There is no elevator to success. You have to take the stairs.

Ihan käsittämätöntä, että pääsykokeisiin on enää niin vähän aikaa. Tuntuu kuin eiliseltä YO-kirjoitukset tai jopa viime syksy kun muiden pyrkijöiden kanssa mietittiin sitä kaukana siintävää pääsykoetta. Koulun jälkeen sitä usein laskeskeli kevein mielin fysiikkaa. Sen laskemisen olen aloittanut jo lokakuun alussa! Ja se oikeasti tuntuu ihan eiliseltä. Kyllä niistä lokakuun alkuisista fysiikantaidoista on kehitytty niin paljon, että voin olla siitä todella iloinen. Ja jos tänä vuonna en lääkikseen pääse niin ensi vuonna opiskelut tulee alkamaan jo paljon varmemmalta pohjalta kuin ne alkoi tänä vuonna. Tosin ensi vuonna en varmasi aloita noin aikaisin!

Tästä pääsykokeisiin opiskelusta on tullut todella iso osa elämää. Syksystä asti se on pyörinyt mielessä lähes päivittäin. Siitä on juteltu niin paljon kavereiden, poikaystävän ja äidin kanssa että tällä hetkellä en oikeasti enää jaksa jutella aiheesta! Kun äiti kysyy, miten on päivän lukemiset menny, kommentoin niitä yhdellä sanalla ja toivon aiheenvaihdosta. Jyväskylässä ollessani saatettiin jauhaa tuntitolkulla puhelimen välityksellä siitä miten fysiikka sujuu. En vain enää jaksa spekuloida ja jauhaa sitä asiaa! Alan olla ihan puhki. Sen lisäksi, että se pyörii usein mielessä ja nousee puheenaiheeksi todella usein, niin kyllähän se tekeminenkin on sitä opiskelua suurimmaksi osaksi. Mikon laittaessa armeijasta viestiä "miten menee?" turhauttaa vastata joka kerta samalla tavalla. Opiskelua opiskelua. Ja jos teen jotain muuta, niin sitten koen huonoa omaatuntoa siitä etten opiskele.

Vaikka odotankin innolla sitä pääsykokeiden jälkeistä aikaa, kun vapaa-ajalla saa oikeasti rentoutua hyvällä omallatunnolla, niin kyllä se hieman ahdistaakin. Jotenkin tämä opiskelu on viimeisen puolen vuoden aikana ollut niin iso osa mun elämää, että tuntuu oudolta ettei sitä yhtäkkiä enää ole. Tuskin sitä mitenkään kaipaa, mutta kyllä se varmasti sellaisen tyhjän olon jättää. Mitäs mä nyt tekisin? Pitäis varmaan mennä laskeen fysiikkaa... eiku hups, ei tarvikkaan enää! Se tulee vain tuolta jostain takaraivosta niin voimakkaasti, että sen poisjääminen vaatii varmasti hieman totuttelua.

Eikä mua oikeastaan tuo tyhjä olo niin ahdista. Mulla on kuitenkin kesätöitä, jotka alkaa heti pääsykokeiden jälkeen, joten en jää mitenkään "tyhjän päälle". Mua kuitenkin ahdistaa ajatus siitä, että sen jälkeen en voi enää tehdä mitään sen eteen pääsenkö sisään vai en. Kaikki mitä tehtävissä on ollut, on tehty. Koko vuoden olen tähän tähdännyt ja yhtäkkiä en enää voi vaikuttaa asioihin mitenkään. Olisiko sittenkin pitänyt lukea enemmän? Olisiko sittenkin pitänyt ostaa lisää itseopiskelumateriaaleja ja laskea enemmän? Monella (myös sisäänpääsijöillä monesti) on sellainen olo kokeen jälkeen, että en varmasti pääse sisään. Pelkään sitä oloa. Ja vielä enemmän pelkään sitä että se käy toteen. Postilaatikkoon tipahtaa taas se sama pieni kirjekuori Tampereen yliopistolta, jossa lukee varalla. Hah! Sen kun näkis, että sinne joku joskus pääsisi varasijalta.

Nyt ei auta kuin ottaa näistä viimeisistä viikoista kaikki hyöty irti ja yrittää imeä sitä tietoa itseensä ja ylläpitää hankittua laskurutiinia. Väsyttää, ahdistaa, jännittää ja pelottaa. Yritän tässä nyt kuitenkin kerätä itselleni mahdollisimman hyvän itseluottamuksen ja pysyä rauhallisena! Niillä päästään jo pitkälle. :-)