Voi apua... Tämä välivuosi hujahti kokonaan ohi kirjoittamatta blogia. Ei vain oikein ollut inspistä kirjoittaa. Nyt jostain syystä kuitenkin sellainen tuli ja ajattelin nyt hieman kertoa teille mun kuulumisista koska siitä oli kommentteihin tullut kysymyksiä. Blogin kohtalosta sen enempää en kuitenkaan osaa sanoa, jatkanko vai en. Olen tässä välivuoden aikana ajatellut että en jatka, mutta mun mieli muuttuu kauheen usein!
Noh, jokatapauksessa tänä vuonna mua onnisti ja pääsin sisälle Tampereen lääkikseen! :-) Pääsykokeen jälkeen oli jo tosi hyvä fiilis, sellainen että nyt mennään sisälle. Pikkuhiljaa aloin myös katsomaan oikeita vastauksia netistä ja jopa laskin itselleni jonkinlaiset raakapistearviot mitä en yleensä ikinä tee. Omien pisteideni mukaan mentiin yli puolivälin, mikä yleensä on se rajapyykki pääseekö sisään vai ei. Mutta tottakai oma itsevarmuus väheni mitä pidemmälle mentiin pääsykokeista.
Muutamaa päivää ennen tulosten tulemista olin oikeasti ihan hermoraunio. Me oltiin mun poikaystävän kanssa Amerikassa lomalla meidän host perheitä katsomassa ja mä saatoin alkaa yhtäkkiä vain itkemään. Mun ihana host äiti ihmetteli mikä mulla on hätänä ja selitettiin sitten että pääsykoetulokset stressaa vaan ihan älyttömästi. Onneksi ne tulokset tuli jo vähän etuajassa.
Yhtenä kesäkuun päivänä äiti oli laittanut mulle monta viestiä että nyt ne tulokset on netissä ja mä näin sen viestit vasta parin tunnin päästä. Äiti raukka ihan hermona joutunut odotella. :-D Kädet tärisi ja sydän hakkas kun kirjauduin opintopolkuun. Pankkitunnuksetkin meni ensin väärin! Ja kun vihdoin sain kirjauduttua, en edes nähnyt missä se "hyväksytty" luki. Poikaystävä siinä vierellä istui ja sanoi että, pääsin sisään. Muutama sekunti siinä kesti tajuta se ja sen jälkeen tuli itku. Ja suuren suuri helpotus!
Sain kyllä ihan loistopisteet, 76 raakapistettä kun pisteraja oli 61. En ihan noin hyviä pisteitä odottanut joten en voi olla kuin tyytyväinen. On niin helpottunut olo. Se on mahtava tunne kun kova työ vihdoin palkitaan! Mä niin koen ansainneeni tän. :-)
Mä olen todella innoissani. Myös mun poikaystävä pääsi lääkikseen ja juuri tänää käytiin hakemassa avaimet meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Olen niin valmis aloittaan uuden vaiheen mun elämässä, myydä kaikki lukio kirjat pois ja kerätä tilalle lääkiskirjoja! Jos joku on siis opiskelumateriaalien puutteessa niin muhun voi ottaa yhteyttä. :-)
En tiedä löydättekö te tän mun pitkän tauon jälkeen enää tänne mun blogiin mutta jos löydätte niin jättäkää ihmeessä jotain puumerkkiä. Mä tosiaan en vielä tiedä blogin tulevaisuudesta... Toisaalta olisi kiva kirjoittaa millaista lääkiselämä on mutta en tiedä riittääkö aika ja innostus! Ja kun lääkiksessä on varmasti todella tarkkaa se mitä nettiin saa kirjoittaa ja mitä ei.
Ja jos tosiaan kiinnostusta löytyy, voin yrittää kirjoittaa vähän tarkemmin mun viime vuoden opiskelusta ja esimerkiksi iltalukiosta mitä kävin. Just let me know!
Hyvää kesää vielä kaikille! Toivottavasti saadaan edes muutama lämmin kesäpäivä elokuulle ennen opiskelujen alkua :-)
Sonja
lauantai 1. elokuuta 2015
torstai 28. elokuuta 2014
Let the games begin... again
Hei! Ajattelin tulla päivittämään hieman kuulumisiani. Olen hiljentynyt koko kesäksi, koska jotenkin alan kokea tämän blogin enemmän lääkispainoitteiseksi eikä kesällä lääkisasiaa ole oikein ollut! Kesä on mennyt ihan täysin fysiikkaa, kemiaa tai biologiaa ajattelematta. Kaiholla ajattelin viime sunnuntaina että voi miten kutkuttavassa tilanteessa olisinkaan jos huomenna olisi ensimmäinen päivä lääkiskessä - niin kuin se kaikilla Tampereen sisäänpäässeillä oli. Olen ollut järkyttävässä flunssassa oikeastaan koko tämän viikon, joten ihan hyvä ettei ole tarvinnut joka päivä juosta erilaisissa kissan ristiäisissä, koska sitähän se eka viikko varmasti aina on. :-) Ei sillä etteikö se olisi hyvä juttu, en vain tässä flunssassa varmastikkaan pystyisi nauttimaan siitä!
Pientä päivitystä siis viime postauksen pohdintoihin, päätin nyt jokatapauksessa pitää sen välivuoden. Sain ympäriltä hyvin erilaisia mielipiteitä asiaa koskien ja oikeasti neuvot jakautuivat aikalailla kahtia. Toiset oli sitä mieltä, että kannattaisi ottaa paikka vastaan ja toiset välivuoden kannalla. Kummassakin oli hyvät ja huonot puolensa ja päätin nyt sitten antaa oman paikkani toivottavasti jollekin sitä enemmän haluavalle.
Suunnitelmissani ei todellakaan ollut aloittaa itse pääsykokeisiin opiskelua vielä pitkään aikaan. Tiedän että monet ovat aloittaneet jo kesällä, mutta tällä kertaa en ota asiasta mitään paineita. Ilmoittauduin kuitenkin Tampereen iltalukioon aineopiskelijaksi ja ajattelin lukea kaikki fysiikan kurssit kakkosesta kasiin siellä vielä uudestaan. Viimeisistä kursseista eniten varmasti hyötyä on, mutta päätin nyt kuitenkin ottaa kaikki koska tuo aineopiskelu on maksullista, joten haluan kaiken hyödyn mitä sillä rahalla vain saan. Kemiasta en ole ihan vielä varma, aionko sitä ottaa. No, jokatapauksessa iltalukion jouduin aloittaa jo nyt tällä viikolla siitä fysiikan kakkoskurssista. En halua ajella joka arki-ilta Tampereelle, joten vain tällä tavoin sain kaikki kurssit järkevästi mahtumaan tälle vuodelle niin ettei tarvisi joka ilta olla iltalukiolla.
