Huhh, pääsykoe on nyt ohi... Ihan käsittämätöntä, niin se vain oli ja meni. Itse pääsykoepäivänä en kyllä millään jaksanut alkaa kirjoittaan fiiliksiäni ja ihan hyvä niin, olisi luultavasti ollut silloin vähän eri ääni kellossa kuin nyt! Eilen taas olin aika pitkän päivän töissä, joten en silloinkaan jaksanut kirjoitella. Jos nyt avaisin hieman fiiliksiäni kuitenkin.
Edellisenä iltana jännitys oli aina paikoittain hieman kovempi ja paikkoitan ei niin paha. Olen kuitenkin tuollaisissa tilanteissa todella huono nukkumaan. Pyörin sängyssä monta tuntia ja aamusta herään ihan liian aikaisin. Niinpä otin puolikkaan unilääkkeen ja sain unta melko pian. Aamusta sitten heräsin suht aikaisin, mutta ei se haittaa! Sain kuitenkin ihan hyvät yöunet, kun ei tarvinnut illasta vähentää sitä uniaikaa.
Aamulla olo oli myös melko jännittynyt ja aamupalan syöminen oli hieman hankalaa. Koepaikalle päästyäni ja kaverini siellä tavatessa olo kuitenkin rentoutui. Fiilis oli ihan hyvä kun koe vihdoin alkoi. Ja voi kuinka erilainen olo mulla tällä kertaa olikaan koetta tehdessä verrattuna viime vuoteen! Tuli sellaisia onnentunteita, että jes, tällä kertaa mä jopa osaan täältä jotain. Eikä kertaakaan tullut epätoivoista fiilistä. Muistan 2013 pääsykokeessa mananneeni mielessä, etten enää ikinä koskaan hae uudestaan lääkikseen. Heh, nyt ei sellaisia ajatuksia käynyt mielessä.
Toisaalta koetta enemmän tehdessäni tajusin, että tämähän on ehkä vähän liiankin helppo. Ihan ääripää viime vuoden kokeeseen. Aineiston puuttuminen oli todella hassu uudistus! Itsehän suorastaan vihaan aineistoja ja siihen pohjautuvia natsikysymyksiä, joten aluksi ajattelin asian olevan vain ja ainoastaan hyvä. Mutta toisaalta jotenkin harmitti sen puuttuminenkin ja lukuisat helpohkot tehtävät. Tiesin heti kokeen päätyttyä, että pisterajat tulee nousemaan paljon viime vuodesta ja sen kyllä vahvisti myös älyvuodon keskustelupalstat ja muut blogit.
Vasta kotiin päästyäni iski oikein kunnon masennus. Masennus siitä, että olen taas vuoden käyttänyt elämästäni tähän ja luultavasti ilman sisäänpääsyä. Mulle iskee välillä järkyttäviä ikäkriisejä ja jotenkin tuntuu että mun elämä vain junnaa paikallaan. Tiistai-iltana olo oli todella huono. Olin silloin hyvin vahvasti sitä mieltä, että ei mun kokeella tulla pääseen sisälle. Siellä on niin paljon mua parempia hakijoita ja koe on ollut todella helppo. Tänä vuonna varmasti suoraa lukiosta hakijoilla on myös hyvät mahdollisuudet päästä sisään. En mä edelleenkään kovin luottavainen ole oman sisäänpääsyni suhteen ja tottakai se hieman harmittaa. En kuitenkaan halua jäädä tuleen makaamaan. Heinäkuussa ne todelliset tulokset sitten kuulee ja sinne asti haluan vain unohtaa koko kokeen mielestäni! Sisäänpääsy tulisi olemaan todella todella ihana positiivinen yllätys, koska tällä hetkellä olen valmistautunut pahimpaan.
