kirjat läpi tämän vuoden puolella, mutta luulen sen olevan hieman liian kunnianhimoinen tavoite. Mutta jos helmikuun alku olisi takaraja niin se voisi olla jo ihan saavutettavissa. Saa nähdä nyt millaisen rytmin noihin tehtäviin saan ja kuinka nopeasti pääsen eteenpäin. Alku on vähän hakemista, mutta motivaatio on ainakin tällä hetkellä korkealla! Mulla on taas niin paljon uutta energiaa kesän jäljiltä ja jotenkin ihan uusi asenne pääsykokeita kohtaan. Sellainen että tänä vuonna mä menen sisälle, keinolla millä hyvänsä. :-) Kunhan vain hion fysiikan kuntoon ja ensi vuoden puolella aloitan fysiikan lisäksi kemian ja bilsan hiomisen niin hyvä tästä tulee. :-) Nyt kun on oikeasti kunnolla aikaa ja jaksamista niin asennekin alkaa olla kohdillaan.
Valmennuskurssi on vielä vähän kysymysmerkin alla. Mä pääsisin ilmaiseksi keväällä Eximian kurssille, koska mulla oli sinne se kurssivakuutus, mutta en ole ihan varma menenkö. Se olisi koulun kanssa päällekkäin joten rankkaa se ainakin tulisi olemaan. Noh, sitä voi nyt vielä tässä pähkäillä.
Ihanaa sunnuntaita kaikille ja alkavaa viikkoa! :-)
Sonja
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Lukusuunnitelma, yes or no?
Tässä vaiheessa kesää sitä alkaa jo pikkuisen miettimään syksyä ja alkavaa luku-urakkaa pääsykokeita varten. Tämä miettiminen on varmaan osittain tullut siitäkin, että Mikko on ollut armeijassa ja mulla töiden jälkeen tekeminen on ollut aika nollissa. Sitä miettii, mitä hyödyllistä voisi tehdä. Yritin saada kuukausikorttia läheiselle kuntosalille, mutta se ei onnistunut, mikä harmittaa edelleen. Lenkille on pirun vaikea lähteä yksinään ja usein tuleekin vain jäätyä kotiin mikä myöhemmin harmittaa. Olen alkanut miettiä, että pitäisikö ne fysiikan kirjat kaivaa esiin jo kesällä? Tarkoitus oli kyllä pyhittää koko loma vain lomailuun, mutta mutta...
Olen miettinyt, pitäisikö sitä kehitellä jonkinlainen lukusuunnitelma tulevalle vuodelle. Monet sanoo, että ilman sellaista on vaikea päästä sisään ja saada kaikki oleellinen tehtyä mitä pitäisi. Onko lukusuunnitelma avain onnistumiseen? Mä olen ollut aina tosi huono suunnittelemaan pitkälle miten etenen opiskelujeni kanssa. Lukulomallakin luin vähän fiiliksen mukaan, ei mulla ollut määritelty tarkkoja kappaleita joita päivässä olisi pitänyt saada luettua. Teen kuitenkin sellaisia suuripiirteisiä tavoitteita omassa päässäni, kuten että tämä kirja olisi kiva olla luettuna ensi maanantaina jne. Joskus ne saattaa lipsua, mutta yleensä silloin tulee tosi huono omatunto! Koskaan ei kuitenkaan tule oikein kirjattua niitäkään tavoitteita ylös.
Nyt olen kuitenkin miettinyt, että pitäisikö mun yrittää ryhdistäytyä ja tehdä kunnon suunnitelma vaikka en sellaiseen olekaan niin tottunut! Olisiko siitä pidemmällä tähtäimellä apua ja pitäisikö se mut ajantasalla missä mennään? Tietenkin opiskelutekniikkoja on paljon erilaisia ja jokaiselle sopii ne omat juttunsa, mutta olisi silti mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia lukusuunnitelman teosta ja sen tehosta! Mä haluan tehdä kaiken "oikein" tänä vuonna ja yrittää kaikkeni, että pääsisin lääkikseen sisälle. Jos se vaatii lukusuunnitelman tekoa, niin sitten mä sellaisen itselleni laadin!