Pohdiskelin paljon kesän aikana sitä, miten opiskelisin ensi vuonna. Valmennuskurssi? Itsenäistä opiskelua? Iltalukio? Valmennuskurssit ovat niin järkyttävän hintaisia, joten sellaista en aio ottaa. Eniten apua tarvitsen fysiikassa joten olisi kuitenkin kiva että siinä aineessa olisi joku jolta kysyä apua tarvittaessa. Tästä syystä päädyin iltalukioon. Sen lisäksi täytyy vielä jostain hankkia itseopiskelumateriaalia, koska niitä ei ole enää viime vuodelta juurikaan jäljellä. En mä nyt kuitenkaan samoja tehtäviä jaksa vuodesta toiseen tehdä. Iltalukiossa käytetään kuitenkin eri kirjasarjaa mitä itse olen aikaisemmin käyttänyt, joten sitä kautta tulee ainakin ihan uusia tehtäviä, mikä on hyvä! Vaikka aluksi ärsyttikin hommata kokonaan uusi kirjasarja itselle, mutta löysin sellaisen älyvuodosta onneksi oikein hyvään hintaan niin ei harmita enää. :-) Vaihtelu virkistää!
Aloittelen siis oikein rauhallisesti tuon iltalukion kanssa. Teen läksyt, käyn tunneilla ja yritän saada kokeista parhaat mahdolliset tulokset. Samaan aikaan käyn kyllä vuoden loppuun asti myös töissä edelleen, joten opiskelu ei ole vielä mikään tärkein prioriteettini elämässä. Joskus marraskuussa alan varmaan lukea rinnalla myös biologiaa mutta ensi vuoden puolella se todellinen rääkki vasta alkaa. Toivottavasti viimeisen kerran!
Koska te muut hakijat aiotte aloittaa opiskelun vai onko se alkanut jo kesällä? :-)
Sonja
Pientä päivitystä siis viime postauksen pohdintoihin, päätin nyt jokatapauksessa pitää sen välivuoden. Sain ympäriltä hyvin erilaisia mielipiteitä asiaa koskien ja oikeasti neuvot jakautuivat aikalailla kahtia. Toiset oli sitä mieltä, että kannattaisi ottaa paikka vastaan ja toiset välivuoden kannalla. Kummassakin oli hyvät ja huonot puolensa ja päätin nyt sitten antaa oman paikkani toivottavasti jollekin sitä enemmän haluavalle.
Suunnitelmissani ei todellakaan ollut aloittaa itse pääsykokeisiin opiskelua vielä pitkään aikaan. Tiedän että monet ovat aloittaneet jo kesällä, mutta tällä kertaa en ota asiasta mitään paineita. Ilmoittauduin kuitenkin Tampereen iltalukioon aineopiskelijaksi ja ajattelin lukea kaikki fysiikan kurssit kakkosesta kasiin siellä vielä uudestaan. Viimeisistä kursseista eniten varmasti hyötyä on, mutta päätin nyt kuitenkin ottaa kaikki koska tuo aineopiskelu on maksullista, joten haluan kaiken hyödyn mitä sillä rahalla vain saan. Kemiasta en ole ihan vielä varma, aionko sitä ottaa. No, jokatapauksessa iltalukion jouduin aloittaa jo nyt tällä viikolla siitä fysiikan kakkoskurssista. En halua ajella joka arki-ilta Tampereelle, joten vain tällä tavoin sain kaikki kurssit järkevästi mahtumaan tälle vuodelle niin ettei tarvisi joka ilta olla iltalukiolla.
Pohdiskelin paljon kesän aikana sitä, miten opiskelisin ensi vuonna. Valmennuskurssi? Itsenäistä opiskelua? Iltalukio? Valmennuskurssit ovat niin järkyttävän hintaisia, joten sellaista en aio ottaa. Eniten apua tarvitsen fysiikassa joten olisi kuitenkin kiva että siinä aineessa olisi joku jolta kysyä apua tarvittaessa. Tästä syystä päädyin iltalukioon. Sen lisäksi täytyy vielä jostain hankkia itseopiskelumateriaalia, koska niitä ei ole enää viime vuodelta juurikaan jäljellä. En mä nyt kuitenkaan samoja tehtäviä jaksa vuodesta toiseen tehdä. Iltalukiossa käytetään kuitenkin eri kirjasarjaa mitä itse olen aikaisemmin käyttänyt, joten sitä kautta tulee ainakin ihan uusia tehtäviä, mikä on hyvä! Vaikka aluksi ärsyttikin hommata kokonaan uusi kirjasarja itselle, mutta löysin sellaisen älyvuodosta onneksi oikein hyvään hintaan niin ei harmita enää. :-) Vaihtelu virkistää!
Aloittelen siis oikein rauhallisesti tuon iltalukion kanssa. Teen läksyt, käyn tunneilla ja yritän saada kokeista parhaat mahdolliset tulokset. Samaan aikaan käyn kyllä vuoden loppuun asti myös töissä edelleen, joten opiskelu ei ole vielä mikään tärkein prioriteettini elämässä. Joskus marraskuussa alan varmaan lukea rinnalla myös biologiaa mutta ensi vuoden puolella se todellinen rääkki vasta alkaa. Toivottavasti viimeisen kerran!
Koska te muut hakijat aiotte aloittaa opiskelun vai onko se alkanut jo kesällä? :-)
Sonja
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Varasijalta hyväksytty
Mulle tuli tänä aamuna soittoa Tampereen yliopistosta. En siis ehtinyt vastaamaan siihen ja selvittelin kuka numeron takana oikein oli. Enirosta sain nimen ja kun googletin nimeä, tuli linkkejä lääketieteen yksikköön Tampereelle. Voitte vain kuvitella kuinka mun sydän pomppas kurkkuun ja kävin mielessäni ihan kaikkea hullua. Mitä jos mun pisteet on laskettu väärin ja pääsin lääkikseen sittenkin? Tai ehkä sieltä tulee joku turha kysely pääsykokeista... Heh, kaikkea mä mietin ja yritin kuumeisesti soittaa takaisin, mutta numeroon ei saatu yhteyttä.
Vähän myöhemmin mä sitten kirjauduin yliopistohakuun ja sieltä se soiton syy sitten selvisi. Mä olin päässyt bioteknologiaan varasijalta. Ensireaktioni oli, että voi eiiii. Tiesin että pääsin suht lähelle rajaa, mutta jotenkin toivoin että se ei silti riittäisi. Sen takia toivoin sitä, että en joutuisi sen kysymyksen äärelle että otanko sitten paikan vastaan vai en. Viime vuonna olisin luultavasti kiljuen ottanut kyseisen paikan. Nyt en oikein tiedä... Tuntuu hienolta että pääsin sinne, koska niin moni lääkikseenkin pyrkijä hakee sinne. Silti joudun nyt miettimään tätä asiaa aika lailla.