Meidän piti mennä kaverin kanssa Tampereelle Ohi on! -juhliin, mutta illalla juteltiin asiasta ja me kumpikiin oltiin älyttömän väsyneitä, että ei lopulta jaksettukaan enää lähteä Tampereelle kun oltiin jo kotiin päästy. Oliko teistä jotkut muut juhlistamassa lukemisurakan päättymistä? :-)
Ihan vähän vain olen katsonut niitä mallivastauksia. En todellakaan mitenkään tarkasti läpikäyden ja pisteitä laskien. En jaksa niin tarkkaa spekuloida ja miettiä asiaa. Tuli mitä tuli! Yritin välttää kaikin keinoin huolimattomuusvirheitä, koska niitä teen välillä todella paljon. Toivottavasti niitä pystyin välttämään mahdollisimman paljon. Yhdessä tehtävässä harmittaa kyllä älyttömästi mun ajatusvirhe. Olin ajatellut asian väärin, vaikka olisihan se pitänyt osata! No, on siitä tehtävästä ainakin puolet oikein ja pienipisteisiä tehtäviä muutenkin. Mutta niihän niistä aika moni...
Tosiaan tällä hetkellä en ole kovin toiveikas sisäänpääsyn suhteen, mutta eihän sitä koskaan oikeasti voi tietää. Tiistain masennus muuttui kuitenkin eilen töissä taas iloksi. Pääsin ajattelemaan muita asioita ja se kyllä auttoi! Onneksi on nuo työt nyt siis edes. :-) Olin jo ihan eri ihminen kotiin tullessani eilen illalla ja mieltä oikein kohotti myös uusien suunnitelmien miettiminen ensi vuodelle, jos lääkikseen en pääse. Olen nyt vihdoinkin keksinyt oikein varteenotettavan plan B:n. Siitä nyt en kuitenkaan toistaiseksi kirjoita vielä. Elämä kuitenkin voittaa! Eikä se välivuosi mun maata kaada vaikka siltä välillä tuntuukin.
Nyt vihdoinkin alan tuntea sitä helpottuneisuutta, mitä pääsykokeen jälkeen kuuluisi tuntea. Se ei todellakaan tullut vielä tiistaina se olo. En ollut yhtään iloinen siitä että koe oli ohi eikä tarvisi enää lukea tai stressata. Olin vain todella ahdistunut. Nyt siis vihdoin alan nauttimaan lomasta! Ja työnteosta! Oikeasti, tällä hetkellä sekin tuntuu tosi kivalta vaihtelulta, varsinkin kun työkaverit on tosi kivoja ja työ ainakin vielä toistaiseksi mielekästä. Kyllä sekin varmasti myöhemmin alkaa tökkimään, mutta nyt nautin tästä tunteesta!
Onnittelut kaikille muillekin hakijoille pääsykokeesta selviämisestä! Yritetään olla liikaa miettimättä asiaa, heinäkuussa sitten olemme taas hieman viisaampia. Nyt nautitaan kesästä! :-)
torstai 29. toukokuuta 2014
maanantai 26. toukokuuta 2014
Viimehetken ajatuksia
Viimeinen päivä ennen suurta koitosta, jota on odotettu jo niin pitkään! Aamulla heräsin hieman ahdistuneena ja jännittyneenä, mutta se sitten hävisi siinä aamupäivällä. Ihan rauhallisin mielin olen ollut suurimmaksi osaksi. Suurin jännitys iskee varmasti nukkumaan mennessä ja huomenaamulla. Toivottavasti saisin nukuttua... Jännittyneenä nukun yleensä älyttömän huonosti. Illasta en saa millään unta ja aamuyöstä herään ihan liian aikaisin jännittämään. Voi kun ensiyö menisi hyvin niin voisin sitten olla kokeessa energinen. Tarvii varmaan ottaa nukahtamislääke...
Kävin ostamassa eväitä huomiselle. Viinirypäleitä, proteiinijuoma, alpenpatukka ja banaani! En välttämättä ehdi kaikkea syömään, mutta kun äiti on aina ihan hysteerinen ton syömisen kanssa. Kai se on parempi että on liikaa kuin liian vähän. Bioteknologian pääsykokeessa huomasin sen että nälkä yllätti yllättävän aikaisin ja sen jälkeen ajatus ei kulje ollenkaan! Aivot ovat niin kovassa työssä koko sen viisi tuntia että pakko muistaa niitä vähän ruokkiakin. :-)
Tänään olen hyvin kevyesti kertaillut omia fysiikan muistiinpanojani ja palautellut kaavoja mieleen. Monet pitää viimeisenä päivänä jo ihan kokonaan vapaapäivää, mikä on varmasti ihan hyvä idea! Eihän tässä enää mitään radikaalia pysty tekemään omaan osaamistasoon. Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää! Toivottavasti riittäisi sisäänpääsyyn. Välillä olen todella skeptinen sisäänpääsyn suhteen ja välillä taas hyvinkin toiveikas. Huomenna olen päättänyt mennä kokeeseen taistelutahdolla! Vaikka eteen tulisi (ja varmasti tuleekin) tehtäviä jotka vaikuttaa ihan mahdottomilta, niin yritän. En luovuta tai vaivu epätoivoon vaan yritän täysillä sen koko viisi tuntia ja katson mihin se riittää. Jos en osaa niin yritän kerätä mahdollisimman paljon hajapisteitä. Aina voi arvata jos ei tietoa löydy!