Alustavasti tiedän kuitenkin aloittavani syksyllä fysiikasta. Sen osaaminen on mulla selkeästi heikoimmalla ja nyt aion hiota sen kuntoon ja aloittaa ihan alusta syksyllä. Ajattelin yrittää jouluun mennessä käydä kaikki fysiikan kirjat läpi ja suurimman osan niiden tehtävistä! Tottakai myös kemiaa täytyy kertailla mutta suurin paino tulee olemaan fysiikalla, koska varmasti koulun kautta tulee opiskeltua bilsaa ja luultavasti myös kemiaa koska se olisi tarkoitus ottaa sivuaineeksi. Ensi vuoden puolella alan sitten enemmän painottamaan pääsykoetasoisia tehtäviä ja tänä vuonna täytyy myös harjoitella ainestojen käsittelyä!
Huh huh... Rankka vuosi tiedossa, mutta täytyy vain toivoa että se maksaa itsensä takaisin ensi kesänä ison kirjekuoren muodossa. :-)
Sonja
Olen miettinyt, pitäisikö sitä kehitellä jonkinlainen lukusuunnitelma tulevalle vuodelle. Monet sanoo, että ilman sellaista on vaikea päästä sisään ja saada kaikki oleellinen tehtyä mitä pitäisi. Onko lukusuunnitelma avain onnistumiseen? Mä olen ollut aina tosi huono suunnittelemaan pitkälle miten etenen opiskelujeni kanssa. Lukulomallakin luin vähän fiiliksen mukaan, ei mulla ollut määritelty tarkkoja kappaleita joita päivässä olisi pitänyt saada luettua. Teen kuitenkin sellaisia suuripiirteisiä tavoitteita omassa päässäni, kuten että tämä kirja olisi kiva olla luettuna ensi maanantaina jne. Joskus ne saattaa lipsua, mutta yleensä silloin tulee tosi huono omatunto! Koskaan ei kuitenkaan tule oikein kirjattua niitäkään tavoitteita ylös.
Nyt olen kuitenkin miettinyt, että pitäisikö mun yrittää ryhdistäytyä ja tehdä kunnon suunnitelma vaikka en sellaiseen olekaan niin tottunut! Olisiko siitä pidemmällä tähtäimellä apua ja pitäisikö se mut ajantasalla missä mennään? Tietenkin opiskelutekniikkoja on paljon erilaisia ja jokaiselle sopii ne omat juttunsa, mutta olisi silti mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia lukusuunnitelman teosta ja sen tehosta! Mä haluan tehdä kaiken "oikein" tänä vuonna ja yrittää kaikkeni, että pääsisin lääkikseen sisälle. Jos se vaatii lukusuunnitelman tekoa, niin sitten mä sellaisen itselleni laadin!
Alustavasti tiedän kuitenkin aloittavani syksyllä fysiikasta. Sen osaaminen on mulla selkeästi heikoimmalla ja nyt aion hiota sen kuntoon ja aloittaa ihan alusta syksyllä. Ajattelin yrittää jouluun mennessä käydä kaikki fysiikan kirjat läpi ja suurimman osan niiden tehtävistä! Tottakai myös kemiaa täytyy kertailla mutta suurin paino tulee olemaan fysiikalla, koska varmasti koulun kautta tulee opiskeltua bilsaa ja luultavasti myös kemiaa koska se olisi tarkoitus ottaa sivuaineeksi. Ensi vuoden puolella alan sitten enemmän painottamaan pääsykoetasoisia tehtäviä ja tänä vuonna täytyy myös harjoitella ainestojen käsittelyä!
Huh huh... Rankka vuosi tiedossa, mutta täytyy vain toivoa että se maksaa itsensä takaisin ensi kesänä ison kirjekuoren muodossa. :-)
Sonja
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Confused about my future
Viime postauksessa tosiaan kerroin, että jäin ilman lääkispaikkaa tänä vuonna ja ajattelin kirjoittaa siitä hieman enemmän ja ylipäätään ajatuksistani ensi vuoden opiskeluja kohtaan. Olen yksi iso kysymysmerkki oikeasti, joten jos vaikka tämä kirjoittaminen aiheesta vähän avaisi ajatuksia tai saisi jopa teidän muiden mielipiteitä, se olisi todella hienoa!