Paikan vastaanottaminenhan tarkoittaisi sitä että ensi vuonna mahdollisuudet lääkiksen suhteen hieman heikkenisivät, koska minulla on jo opiskelupaikka vastaanotettuna. Tietääkö joku miten tuo tulee näkymään? Otetaanko ilman opiskelijapaikkaa olevat ihan eri kiintiössä sisään vai saako he vain muutaman lisäpisteen? Pitäisi selvittää tätä asiaa.
Toisaalta voisihan bioteknologiasta olla hyötyä. Siellä voisin taas opiskella vain sellaisia kursseja joita koen hyödylliseksi, ja jos en ensi vuonnakaan sisään pääse, niin ainakin olisi sitten edes se paikka. Mikä ei siis huono ole! Ei vaan ehkä ihan se, mitä oikeasti haluan.
Olin jotenkin niin asennoitunut jo välivuoteen. Ajattelin että menen iltalukioon lukemaan fysiikkaa, teen syksyn töitä ja opiskelen taas entistä ahkerammin. Mulla oli ajatus selvänä visiona päässäni ja nyt se romuttui. Muistan viime vuoden kuinka työlästä se oli aloittaa uusi koulu. Piti olla kokoajan kauheen sosiaalinen ja yrittää pitää itseään "tyrkyllä". Joka ilta oli kamalasti menoa, enkä ollut tottunut sellaiseen joten se kyllä väsytti henkisesti todella paljon. Olin iltaisin aina todella väsynyt päivän sosialisoinnista koska halusin niin kovasti saada kavereita enkä jäädä ulkopuolelle. Jotenkin ahdistaisi aloittaa taas se sama uudelleen. Jos kyseessä olisi lääkis, tekisin sen enemmän kuin mielelläni! Mutta kun kyseessä olisi taas yksi väliaikainen ratkaisu, niin jaksanko sitä?
Mulla on sellainen olo, että kyllä mä sinne ensi vuonnakin pääsisin! Että jos nyt jätän paikan vastaanottamatta ja ensi vuonna sitten menen sinne jos en pääse lääkikseen. Haen uudestaan, menen valintakokeeseen ja pääsen uudestaan sisään. Musta tuntuu että pääsisin. Pääsin tänäkin vuonna vaikka koe ei edes mennyt mielestäni mitenkään niin hyvin mitä olisin toivonut. Ensi vuonna olen taas tätä vuotta parempi. Eihän sitä asiaa tietenkään varmaksi voi sanoa että pääsisin uudestaan, ja tuntuu todella vaikealta luopua tuosta paikasta vaikka mieli tekisikin.
Kysymys kuuluukin, mitä te tekisitte tässä tilanteessa? En nyt ihan kaikkia muuttujia ja mielipiteeseeni vaikuttavia asioita tässä maininnut mutta ne tärkeimmät kaiketi. Tavallaan olen todella iloinen että olin tarpeeksi hyvä, mutta tavallaan olisin toivonut että juuri minä olisin ollut vaikka se, jonka nenän edestä se raja vedetään! Ei tarvisi pohtia tätä kysymystä...
Vähän myöhemmin mä sitten kirjauduin yliopistohakuun ja sieltä se soiton syy sitten selvisi. Mä olin päässyt bioteknologiaan varasijalta. Ensireaktioni oli, että voi eiiii. Tiesin että pääsin suht lähelle rajaa, mutta jotenkin toivoin että se ei silti riittäisi. Sen takia toivoin sitä, että en joutuisi sen kysymyksen äärelle että otanko sitten paikan vastaan vai en. Viime vuonna olisin luultavasti kiljuen ottanut kyseisen paikan. Nyt en oikein tiedä... Tuntuu hienolta että pääsin sinne, koska niin moni lääkikseenkin pyrkijä hakee sinne. Silti joudun nyt miettimään tätä asiaa aika lailla.
Paikan vastaanottaminenhan tarkoittaisi sitä että ensi vuonna mahdollisuudet lääkiksen suhteen hieman heikkenisivät, koska minulla on jo opiskelupaikka vastaanotettuna. Tietääkö joku miten tuo tulee näkymään? Otetaanko ilman opiskelijapaikkaa olevat ihan eri kiintiössä sisään vai saako he vain muutaman lisäpisteen? Pitäisi selvittää tätä asiaa.
Toisaalta voisihan bioteknologiasta olla hyötyä. Siellä voisin taas opiskella vain sellaisia kursseja joita koen hyödylliseksi, ja jos en ensi vuonnakaan sisään pääse, niin ainakin olisi sitten edes se paikka. Mikä ei siis huono ole! Ei vaan ehkä ihan se, mitä oikeasti haluan.
Olin jotenkin niin asennoitunut jo välivuoteen. Ajattelin että menen iltalukioon lukemaan fysiikkaa, teen syksyn töitä ja opiskelen taas entistä ahkerammin. Mulla oli ajatus selvänä visiona päässäni ja nyt se romuttui. Muistan viime vuoden kuinka työlästä se oli aloittaa uusi koulu. Piti olla kokoajan kauheen sosiaalinen ja yrittää pitää itseään "tyrkyllä". Joka ilta oli kamalasti menoa, enkä ollut tottunut sellaiseen joten se kyllä väsytti henkisesti todella paljon. Olin iltaisin aina todella väsynyt päivän sosialisoinnista koska halusin niin kovasti saada kavereita enkä jäädä ulkopuolelle. Jotenkin ahdistaisi aloittaa taas se sama uudelleen. Jos kyseessä olisi lääkis, tekisin sen enemmän kuin mielelläni! Mutta kun kyseessä olisi taas yksi väliaikainen ratkaisu, niin jaksanko sitä?
Mulla on sellainen olo, että kyllä mä sinne ensi vuonnakin pääsisin! Että jos nyt jätän paikan vastaanottamatta ja ensi vuonna sitten menen sinne jos en pääse lääkikseen. Haen uudestaan, menen valintakokeeseen ja pääsen uudestaan sisään. Musta tuntuu että pääsisin. Pääsin tänäkin vuonna vaikka koe ei edes mennyt mielestäni mitenkään niin hyvin mitä olisin toivonut. Ensi vuonna olen taas tätä vuotta parempi. Eihän sitä asiaa tietenkään varmaksi voi sanoa että pääsisin uudestaan, ja tuntuu todella vaikealta luopua tuosta paikasta vaikka mieli tekisikin.
Kysymys kuuluukin, mitä te tekisitte tässä tilanteessa? En nyt ihan kaikkia muuttujia ja mielipiteeseeni vaikuttavia asioita tässä maininnut mutta ne tärkeimmät kaiketi. Tavallaan olen todella iloinen että olin tarpeeksi hyvä, mutta tavallaan olisin toivonut että juuri minä olisin ollut vaikka se, jonka nenän edestä se raja vedetään! Ei tarvisi pohtia tätä kysymystä...
torstai 3. heinäkuuta 2014
Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana
Vaikka sitä jotenkin skeptisesti ajatteli, että tuskin sitä pääsee sisään, niin silti jotenkin jännityksellä odotin puoltayötä ja sitä että tulokset julkistettaisiin yliopistohaussa. Jotenkin omaa skeptisyyttä lisäsi se, että monet olivat saaneet hyväksymiskirjeitä jo 1. heinäkuuta, vaikka tulosten piti tulla 2. heinäkuuta. Noh, sisään en päässyt ja kyllä se hetken aikaa oikeasti todella paljon harmitti.
