Varasijalta hyväksytty

Mulle tuli tänä aamuna soittoa Tampereen yliopistosta. En siis ehtinyt vastaamaan siihen ja selvittelin kuka numeron takana oikein oli. Enirosta sain nimen ja kun googletin nimeä, tuli linkkejä lääketieteen yksikköön Tampereelle. Voitte vain kuvitella kuinka mun sydän pomppas kurkkuun ja kävin mielessäni ihan kaikkea hullua. Mitä jos mun pisteet on laskettu väärin ja pääsin lääkikseen sittenkin? Tai ehkä sieltä tulee joku turha kysely pääsykokeista... Heh, kaikkea mä mietin ja yritin kuumeisesti soittaa takaisin, mutta numeroon ei saatu yhteyttä.

Vähän myöhemmin mä sitten kirjauduin yliopistohakuun ja sieltä se soiton syy sitten selvisi. Mä olin päässyt bioteknologiaan varasijalta. Ensireaktioni oli, että voi eiiii. Tiesin että pääsin suht lähelle rajaa, mutta jotenkin toivoin että se ei silti riittäisi. Sen takia toivoin sitä, että en joutuisi sen kysymyksen äärelle että otanko sitten paikan vastaan vai en. Viime vuonna olisin luultavasti kiljuen ottanut kyseisen paikan. Nyt en oikein tiedä... Tuntuu hienolta että pääsin sinne, koska niin moni lääkikseenkin pyrkijä hakee sinne. Silti joudun nyt miettimään tätä asiaa aika lailla.

Paikan vastaanottaminenhan tarkoittaisi sitä että ensi vuonna mahdollisuudet lääkiksen suhteen hieman heikkenisivät, koska minulla on jo opiskelupaikka vastaanotettuna. Tietääkö joku miten tuo tulee näkymään? Otetaanko ilman opiskelijapaikkaa olevat ihan eri kiintiössä sisään vai saako he vain muutaman lisäpisteen? Pitäisi selvittää tätä asiaa.

Toisaalta voisihan bioteknologiasta olla hyötyä. Siellä voisin taas opiskella vain sellaisia kursseja joita koen hyödylliseksi, ja jos en ensi vuonnakaan sisään pääse, niin ainakin olisi sitten edes se paikka. Mikä ei siis huono ole! Ei vaan ehkä ihan se, mitä oikeasti haluan.

Olin jotenkin niin asennoitunut jo välivuoteen. Ajattelin että menen iltalukioon lukemaan fysiikkaa, teen syksyn töitä ja opiskelen taas entistä ahkerammin. Mulla oli ajatus selvänä visiona päässäni ja nyt se romuttui. Muistan viime vuoden kuinka työlästä se oli aloittaa uusi koulu. Piti olla kokoajan kauheen sosiaalinen ja yrittää pitää itseään "tyrkyllä". Joka ilta oli kamalasti menoa, enkä ollut tottunut sellaiseen joten se kyllä väsytti henkisesti todella paljon. Olin iltaisin aina todella väsynyt päivän sosialisoinnista koska halusin niin kovasti saada kavereita enkä jäädä ulkopuolelle. Jotenkin ahdistaisi aloittaa taas se sama uudelleen. Jos kyseessä olisi lääkis, tekisin sen enemmän kuin mielelläni! Mutta kun kyseessä olisi taas yksi väliaikainen ratkaisu, niin jaksanko sitä?

Mulla on sellainen olo, että kyllä mä sinne ensi vuonnakin pääsisin! Että jos nyt jätän paikan vastaanottamatta ja ensi vuonna sitten menen sinne jos en pääse lääkikseen. Haen uudestaan, menen valintakokeeseen ja pääsen uudestaan sisään. Musta tuntuu että pääsisin. Pääsin tänäkin vuonna vaikka koe ei edes mennyt mielestäni mitenkään niin hyvin mitä olisin toivonut. Ensi vuonna olen taas tätä vuotta parempi. Eihän sitä asiaa tietenkään varmaksi voi sanoa että pääsisin uudestaan, ja tuntuu todella vaikealta luopua tuosta paikasta vaikka mieli tekisikin.

Kysymys kuuluukin, mitä te tekisitte tässä tilanteessa? En nyt ihan kaikkia muuttujia ja mielipiteeseeni vaikuttavia asioita tässä maininnut mutta ne tärkeimmät kaiketi. Tavallaan olen todella iloinen että olin tarpeeksi hyvä, mutta tavallaan olisin toivonut että juuri minä olisin ollut vaikka se, jonka nenän edestä se raja vedetään! Ei tarvisi pohtia tätä kysymystä...