Lääkikseen pääsemättömyys ei tullut yllätyksenä. Kokeen aikana jo tuli sellainen olo, että mitä mä täällä oikein teen? Näin, kun yksi tyttö meidän valmennuskurssilta lähti heti ensimmäisen tunnin jälkeen pois ja tulin todella surulliseksi. Itse en missään nimessä halunnut luovuttaa, vaan olin alusta asti päättänyt pysyväni siellä salissa loppuun asti, no matter what. Kyllä se silti ahdisti... Ja oikeasti kävin mielessä ajatuksia, etten enää koskaan yrittäisi lääkikseen uudestaan, musta ei ikinä tule niin fiksua, että voisin niissä pääsykokeissa pärjätä. Tällä hetkellä olen kuitenkin hieman eri mieltä, vaikka todella todella haastavaahan se onkin.
Olen siis noin 90% varmuudella yrittämässä ensi vuonna uudestaan sisään. Ainakin tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, mutta en uskaltanut ihan täysiä prosentteja laittaa, koska eihän sitä koskaan tiedä, miten käy ja minne päädyn. Tyhmäähän se kuitenkin olisi luopua pitkäaikaisesta unelmasta yhden vastoinkäymisen jälkeen. Ja totuushan on, että hyvin harvat sinne heti ensimmäisellä kerralla pääsee. Olin myös todella uupunut keväällä ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja jotenkin se uupumus kyllä heijastui todella voimakkaasti mun pääsykoelukuihin. Koen, että mulla on paljon enemmän energiaa ja voimia opiskella nyt ensi vuoden aikana, kun olen saanut kaikki lukiostressit pois alta ja kesän olen pyhittänyt vain rentoutumiselle.
En ole vielä saanut Jyväskylästä tietoa, olenko päässyt biologiaa opiskelemaan ja se on tässä se tekijä, joka hieman sekoittaa pakkaa. Saan luultavasti tämän viikon aikana tiedon, pääsinkö sisään vai en, eikä mun toisaalta kannattaisi miettiä näitä asioita ennen sitä tietoa ollenkaan. Silti en voi itselleni mitään, kun spekuloin näitä asioita. En osaa yhtään sanoa, pääsenkö sisään vai en! Koen, että pääsykoe meni hyvin ja mun YO-todistuskin on ihan hyvä. Mahdollisuuksia siis ehkä on, mutta koskaan ei kuitenkaan voi olla varma.
Kysymys siis on se, että jos saan Jyväskylän yliopistosta paikan, otanko sen vastaan vai en. Tuntuu hölmöltä, että en ottaisi. Onhan se sentään yliopistopaikka. Mutta siinäkin on niitä huonoja puolia... Ensinnäkin muuttaisin Jyväskylään ja mun tarvisi varmaankin etsiä sieltä joku työpaikka itselleni, jotta saisin vähän rahaa elämiseen. No ei siinä mitään, kyllä mä luulen jaksavani ihan hyvin opiskelut ja työt, mutta sitten jos siihen pitäisi vielä ympätä lääkiksen pääsykokeisiin opiskelu! Siinä kohtaa yhtälö alkaa kuulostaan jo kauhean rankalta. Tietenkin voisin opiskella sitä biologiaa hieman rennommalla otteella, mutta sekin tuntuu tyhmältä, koska jos en saakkaan lääkispaikkaa tokalla yrittämälläkään, niin olisi harmillista että ekan vuoden bilsan opiskelut ovat olleet vähän sitä sun tätä. Olen muutenkin huono sellaisessa hälläväliä-asenteessa, koska haluan aina yrittää parhaani kaikessa.
Tietenkin sisäänpääsyssä on myös hyviä puolia, kuten se että tottakai biologian opiskelu valmentaisi myös samalla lääkiksen pääsykokeisiin ja olisihan se nyt muutenkin mukavaa päästä opiskeluelämään kiinni ja saada vähän uusia tuulia elämään. Nyt pitäisi vaan yrittää jotenkin järjestellä asiat tärkeysjärjestykseen. Opiskelijaelämä ja uudet kaverit vai kunnollinen jokapäiväinen reenaus lääkistä varten. Jos välivuoteen päätyisin, niin tottakai silloinkin hankkisin jotain töitä itselleni, enkä makaisi koko vuotta vain kotona nenä kiinni kirjassa. Mutta aikaa ja voimia jäisi varmasti silti enemmän pääsykoevalmennukseen.
Helpointahan olisi tietysti se, että en pääsisi ollenkaan Jyväskylään sisään ja tämä kaikki vatvominen osoittautuisi täysin turhaksi, koska silloin jäisi vain se yksi vaihtoehto: välivuosi ja rankkaa opiskelua ensi kevättä silmällä pitäen. Jos taas pääsen sisään, niin näiden kysymysten edessä kamppailu on väistämätöntä. Mitä siis tehdä? Onko teillä mielipiteitä, ideoita tai ehdotuksia?