Taas "turha" välivuosi tiedossa... Vanhenen vuoden, mutta en etene elämässäni eteenpäin. Viime vuoden pänttääminen tuntuu todella turhalta. Kuinka paljon olisinkaan voinut vain nauttia elämästä lukemisen ja laskemisen sijaan. Todellisuudessahan se kaikki on vain pohjana ensi vuodelle ja silloin hakeminen on toivottavasti taas hieman helpompaa. Välillä iskee silti ahdistus. Miksi en pääse eteenpäin?
Jotenkin nykyään näen asiat kuitenkin ihan valoisasti. Ehkä siksi että sain oman ohuen kirjeeni vasta tänään ja näin pisteeni. Siis VAU, oli reaktioni. En halua tarkkoja pisteitäni tänne kertoa, mutta voin kertoa että kehitys on huima viime vuodesta, jolloin jäin hyvin hyvin kauas pisterajoista. Tänä vuonna omilla raakapisteilläni olisin päässyt kaikkiin Suomen hammaslääkiksiin, jos siis älyvuodon raakapistetaulukko piti paikkansa, minkä sieltä bongasin. Se tuntuu jo aika huikeelta!
En onneksi jäänyt mihinkään yhden pisteen päähän, mutta kuitenkin sopivan lähelle, että se todella motivoi minua ensi vuotta ajatellen! Silloin minä luen ja opettelen niin paljon biologian nippelitietoa kuin vain pystyn. Lasken, lasken ja lasken. Ja aion mennä heittämällä sisälle! Jos kehitys on yhtä huikeaa kuin se oli nyt viime vuoteen nähden, niin ensi vuonna olen varmasti sisällä. Toisaalta ei näinkään voi oikeastaan ajatella, kun joka vuosi koe on niin erilainen ja onnistuminen siinä ei ole mitenkään riippuvainen tästä vuodesta. Antakaa mun kuitenkin unelmoida ja elää näissä pilvilinnoissa hetki. ;-) Mä jotenkin taritsen tällaista pientä lisäboostia ensi vuodelle.
Jotenkin hävettää kertoa kaikille sukulaisille ja kavereille jälleen kerran, etten päässyt sisälle. Eihän monet todellakaan tiedä kuinka vaikea sinne on päästä ja olen aina ollut hyvä koulussa. Miksi siis nyt en onnistu? Ei olisi koskaan pitänyt tästä hakemisesta edes kertoa kuin vain läheisimmille, mutta minkäs sille nyt enää voi. Jotenkin on nyt vain opittava olla ajattelematta mitä muut ajattelee. Kyllä ne mulle tärkeimmät ihmiset kuitenkin ymmärtää tilanteen täysin ja tukevat sekä auttavat mua tästä eteenpäin.
Hyvä ystäväni pääsi opiskelemaan Tampereen yliopistoon kasvatustieteitä ja hänen puolestaan olen äärettömän onnellinen!! Vaikka meidän piti sinne Tampereen yliopistoon yhdessä mennä... No, minä tulen sitten vuoden perässä. Läheisimmistä kavereistani kukaan ei päässyt tänä vuonna lääkikseen, joten kaikki ollaan siinä mielessä samassa veneessä. Onneksi on kohtalotovereita! Ja senkin vuoksi tiedän ettei mulla ole mitään hävettävää... Ei sinne moni muukaan päässyt.
Oikein isot onnittelut kuitenkin kaikille jotka lääkikseen pääsi!! <3 Olette sen varmasti ansainneet!
Sonja
Taas "turha" välivuosi tiedossa... Vanhenen vuoden, mutta en etene elämässäni eteenpäin. Viime vuoden pänttääminen tuntuu todella turhalta. Kuinka paljon olisinkaan voinut vain nauttia elämästä lukemisen ja laskemisen sijaan. Todellisuudessahan se kaikki on vain pohjana ensi vuodelle ja silloin hakeminen on toivottavasti taas hieman helpompaa. Välillä iskee silti ahdistus. Miksi en pääse eteenpäin?
Jotenkin nykyään näen asiat kuitenkin ihan valoisasti. Ehkä siksi että sain oman ohuen kirjeeni vasta tänään ja näin pisteeni. Siis VAU, oli reaktioni. En halua tarkkoja pisteitäni tänne kertoa, mutta voin kertoa että kehitys on huima viime vuodesta, jolloin jäin hyvin hyvin kauas pisterajoista. Tänä vuonna omilla raakapisteilläni olisin päässyt kaikkiin Suomen hammaslääkiksiin, jos siis älyvuodon raakapistetaulukko piti paikkansa, minkä sieltä bongasin. Se tuntuu jo aika huikeelta!
En onneksi jäänyt mihinkään yhden pisteen päähän, mutta kuitenkin sopivan lähelle, että se todella motivoi minua ensi vuotta ajatellen! Silloin minä luen ja opettelen niin paljon biologian nippelitietoa kuin vain pystyn. Lasken, lasken ja lasken. Ja aion mennä heittämällä sisälle! Jos kehitys on yhtä huikeaa kuin se oli nyt viime vuoteen nähden, niin ensi vuonna olen varmasti sisällä. Toisaalta ei näinkään voi oikeastaan ajatella, kun joka vuosi koe on niin erilainen ja onnistuminen siinä ei ole mitenkään riippuvainen tästä vuodesta. Antakaa mun kuitenkin unelmoida ja elää näissä pilvilinnoissa hetki. ;-) Mä jotenkin taritsen tällaista pientä lisäboostia ensi vuodelle.
Jotenkin hävettää kertoa kaikille sukulaisille ja kavereille jälleen kerran, etten päässyt sisälle. Eihän monet todellakaan tiedä kuinka vaikea sinne on päästä ja olen aina ollut hyvä koulussa. Miksi siis nyt en onnistu? Ei olisi koskaan pitänyt tästä hakemisesta edes kertoa kuin vain läheisimmille, mutta minkäs sille nyt enää voi. Jotenkin on nyt vain opittava olla ajattelematta mitä muut ajattelee. Kyllä ne mulle tärkeimmät ihmiset kuitenkin ymmärtää tilanteen täysin ja tukevat sekä auttavat mua tästä eteenpäin.
Hyvä ystäväni pääsi opiskelemaan Tampereen yliopistoon kasvatustieteitä ja hänen puolestaan olen äärettömän onnellinen!! Vaikka meidän piti sinne Tampereen yliopistoon yhdessä mennä... No, minä tulen sitten vuoden perässä. Läheisimmistä kavereistani kukaan ei päässyt tänä vuonna lääkikseen, joten kaikki ollaan siinä mielessä samassa veneessä. Onneksi on kohtalotovereita! Ja senkin vuoksi tiedän ettei mulla ole mitään hävettävää... Ei sinne moni muukaan päässyt.
Oikein isot onnittelut kuitenkin kaikille jotka lääkikseen pääsi!! <3 Olette sen varmasti ansainneet!
Sonja
torstai 29. toukokuuta 2014
Pääsykoe 2014
Huhh, pääsykoe on nyt ohi... Ihan käsittämätöntä, niin se vain oli ja meni. Itse pääsykoepäivänä en kyllä millään jaksanut alkaa kirjoittaan fiiliksiäni ja ihan hyvä niin, olisi luultavasti ollut silloin vähän eri ääni kellossa kuin nyt! Eilen taas olin aika pitkän päivän töissä, joten en silloinkaan jaksanut kirjoitella. Jos nyt avaisin hieman fiiliksiäni kuitenkin.
Edellisenä iltana jännitys oli aina paikoittain hieman kovempi ja paikkoitan ei niin paha. Olen kuitenkin tuollaisissa tilanteissa todella huono nukkumaan. Pyörin sängyssä monta tuntia ja aamusta herään ihan liian aikaisin. Niinpä otin puolikkaan unilääkkeen ja sain unta melko pian. Aamusta sitten heräsin suht aikaisin, mutta ei se haittaa! Sain kuitenkin ihan hyvät yöunet, kun ei tarvinnut illasta vähentää sitä uniaikaa.
Aamulla olo oli myös melko jännittynyt ja aamupalan syöminen oli hieman hankalaa. Koepaikalle päästyäni ja kaverini siellä tavatessa olo kuitenkin rentoutui. Fiilis oli ihan hyvä kun koe vihdoin alkoi. Ja voi kuinka erilainen olo mulla tällä kertaa olikaan koetta tehdessä verrattuna viime vuoteen! Tuli sellaisia onnentunteita, että jes, tällä kertaa mä jopa osaan täältä jotain. Eikä kertaakaan tullut epätoivoista fiilistä. Muistan 2013 pääsykokeessa mananneeni mielessä, etten enää ikinä koskaan hae uudestaan lääkikseen. Heh, nyt ei sellaisia ajatuksia käynyt mielessä.
Toisaalta koetta enemmän tehdessäni tajusin, että tämähän on ehkä vähän liiankin helppo. Ihan ääripää viime vuoden kokeeseen. Aineiston puuttuminen oli todella hassu uudistus! Itsehän suorastaan vihaan aineistoja ja siihen pohjautuvia natsikysymyksiä, joten aluksi ajattelin asian olevan vain ja ainoastaan hyvä. Mutta toisaalta jotenkin harmitti sen puuttuminenkin ja lukuisat helpohkot tehtävät. Tiesin heti kokeen päätyttyä, että pisterajat tulee nousemaan paljon viime vuodesta ja sen kyllä vahvisti myös älyvuodon keskustelupalstat ja muut blogit.
Vasta kotiin päästyäni iski oikein kunnon masennus. Masennus siitä, että olen taas vuoden käyttänyt elämästäni tähän ja luultavasti ilman sisäänpääsyä. Mulle iskee välillä järkyttäviä ikäkriisejä ja jotenkin tuntuu että mun elämä vain junnaa paikallaan. Tiistai-iltana olo oli todella huono. Olin silloin hyvin vahvasti sitä mieltä, että ei mun kokeella tulla pääseen sisälle. Siellä on niin paljon mua parempia hakijoita ja koe on ollut todella helppo. Tänä vuonna varmasti suoraa lukiosta hakijoilla on myös hyvät mahdollisuudet päästä sisään. En mä edelleenkään kovin luottavainen ole oman sisäänpääsyni suhteen ja tottakai se hieman harmittaa. En kuitenkaan halua jäädä tuleen makaamaan. Heinäkuussa ne todelliset tulokset sitten kuulee ja sinne asti haluan vain unohtaa koko kokeen mielestäni! Sisäänpääsy tulisi olemaan todella todella ihana positiivinen yllätys, koska tällä hetkellä olen valmistautunut pahimpaan.
Meidän piti mennä kaverin kanssa Tampereelle Ohi on! -juhliin, mutta illalla juteltiin asiasta ja me kumpikiin oltiin älyttömän väsyneitä, että ei lopulta jaksettukaan enää lähteä Tampereelle kun oltiin jo kotiin päästy. Oliko teistä jotkut muut juhlistamassa lukemisurakan päättymistä? :-)
Ihan vähän vain olen katsonut niitä mallivastauksia. En todellakaan mitenkään tarkasti läpikäyden ja pisteitä laskien. En jaksa niin tarkkaa spekuloida ja miettiä asiaa. Tuli mitä tuli! Yritin välttää kaikin keinoin huolimattomuusvirheitä, koska niitä teen välillä todella paljon. Toivottavasti niitä pystyin välttämään mahdollisimman paljon. Yhdessä tehtävässä harmittaa kyllä älyttömästi mun ajatusvirhe. Olin ajatellut asian väärin, vaikka olisihan se pitänyt osata! No, on siitä tehtävästä ainakin puolet oikein ja pienipisteisiä tehtäviä muutenkin. Mutta niihän niistä aika moni...
Tosiaan tällä hetkellä en ole kovin toiveikas sisäänpääsyn suhteen, mutta eihän sitä koskaan oikeasti voi tietää. Tiistain masennus muuttui kuitenkin eilen töissä taas iloksi. Pääsin ajattelemaan muita asioita ja se kyllä auttoi! Onneksi on nuo työt nyt siis edes. :-) Olin jo ihan eri ihminen kotiin tullessani eilen illalla ja mieltä oikein kohotti myös uusien suunnitelmien miettiminen ensi vuodelle, jos lääkikseen en pääse. Olen nyt vihdoinkin keksinyt oikein varteenotettavan plan B:n. Siitä nyt en kuitenkaan toistaiseksi kirjoita vielä. Elämä kuitenkin voittaa! Eikä se välivuosi mun maata kaada vaikka siltä välillä tuntuukin.
Nyt vihdoinkin alan tuntea sitä helpottuneisuutta, mitä pääsykokeen jälkeen kuuluisi tuntea. Se ei todellakaan tullut vielä tiistaina se olo. En ollut yhtään iloinen siitä että koe oli ohi eikä tarvisi enää lukea tai stressata. Olin vain todella ahdistunut. Nyt siis vihdoin alan nauttimaan lomasta! Ja työnteosta! Oikeasti, tällä hetkellä sekin tuntuu tosi kivalta vaihtelulta, varsinkin kun työkaverit on tosi kivoja ja työ ainakin vielä toistaiseksi mielekästä. Kyllä sekin varmasti myöhemmin alkaa tökkimään, mutta nyt nautin tästä tunteesta!