Ehkä pitäisi vain työntää nämä kysymykset hetkeksi syrjään ja palata niihin sitten kun tiedän, pääsenkö sisään vai en. Jännityksellä siis sitä tietoa odottaen!
Sonja
Lääkikseen pääsemättömyys ei tullut yllätyksenä. Kokeen aikana jo tuli sellainen olo, että mitä mä täällä oikein teen? Näin, kun yksi tyttö meidän valmennuskurssilta lähti heti ensimmäisen tunnin jälkeen pois ja tulin todella surulliseksi. Itse en missään nimessä halunnut luovuttaa, vaan olin alusta asti päättänyt pysyväni siellä salissa loppuun asti, no matter what. Kyllä se silti ahdisti... Ja oikeasti kävin mielessä ajatuksia, etten enää koskaan yrittäisi lääkikseen uudestaan, musta ei ikinä tule niin fiksua, että voisin niissä pääsykokeissa pärjätä. Tällä hetkellä olen kuitenkin hieman eri mieltä, vaikka todella todella haastavaahan se onkin.
Olen siis noin 90% varmuudella yrittämässä ensi vuonna uudestaan sisään. Ainakin tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, mutta en uskaltanut ihan täysiä prosentteja laittaa, koska eihän sitä koskaan tiedä, miten käy ja minne päädyn. Tyhmäähän se kuitenkin olisi luopua pitkäaikaisesta unelmasta yhden vastoinkäymisen jälkeen. Ja totuushan on, että hyvin harvat sinne heti ensimmäisellä kerralla pääsee. Olin myös todella uupunut keväällä ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja jotenkin se uupumus kyllä heijastui todella voimakkaasti mun pääsykoelukuihin. Koen, että mulla on paljon enemmän energiaa ja voimia opiskella nyt ensi vuoden aikana, kun olen saanut kaikki lukiostressit pois alta ja kesän olen pyhittänyt vain rentoutumiselle.
En ole vielä saanut Jyväskylästä tietoa, olenko päässyt biologiaa opiskelemaan ja se on tässä se tekijä, joka hieman sekoittaa pakkaa. Saan luultavasti tämän viikon aikana tiedon, pääsinkö sisään vai en, eikä mun toisaalta kannattaisi miettiä näitä asioita ennen sitä tietoa ollenkaan. Silti en voi itselleni mitään, kun spekuloin näitä asioita. En osaa yhtään sanoa, pääsenkö sisään vai en! Koen, että pääsykoe meni hyvin ja mun YO-todistuskin on ihan hyvä. Mahdollisuuksia siis ehkä on, mutta koskaan ei kuitenkaan voi olla varma.
Kysymys siis on se, että jos saan Jyväskylän yliopistosta paikan, otanko sen vastaan vai en. Tuntuu hölmöltä, että en ottaisi. Onhan se sentään yliopistopaikka. Mutta siinäkin on niitä huonoja puolia... Ensinnäkin muuttaisin Jyväskylään ja mun tarvisi varmaankin etsiä sieltä joku työpaikka itselleni, jotta saisin vähän rahaa elämiseen. No ei siinä mitään, kyllä mä luulen jaksavani ihan hyvin opiskelut ja työt, mutta sitten jos siihen pitäisi vielä ympätä lääkiksen pääsykokeisiin opiskelu! Siinä kohtaa yhtälö alkaa kuulostaan jo kauhean rankalta. Tietenkin voisin opiskella sitä biologiaa hieman rennommalla otteella, mutta sekin tuntuu tyhmältä, koska jos en saakkaan lääkispaikkaa tokalla yrittämälläkään, niin olisi harmillista että ekan vuoden bilsan opiskelut ovat olleet vähän sitä sun tätä. Olen muutenkin huono sellaisessa hälläväliä-asenteessa, koska haluan aina yrittää parhaani kaikessa.