Onnittelut kaikille muillekin hakijoille pääsykokeesta selviämisestä! Yritetään olla liikaa miettimättä asiaa, heinäkuussa sitten olemme taas hieman viisaampia. Nyt nautitaan kesästä! :-)
Edellisenä iltana jännitys oli aina paikoittain hieman kovempi ja paikkoitan ei niin paha. Olen kuitenkin tuollaisissa tilanteissa todella huono nukkumaan. Pyörin sängyssä monta tuntia ja aamusta herään ihan liian aikaisin. Niinpä otin puolikkaan unilääkkeen ja sain unta melko pian. Aamusta sitten heräsin suht aikaisin, mutta ei se haittaa! Sain kuitenkin ihan hyvät yöunet, kun ei tarvinnut illasta vähentää sitä uniaikaa.
Aamulla olo oli myös melko jännittynyt ja aamupalan syöminen oli hieman hankalaa. Koepaikalle päästyäni ja kaverini siellä tavatessa olo kuitenkin rentoutui. Fiilis oli ihan hyvä kun koe vihdoin alkoi. Ja voi kuinka erilainen olo mulla tällä kertaa olikaan koetta tehdessä verrattuna viime vuoteen! Tuli sellaisia onnentunteita, että jes, tällä kertaa mä jopa osaan täältä jotain. Eikä kertaakaan tullut epätoivoista fiilistä. Muistan 2013 pääsykokeessa mananneeni mielessä, etten enää ikinä koskaan hae uudestaan lääkikseen. Heh, nyt ei sellaisia ajatuksia käynyt mielessä.
Toisaalta koetta enemmän tehdessäni tajusin, että tämähän on ehkä vähän liiankin helppo. Ihan ääripää viime vuoden kokeeseen. Aineiston puuttuminen oli todella hassu uudistus! Itsehän suorastaan vihaan aineistoja ja siihen pohjautuvia natsikysymyksiä, joten aluksi ajattelin asian olevan vain ja ainoastaan hyvä. Mutta toisaalta jotenkin harmitti sen puuttuminenkin ja lukuisat helpohkot tehtävät. Tiesin heti kokeen päätyttyä, että pisterajat tulee nousemaan paljon viime vuodesta ja sen kyllä vahvisti myös älyvuodon keskustelupalstat ja muut blogit.
Vasta kotiin päästyäni iski oikein kunnon masennus. Masennus siitä, että olen taas vuoden käyttänyt elämästäni tähän ja luultavasti ilman sisäänpääsyä. Mulle iskee välillä järkyttäviä ikäkriisejä ja jotenkin tuntuu että mun elämä vain junnaa paikallaan. Tiistai-iltana olo oli todella huono. Olin silloin hyvin vahvasti sitä mieltä, että ei mun kokeella tulla pääseen sisälle. Siellä on niin paljon mua parempia hakijoita ja koe on ollut todella helppo. Tänä vuonna varmasti suoraa lukiosta hakijoilla on myös hyvät mahdollisuudet päästä sisään. En mä edelleenkään kovin luottavainen ole oman sisäänpääsyni suhteen ja tottakai se hieman harmittaa. En kuitenkaan halua jäädä tuleen makaamaan. Heinäkuussa ne todelliset tulokset sitten kuulee ja sinne asti haluan vain unohtaa koko kokeen mielestäni! Sisäänpääsy tulisi olemaan todella todella ihana positiivinen yllätys, koska tällä hetkellä olen valmistautunut pahimpaan.
Meidän piti mennä kaverin kanssa Tampereelle Ohi on! -juhliin, mutta illalla juteltiin asiasta ja me kumpikiin oltiin älyttömän väsyneitä, että ei lopulta jaksettukaan enää lähteä Tampereelle kun oltiin jo kotiin päästy. Oliko teistä jotkut muut juhlistamassa lukemisurakan päättymistä? :-)
Ihan vähän vain olen katsonut niitä mallivastauksia. En todellakaan mitenkään tarkasti läpikäyden ja pisteitä laskien. En jaksa niin tarkkaa spekuloida ja miettiä asiaa. Tuli mitä tuli! Yritin välttää kaikin keinoin huolimattomuusvirheitä, koska niitä teen välillä todella paljon. Toivottavasti niitä pystyin välttämään mahdollisimman paljon. Yhdessä tehtävässä harmittaa kyllä älyttömästi mun ajatusvirhe. Olin ajatellut asian väärin, vaikka olisihan se pitänyt osata! No, on siitä tehtävästä ainakin puolet oikein ja pienipisteisiä tehtäviä muutenkin. Mutta niihän niistä aika moni...
Tosiaan tällä hetkellä en ole kovin toiveikas sisäänpääsyn suhteen, mutta eihän sitä koskaan oikeasti voi tietää. Tiistain masennus muuttui kuitenkin eilen töissä taas iloksi. Pääsin ajattelemaan muita asioita ja se kyllä auttoi! Onneksi on nuo työt nyt siis edes. :-) Olin jo ihan eri ihminen kotiin tullessani eilen illalla ja mieltä oikein kohotti myös uusien suunnitelmien miettiminen ensi vuodelle, jos lääkikseen en pääse. Olen nyt vihdoinkin keksinyt oikein varteenotettavan plan B:n. Siitä nyt en kuitenkaan toistaiseksi kirjoita vielä. Elämä kuitenkin voittaa! Eikä se välivuosi mun maata kaada vaikka siltä välillä tuntuukin.
Nyt vihdoinkin alan tuntea sitä helpottuneisuutta, mitä pääsykokeen jälkeen kuuluisi tuntea. Se ei todellakaan tullut vielä tiistaina se olo. En ollut yhtään iloinen siitä että koe oli ohi eikä tarvisi enää lukea tai stressata. Olin vain todella ahdistunut. Nyt siis vihdoin alan nauttimaan lomasta! Ja työnteosta! Oikeasti, tällä hetkellä sekin tuntuu tosi kivalta vaihtelulta, varsinkin kun työkaverit on tosi kivoja ja työ ainakin vielä toistaiseksi mielekästä. Kyllä sekin varmasti myöhemmin alkaa tökkimään, mutta nyt nautin tästä tunteesta!
Onnittelut kaikille muillekin hakijoille pääsykokeesta selviämisestä! Yritetään olla liikaa miettimättä asiaa, heinäkuussa sitten olemme taas hieman viisaampia. Nyt nautitaan kesästä! :-)
maanantai 26. toukokuuta 2014
Viimehetken ajatuksia
Viimeinen päivä ennen suurta koitosta, jota on odotettu jo niin pitkään! Aamulla heräsin hieman ahdistuneena ja jännittyneenä, mutta se sitten hävisi siinä aamupäivällä. Ihan rauhallisin mielin olen ollut suurimmaksi osaksi. Suurin jännitys iskee varmasti nukkumaan mennessä ja huomenaamulla. Toivottavasti saisin nukuttua... Jännittyneenä nukun yleensä älyttömän huonosti. Illasta en saa millään unta ja aamuyöstä herään ihan liian aikaisin jännittämään. Voi kun ensiyö menisi hyvin niin voisin sitten olla kokeessa energinen. Tarvii varmaan ottaa nukahtamislääke...