Tietenkin sisäänpääsyssä on myös hyviä puolia, kuten se että tottakai biologian opiskelu valmentaisi myös samalla lääkiksen pääsykokeisiin ja olisihan se nyt muutenkin mukavaa päästä opiskeluelämään kiinni ja saada vähän uusia tuulia elämään. Nyt pitäisi vaan yrittää jotenkin järjestellä asiat tärkeysjärjestykseen. Opiskelijaelämä ja uudet kaverit vai kunnollinen jokapäiväinen reenaus lääkistä varten. Jos välivuoteen päätyisin, niin tottakai silloinkin hankkisin jotain töitä itselleni, enkä makaisi koko vuotta vain kotona nenä kiinni kirjassa. Mutta aikaa ja voimia jäisi varmasti silti enemmän pääsykoevalmennukseen.
Helpointahan olisi tietysti se, että en pääsisi ollenkaan Jyväskylään sisään ja tämä kaikki vatvominen osoittautuisi täysin turhaksi, koska silloin jäisi vain se yksi vaihtoehto: välivuosi ja rankkaa opiskelua ensi kevättä silmällä pitäen. Jos taas pääsen sisään, niin näiden kysymysten edessä kamppailu on väistämätöntä. Mitä siis tehdä? Onko teillä mielipiteitä, ideoita tai ehdotuksia?
Ehkä pitäisi vain työntää nämä kysymykset hetkeksi syrjään ja palata niihin sitten kun tiedän, pääsenkö sisään vai en. Jännityksellä siis sitä tietoa odottaen!
Sonja
Kuva weheartit.com
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Abikevät 2013
I'm back! And it feels so good. :-)
Mun abikevät on nyt vihdoinkin saanut päätöksensä ja kesäloma voi alkaa! Olen todella pahoillani mun pitkästä kirjoitustauosta. Varsinkin nyt, kun edelliseen postaukseen sain useampia kommentteja siitä, että mua oltaisiin kaipailtu. Uuden vuoden jälkeen mun elämä vain on ollut yhtä opiskelua ja stressaamista. Olen aina ottanut opiskelut vakavasti, enkä edes vaihdossa pystynyt jättää läksyjä tekemättä vain sen takia että olen vaihtari eikä mun menestyminen siellä vaikuttanut mitenkään mun opintoihin Suomessa! Mä olen ollut aina vain tosi kunnianhimoinen ja halunnut tehdä parhaani. Jopa niissä aineissa, mitkä mua ei ole koskaan edes kiinnostanut. Joten voitte varmaan kuvitella, kuinka raskaasti loppujen lopuksi olen ottanut YO-kirjoitukset ja pääsykokeet. Tämän postauksen tarkoituksena onkin nyt kertoa mun keväästä, joka on ollut hyvin hyvin tunnepitoista aikaa... Kuvituksena käytän muutamia instagram-kuvia keväältä!
En oikein tiedä edes, mistä aloittaa! Jos vaikka aloittaisin vuoden ihan alusta. Silloin oli siis vielä lukio kesken, mutta samaan aikaan aloitin poikaystäväni Mikon kanssa sellaisen lääkis-Startti kurssin, jonka tarkoituksena oli siis kertailla lukion fysiikkaa ja kemiaa. Sitä oli muutamana kertana viikossa ja ne päivät, kun sitä oli, olin ihan poikki! Piti aina suoraan koulusta lähteä ajelemaan Tampereelle ja lopulta pääsin kotiin noin kymmenen aikoihin, johon päälle sitten tietysti yritin pakertaa läksyjä. Onneksi koulut loppui jo helmikuun alussa ja elämä alkoi hieman rauhoittua. Starttikurssi loppui hieman ennen kirjoituksia ja lukuloman käytinkin oikeasti tosi kovaan lukemiseen. Etenkin syksyllä saamani bilsan M halusin ehdottomasti nostaa edes E:hen, joten sitä luin ihan hulluna. Tältä mun lukuloma oikeasti näytti päivästä toiseen:
Lääkiksen lisäksi olen hakenut yliopistoon opiskelemaan biologiaa ja kemiaa. Biologian pääsykokeet tuntui menevän paremmin kuin lääkiksen. Tosin kysymysten laajuus ja vastauksiin annetun tilan määrä yllätti todella paljon! Kysymykset olivat laajoja, mutta jokainen vastaus oli ängettävä yhdelle A4-kokoiselle paperille, jossa oli vastausrivitkin annettu valmiiksi. Mielestäni näin tämän asian ihan positiivisena kuitenkin, koska tykkään kertoa asiat lyhyesti ja ytimekkäästi. Välillä teki kuitenkin tiukkaa niiden vastausten suppeuden takia! Saa nyt nähdä, jos vaikka sieltä sitten opiskelupaikka irtoaisi. :-)
On mulla onneks kivojakin asioita tapahtunut kevään aikana. Esimerkiksi Penkkarit ja Abiristeily oli todella hauskoja ja niistä jäi kivoja muistoja. Suurimmaksi osaksi on vain ollut kauhean opiskelupainotteista viime kuukaudet! Nyt olo onkin todella outo, kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään! On niin pitkään joutunut opiskella johonkin, että tällainen pelkkä oleminen vaatii kyllä hetken totuttelua!
Tästä tuli nyt todella pitkä maratoonipostaus. Onko täällä ketään muita abeja tai pääsykokeissa olijoita? :-) Olisi mukava kuulla, miten muiden keväät on sujunut ja etenkin ne pääsykokeet!
Kohta alkaa muillakin kesäloma! Vielä viimeiset rutistukset koulussa ja sit saa levätä. :-)
Sonja
Mun abikevät on nyt vihdoinkin saanut päätöksensä ja kesäloma voi alkaa! Olen todella pahoillani mun pitkästä kirjoitustauosta. Varsinkin nyt, kun edelliseen postaukseen sain useampia kommentteja siitä, että mua oltaisiin kaipailtu. Uuden vuoden jälkeen mun elämä vain on ollut yhtä opiskelua ja stressaamista. Olen aina ottanut opiskelut vakavasti, enkä edes vaihdossa pystynyt jättää läksyjä tekemättä vain sen takia että olen vaihtari eikä mun menestyminen siellä vaikuttanut mitenkään mun opintoihin Suomessa! Mä olen ollut aina vain tosi kunnianhimoinen ja halunnut tehdä parhaani. Jopa niissä aineissa, mitkä mua ei ole koskaan edes kiinnostanut. Joten voitte varmaan kuvitella, kuinka raskaasti loppujen lopuksi olen ottanut YO-kirjoitukset ja pääsykokeet. Tämän postauksen tarkoituksena onkin nyt kertoa mun keväästä, joka on ollut hyvin hyvin tunnepitoista aikaa... Kuvituksena käytän muutamia instagram-kuvia keväältä!
En oikein tiedä edes, mistä aloittaa! Jos vaikka aloittaisin vuoden ihan alusta. Silloin oli siis vielä lukio kesken, mutta samaan aikaan aloitin poikaystäväni Mikon kanssa sellaisen lääkis-Startti kurssin, jonka tarkoituksena oli siis kertailla lukion fysiikkaa ja kemiaa. Sitä oli muutamana kertana viikossa ja ne päivät, kun sitä oli, olin ihan poikki! Piti aina suoraan koulusta lähteä ajelemaan Tampereelle ja lopulta pääsin kotiin noin kymmenen aikoihin, johon päälle sitten tietysti yritin pakertaa läksyjä. Onneksi koulut loppui jo helmikuun alussa ja elämä alkoi hieman rauhoittua. Starttikurssi loppui hieman ennen kirjoituksia ja lukuloman käytinkin oikeasti tosi kovaan lukemiseen. Etenkin syksyllä saamani bilsan M halusin ehdottomasti nostaa edes E:hen, joten sitä luin ihan hulluna. Tältä mun lukuloma oikeasti näytti päivästä toiseen:
Mä olen aina tykännyt matikasta ja ollut siinä hyvä. Olen siis selkeästi enemmän matemaattinen ihminen kuin esimerkiksi kielipää. Lisäksi mulla oli lukiossa älyttömän hyvä matematiikan opettaja! Joskus meidän pieni lukio on ollut matikkavertailussa jopa ihan Suomen kärkiluokkaa. Mun unelma olikin nyt abivuonna kirjoittaa pitkästä matikasta L ja tiesin, että se tulisi vaatimaan kovasti töitä ja hieman onneakin. Olen aina tehnyt lukiossa tunnollisesti läksyt ja matikan läksyihin olenkin kuluttanut läksyistä aina kaikista eniten aikaa. Lukulomalla kuitenkin matikan laskeminen jäi vähän vähemmälle kaikkien muiden aineiden rinnalla. Saimme kyllä paljon tehtäviä meidän opettajalta, joita lukulomalla piti tehdä ja ne kaikki tunnollisesti teinkin. Lisäksi yritin opiskella todennäköisyyskurssia netistä kaikkien lisätehtävien avulla, koska siinä koin olevani kaikista heikoimmalla. Mutta loppujen lopuksi esimerkiksi bilsa ja kemia menivät edelle ja luin niitä paljon paljon enemmän. Silti se matikan L pyöri mielessä ja unelmissa, vaikka en uskaltanut sitä liikaa toivoakaan.