Kävin ostamassa eväitä huomiselle. Viinirypäleitä, proteiinijuoma, alpenpatukka ja banaani! En välttämättä ehdi kaikkea syömään, mutta kun äiti on aina ihan hysteerinen ton syömisen kanssa. Kai se on parempi että on liikaa kuin liian vähän. Bioteknologian pääsykokeessa huomasin sen että nälkä yllätti yllättävän aikaisin ja sen jälkeen ajatus ei kulje ollenkaan! Aivot ovat niin kovassa työssä koko sen viisi tuntia että pakko muistaa niitä vähän ruokkiakin. :-)
Tänään olen hyvin kevyesti kertaillut omia fysiikan muistiinpanojani ja palautellut kaavoja mieleen. Monet pitää viimeisenä päivänä jo ihan kokonaan vapaapäivää, mikä on varmasti ihan hyvä idea! Eihän tässä enää mitään radikaalia pysty tekemään omaan osaamistasoon. Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää! Toivottavasti riittäisi sisäänpääsyyn. Välillä olen todella skeptinen sisäänpääsyn suhteen ja välillä taas hyvinkin toiveikas. Huomenna olen päättänyt mennä kokeeseen taistelutahdolla! Vaikka eteen tulisi (ja varmasti tuleekin) tehtäviä jotka vaikuttaa ihan mahdottomilta, niin yritän. En luovuta tai vaivu epätoivoon vaan yritän täysillä sen koko viisi tuntia ja katson mihin se riittää. Jos en osaa niin yritän kerätä mahdollisimman paljon hajapisteitä. Aina voi arvata jos ei tietoa löydy!
Jännä olisi tietää millainen fiilis mulla huomenna on tähän aikaan. Tämän vuoden uurastus vihdoin ohi! Välillä tuntuu silti että olisi pitänyt jaksaa enemmän... Olisi pitänyt laskea enemmän ja tehdä enemmän muistiinpanoja bilsasta. Olisi pitänyt pitää vähemmän vapaa-aikaa ja olisi pitänyt jaksaa kovemmin nämä viimeiset viikot. Nyt en enää kuitenkaan halua jossitella. Katsotaan mihin tällä jaksamisella pääsen! Jos en ihan sisään asti niin sitten ensi vuonna uudestaan uudella uskolla.
Kaikille isot onnentoivotukset huomiselle! :-) We can do this!
Kävin ostamassa eväitä huomiselle. Viinirypäleitä, proteiinijuoma, alpenpatukka ja banaani! En välttämättä ehdi kaikkea syömään, mutta kun äiti on aina ihan hysteerinen ton syömisen kanssa. Kai se on parempi että on liikaa kuin liian vähän. Bioteknologian pääsykokeessa huomasin sen että nälkä yllätti yllättävän aikaisin ja sen jälkeen ajatus ei kulje ollenkaan! Aivot ovat niin kovassa työssä koko sen viisi tuntia että pakko muistaa niitä vähän ruokkiakin. :-)
Tänään olen hyvin kevyesti kertaillut omia fysiikan muistiinpanojani ja palautellut kaavoja mieleen. Monet pitää viimeisenä päivänä jo ihan kokonaan vapaapäivää, mikä on varmasti ihan hyvä idea! Eihän tässä enää mitään radikaalia pysty tekemään omaan osaamistasoon. Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää! Toivottavasti riittäisi sisäänpääsyyn. Välillä olen todella skeptinen sisäänpääsyn suhteen ja välillä taas hyvinkin toiveikas. Huomenna olen päättänyt mennä kokeeseen taistelutahdolla! Vaikka eteen tulisi (ja varmasti tuleekin) tehtäviä jotka vaikuttaa ihan mahdottomilta, niin yritän. En luovuta tai vaivu epätoivoon vaan yritän täysillä sen koko viisi tuntia ja katson mihin se riittää. Jos en osaa niin yritän kerätä mahdollisimman paljon hajapisteitä. Aina voi arvata jos ei tietoa löydy!
Jännä olisi tietää millainen fiilis mulla huomenna on tähän aikaan. Tämän vuoden uurastus vihdoin ohi! Välillä tuntuu silti että olisi pitänyt jaksaa enemmän... Olisi pitänyt laskea enemmän ja tehdä enemmän muistiinpanoja bilsasta. Olisi pitänyt pitää vähemmän vapaa-aikaa ja olisi pitänyt jaksaa kovemmin nämä viimeiset viikot. Nyt en enää kuitenkaan halua jossitella. Katsotaan mihin tällä jaksamisella pääsen! Jos en ihan sisään asti niin sitten ensi vuonna uudestaan uudella uskolla.
Kaikille isot onnentoivotukset huomiselle! :-) We can do this!
lauantai 24. toukokuuta 2014
Miksi minusta tulee lääkäri?
Tohtori Krabola blogista Lääketiedettä ja laiskottelua haastoi minut sekä monet muut lääkikseen hakijat/lääkiksessä opiskelijat vastaamaan tähän mielenkiintoiseen kyselyyn, miksi minusta tulee lääkäri? Minun on ollut tarkoitus aiemminkin kirjoittaa kyseisestä aiheesta ja ehkä joskus myöhemmin aiheesta vielä enemmän kirjoitankin. Katsotaan nyt kuinka paljon tässä alkaa runosuoni sykkimään kun vauhtiin pääsen. ;-)
Miksi minusta tuli/tulee lääkäri?
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
2) Koska olen Jumalasta seuraavana.
3) Tämä on kutsumusammatti.
4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
5) En keksinyt muutakaan.
6) Haluan antaa panokseni lääketieteen hyväksi ja ehkä edistää tulevaisuudessa tiedettä löytämään parannuskeinoja sairauksiin.
7) Äiti käski.
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
9) Haluan Nobel-palkinnon.
10) Ammatti siinä kuin muutkin.
Tähän olen nyt siis kerännyt joitakin kohtia äsköisestä listasta, mitkä kuvaavat minua ja niitä myös hieman perustelen.
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
Olen aina halunnut ihmisläheiseen työhön, missä voin olla avuksi ja auttaa muita! Tähän kategoriaan nyt varmasti kuuluisi muitakin aloja, esimerkiksi sairaanhoitaja/terveydenhoitaja, tai esimerkiksi opettajat. Itseasiassa myös logopedia kiinnostaa paljon eli puheterapia. Jollain tavalla haluan auttaa ihmisiä ammatissani ja ehkä se miksi juuri lääkäriksi haluan, on perusteltavissa seuraavalla vaihtoehdolla. Eli:
4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
Valehtelisin jos väittäisin ettei raha vaikuta mun mielipiteeseen ollenkaan. En varmasti tekisi näin paljon töitä pääsykokeiden eteen, jos loppujen lopuksi töitä tehtäisiin pienellä palkalla! Raha motivoi minua, se on se minkä takia töitä ylipäätään tehdään! Tietenkin myös lääkärin ammatin tuoma status ja arvostus lämmittää mieltä. En pidä itseäni mitenkään muita parempana, mutta itse suuresti aina ihailen muita lääkäreitä tai lääkiksessä opiskelevia. He ovat minun silmissäni suuriakin sankareita ja olisi jännä ajatella jonkun ajattelevan minusta samalla tavalla. Se tuntuu kivalta!
5) En keksinyt muutakaan.
Jotenkin vain se plan B:n keksiminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta! Jos en pääse lääkikseen, niin minne sitten haen? Mitä minusta sitten tulee? En todellakaan tiedä! Lääkärin ammatti on ollut mielessä jo iät ja ajat enkä jotenkaan saa sitä mielestäni tai keksittyä siihen rinnalle muita vaihtoehtoja. Poikaystäväni joskus toi ilmoille tuon logopedian ja sekin on ollut mielenkiintoisen kuuloinen ja varmasti pitäisin siitäkin! Harmittaa vaan että parina viimeisenä vuonna Tampereen yliopistoon ei ole otettu yhtään uusia logopedian opiskelijoita. Se varasuunnitelma jotenkin meni siinä...
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
Olen aina ollut lahjakas koulussa ja saanut hyviä numeroita. Eikös se olisi taitojen hukkaan heittämistä, jos lopulta työllistyisin johonkin liukuhihnatyöhön? Heh, kaipaan pieniä haasteita elämään ja tulisin varmasti hulluksi yksitoikkoisessa työssä. Ja tarvitsen niitä ihmiskontakteja! Lääkärin päivät on varmasti kaikki ainutlaatuisia ja erilaisia. Sellaista minä kaipaan. :-) Tietenkin ammatin vastuu hieman pelottaa, mutta kyllä siihen varmasti tottuisi kun kokemusta tulee.
Kiitos paljon Tohtori Krabolalle tästä haasteesta. Oli itsekin tosi mielenkiintoista hetkeksi oikein miettiä, että miksi minä tätä oikeasti haluan. Mitkä on ne perimmäiset syyt! :-)
Yritän kirjoittaa vielä maanantaina jotain fiiliksiä ennen pääsykokeita, jos ehdin! Jos en ehdi niin sitten kirjoittelen pääsykokeiden jälkeen. Ihan hullua ajatella että enää kaksi päivää... Mihin se kevät on oikein kadonnut? Ihanaa, en oikeasti jaksaisi odottaa enää yhtään!!
Sonja
Miksi minusta tuli/tulee lääkäri?
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
2) Koska olen Jumalasta seuraavana.
3) Tämä on kutsumusammatti.
4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
5) En keksinyt muutakaan.
6) Haluan antaa panokseni lääketieteen hyväksi ja ehkä edistää tulevaisuudessa tiedettä löytämään parannuskeinoja sairauksiin.
7) Äiti käski.
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
9) Haluan Nobel-palkinnon.
10) Ammatti siinä kuin muutkin.
Tähän olen nyt siis kerännyt joitakin kohtia äsköisestä listasta, mitkä kuvaavat minua ja niitä myös hieman perustelen.
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
Olen aina halunnut ihmisläheiseen työhön, missä voin olla avuksi ja auttaa muita! Tähän kategoriaan nyt varmasti kuuluisi muitakin aloja, esimerkiksi sairaanhoitaja/terveydenhoitaja, tai esimerkiksi opettajat. Itseasiassa myös logopedia kiinnostaa paljon eli puheterapia. Jollain tavalla haluan auttaa ihmisiä ammatissani ja ehkä se miksi juuri lääkäriksi haluan, on perusteltavissa seuraavalla vaihtoehdolla. Eli:
4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
Valehtelisin jos väittäisin ettei raha vaikuta mun mielipiteeseen ollenkaan. En varmasti tekisi näin paljon töitä pääsykokeiden eteen, jos loppujen lopuksi töitä tehtäisiin pienellä palkalla! Raha motivoi minua, se on se minkä takia töitä ylipäätään tehdään! Tietenkin myös lääkärin ammatin tuoma status ja arvostus lämmittää mieltä. En pidä itseäni mitenkään muita parempana, mutta itse suuresti aina ihailen muita lääkäreitä tai lääkiksessä opiskelevia. He ovat minun silmissäni suuriakin sankareita ja olisi jännä ajatella jonkun ajattelevan minusta samalla tavalla. Se tuntuu kivalta!
5) En keksinyt muutakaan.
Jotenkin vain se plan B:n keksiminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta! Jos en pääse lääkikseen, niin minne sitten haen? Mitä minusta sitten tulee? En todellakaan tiedä! Lääkärin ammatti on ollut mielessä jo iät ja ajat enkä jotenkaan saa sitä mielestäni tai keksittyä siihen rinnalle muita vaihtoehtoja. Poikaystäväni joskus toi ilmoille tuon logopedian ja sekin on ollut mielenkiintoisen kuuloinen ja varmasti pitäisin siitäkin! Harmittaa vaan että parina viimeisenä vuonna Tampereen yliopistoon ei ole otettu yhtään uusia logopedian opiskelijoita. Se varasuunnitelma jotenkin meni siinä...
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
Olen aina ollut lahjakas koulussa ja saanut hyviä numeroita. Eikös se olisi taitojen hukkaan heittämistä, jos lopulta työllistyisin johonkin liukuhihnatyöhön? Heh, kaipaan pieniä haasteita elämään ja tulisin varmasti hulluksi yksitoikkoisessa työssä. Ja tarvitsen niitä ihmiskontakteja! Lääkärin päivät on varmasti kaikki ainutlaatuisia ja erilaisia. Sellaista minä kaipaan. :-) Tietenkin ammatin vastuu hieman pelottaa, mutta kyllä siihen varmasti tottuisi kun kokemusta tulee.
Kiitos paljon Tohtori Krabolalle tästä haasteesta. Oli itsekin tosi mielenkiintoista hetkeksi oikein miettiä, että miksi minä tätä oikeasti haluan. Mitkä on ne perimmäiset syyt! :-)
Yritän kirjoittaa vielä maanantaina jotain fiiliksiä ennen pääsykokeita, jos ehdin! Jos en ehdi niin sitten kirjoittelen pääsykokeiden jälkeen. Ihan hullua ajatella että enää kaksi päivää... Mihin se kevät on oikein kadonnut? Ihanaa, en oikeasti jaksaisi odottaa enää yhtään!!
Sonja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)