Kauhistelua, kuinka paljon sitä pitäisikin vain laskea ja laskea...
Sitten ne kirjoitukset alkoi. Osa tuntui menevän ihan hyvin, osa huonosti! Koin onnistuvani paremmin biologiassa, mutta esimerkiksi kemia tuntui todella todella vaikealta ja olinkin ihan maassa sen kokeen jälkeen. Matikan kokeessa mulla iski epätoivo. Sain 7 tehtävää tehtyä, jonka jälkeen aloin panikoida, että mitkä kolme tehtävää vielä tekisin. Mulla oli yksi todella vaikea sarjatehtävä kesken noin puolessa välissä, enkä keksinyt miten pääsisin siinä eteenpäin. Jokeritehtävä oli myös kesken ja yksi tehtävä kokonaan aloittamatta. Aika kului ja siinä kohtaa tajusin, että L:n haaveet saa unohtaa samantien. Yhtäkkiä keksin kuitenkin, miten siinä sarjatehtävässä pääsee eteenpäin ja sain sen tehtyä. Se loi muhun taas niin paljon uutta toivoa ja antoi energiaa jatkaa eteenpäin. Löysin myös loppujen lopuksi yhden tehtävän, jota lähdin yrittään ja loppujen lopuksi sain siihenkin ihan kivan vastauksen. Enää oli jokeritehtävä, jossa oli hieman puutteita. Aika alkoi kuitenkin loppumaan, enkä keksinyt mitään korvaavaa tehtävää, jota ehtisin alkaa kunnolla miettimään ja tekemään. Palautin kokeen siis, jossa jokeritehtävään jäi hieman aukkoja. Tiesin kuitenkin saavani sieltä ainakin sen 5p.
En kyllä suosittele koskaan katsomaan vastauksia jälkikäteen netistä. Tajusin, että yhden logiikkatehtävän b-kohdan olin ymmärtänyt hieman väärin ja siitä lähtisi se 3p. Lisäksi jokerissa oli puutteita, joten sieltä ajattelin saavani sen 5p. Ei siis lähelläkään L:ää, vaikka kaikki muut tehtävät taisikin mennä oikein. Lopulta alustavat pisteet tuli ja olin laskenut ihan oikein, 56/60. Pettymys hälveni kyllä nopeasti ja tajusin, että pitkästä matikasta E on myös todella hyvä suoritus. Kaikille, jotka pisterajoista ei niin tiedä, niin pitkässä matikassa vaaditaan siis 59/60, jotta saisi L, eli taso on todella kova!
Kemian pisteissä olin yllättynyt! Pisteiden mukaan olin saamassa vahvaa M:ää ja se tuntui todella hyvältä siihen nähden kuinka se koe mulla meni. Olin ihan varma saavani siitä C:n. Bilsan sain nostettua myös E:hen. Olin siis ihan tyytyväinen, vaikka esim kemiassa tavoite olikin vähintään se E. Kaikkea ei voi kuitenkaan saada.
YO-kirjoitusten jälkeen alkoikin sitten samantien toinen valmennuskurssi lääkistä varten ja kova opiskelu. Ensin keskityin vaan fysikkaan, koska siinä olin kaikista huonoin. Lopulta aloin taas kertailla bilsaa (olen lukenut tota Biosta nyt niin monta kertaa, että tulee ne tekstit jo korvista pihalle!) ja kemiaa. Mutta tässä kohtaa on pakko myöntää, että aloin olla ihan poikki. Siis oikeasti multa oli kaikki energia loppunut ja välillä motivaatio opiskeluun oli ihan nollissa. Fysiikan kanssa olin monen monta kertaa epätoivoinen ja hermot todella kireinä! Mikko on saanut kärsiä mun kiukkuilusta monet kerrat, joten olen enemmän kuin tyytyväinen, että pääsykokeet on nyt ohi ja mun elämä voi pikkuhiljaa tasoittua ja mäkin palaisin taas normaaliksi iloiseksi itsekseni!
Toinen asia, minkä olen huomannut muuttuneen itsessäni tässä kevään aikana, on mun tunneherkkyys. Saatan pillahtaa itkuun ihan pienestä asiasta, enkä todellakaan ole itkenyt elämässäni niin paljon kuin tänä keväänä. Väsyneenä varsinkin itken todella herkästi. Ehkä tämäkin muuttuu ja kestän taas hieman kovempia iskuja ilman kyyneleitä. Haha, tämä kevät on vaan ollut älyttömän rankka ja se on tuonut esiin ihan outoja piirteitä mussa!
Kun YO-tulosket julkaistiin, menin aamusta Wilmaan ja katselin sitä kirjainriviä nopeasti ennen kuin pysähdyin mihinkään yksittäiseen aineeseen. Siellä näkyi niitä samoja kirjaimia, joita alustavissakin oli. Mutta sitten! Siellä ämmän ja een välissä huomasin yhden L:än! Zoomasin siihen ja katsoin mistä aineesta se tuli... PITKÄ MATIKKA! Mun on vaikea kuvailla sitä tunnetta, mikä siitä tuli kun näin sen. Se oli jotain todella uskomatonta. En olisi ikinä uskonut niiden pisteiden nousevan niin paljon. Matikan pisteet tuli siis takaisin 60/60. :-) Se päivä ja se tunne oli onnellisin pitkään aikaan. Mun unelma oikeasti toteutui! Kova työ palkittiin. Vieläkin tuntuu mahanpohjassa kun vain ajattelenkin tota asiaa. Mä tein sen!!
"Fiilistelyä" ennen pääsykoetta.
Sitten koittikin totuuden hetki ja lääkisken pääsykoe. Ajattelin tehdä tästä oman postauksensa, mutta koska sain edelliseen postaukseen kommenttia ja kyselyä tästä niin ängen sen nyt tähän samaan. Tästä tulee aika pitkä, joten toivottavasti jaksatte lukea!
Suoraan sanoen koe oli hieman erilainen mitä odotin. Aineistolla oli aika suuri merkitys tossa kokeessa ja siksi koin esimerkiksi viime vuoden pääsykokeen olevan itselleni paljon paljon mieluisampi. No, ei voi mitään... Tuli kyllä sellainen olo, että en osannut juuri yhtään mitään. En todellakaan usko omiin mahdollisuuksiini päästä sisään, mutta en anna sen masentaa. Kyllähän aina voi hakea uudestaan jos siltä tuntuu. Loppujen lopuksi olo oli vain todella huojentunut, kun pääsi sieltä koesalista ulos ja tajusi, että kevään opiskelut oli nyt tässä! Sekin helpotti oloa kun kuuli että muidenkin mielestä koe oli älyttömän vaikea.
Lääkiksen lisäksi olen hakenut yliopistoon opiskelemaan biologiaa ja kemiaa. Biologian pääsykokeet tuntui menevän paremmin kuin lääkiksen. Tosin kysymysten laajuus ja vastauksiin annetun tilan määrä yllätti todella paljon! Kysymykset olivat laajoja, mutta jokainen vastaus oli ängettävä yhdelle A4-kokoiselle paperille, jossa oli vastausrivitkin annettu valmiiksi. Mielestäni näin tämän asian ihan positiivisena kuitenkin, koska tykkään kertoa asiat lyhyesti ja ytimekkäästi. Välillä teki kuitenkin tiukkaa niiden vastausten suppeuden takia! Saa nyt nähdä, jos vaikka sieltä sitten opiskelupaikka irtoaisi. :-)
On mulla onneks kivojakin asioita tapahtunut kevään aikana. Esimerkiksi Penkkarit ja Abiristeily oli todella hauskoja ja niistä jäi kivoja muistoja. Suurimmaksi osaksi on vain ollut kauhean opiskelupainotteista viime kuukaudet! Nyt olo onkin todella outo, kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään! On niin pitkään joutunut opiskella johonkin, että tällainen pelkkä oleminen vaatii kyllä hetken totuttelua!
Tästä tuli nyt todella pitkä maratoonipostaus. Onko täällä ketään muita abeja tai pääsykokeissa olijoita? :-) Olisi mukava kuulla, miten muiden keväät on sujunut ja etenkin ne pääsykokeet!
Kohta alkaa muillakin kesäloma! Vielä viimeiset rutistukset koulussa ja sit saa levätä. :-)
Sonja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)