Jännä olisi tietää millainen fiilis mulla huomenna on tähän aikaan. Tämän vuoden uurastus vihdoin ohi! Välillä tuntuu silti että olisi pitänyt jaksaa enemmän... Olisi pitänyt laskea enemmän ja tehdä enemmän muistiinpanoja bilsasta. Olisi pitänyt pitää vähemmän vapaa-aikaa ja olisi pitänyt jaksaa kovemmin nämä viimeiset viikot. Nyt en enää kuitenkaan halua jossitella. Katsotaan mihin tällä jaksamisella pääsen! Jos en ihan sisään asti niin sitten ensi vuonna uudestaan uudella uskolla.
Kaikille isot onnentoivotukset huomiselle! :-) We can do this!
Kävin ostamassa eväitä huomiselle. Viinirypäleitä, proteiinijuoma, alpenpatukka ja banaani! En välttämättä ehdi kaikkea syömään, mutta kun äiti on aina ihan hysteerinen ton syömisen kanssa. Kai se on parempi että on liikaa kuin liian vähän. Bioteknologian pääsykokeessa huomasin sen että nälkä yllätti yllättävän aikaisin ja sen jälkeen ajatus ei kulje ollenkaan! Aivot ovat niin kovassa työssä koko sen viisi tuntia että pakko muistaa niitä vähän ruokkiakin. :-)
Tänään olen hyvin kevyesti kertaillut omia fysiikan muistiinpanojani ja palautellut kaavoja mieleen. Monet pitää viimeisenä päivänä jo ihan kokonaan vapaapäivää, mikä on varmasti ihan hyvä idea! Eihän tässä enää mitään radikaalia pysty tekemään omaan osaamistasoon. Näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää! Toivottavasti riittäisi sisäänpääsyyn. Välillä olen todella skeptinen sisäänpääsyn suhteen ja välillä taas hyvinkin toiveikas. Huomenna olen päättänyt mennä kokeeseen taistelutahdolla! Vaikka eteen tulisi (ja varmasti tuleekin) tehtäviä jotka vaikuttaa ihan mahdottomilta, niin yritän. En luovuta tai vaivu epätoivoon vaan yritän täysillä sen koko viisi tuntia ja katson mihin se riittää. Jos en osaa niin yritän kerätä mahdollisimman paljon hajapisteitä. Aina voi arvata jos ei tietoa löydy!
Jännä olisi tietää millainen fiilis mulla huomenna on tähän aikaan. Tämän vuoden uurastus vihdoin ohi! Välillä tuntuu silti että olisi pitänyt jaksaa enemmän... Olisi pitänyt laskea enemmän ja tehdä enemmän muistiinpanoja bilsasta. Olisi pitänyt pitää vähemmän vapaa-aikaa ja olisi pitänyt jaksaa kovemmin nämä viimeiset viikot. Nyt en enää kuitenkaan halua jossitella. Katsotaan mihin tällä jaksamisella pääsen! Jos en ihan sisään asti niin sitten ensi vuonna uudestaan uudella uskolla.
Kaikille isot onnentoivotukset huomiselle! :-) We can do this!
lauantai 24. toukokuuta 2014
Miksi minusta tulee lääkäri?
Tohtori Krabola blogista Lääketiedettä ja laiskottelua haastoi minut sekä monet muut lääkikseen hakijat/lääkiksessä opiskelijat vastaamaan tähän mielenkiintoiseen kyselyyn, miksi minusta tulee lääkäri? Minun on ollut tarkoitus aiemminkin kirjoittaa kyseisestä aiheesta ja ehkä joskus myöhemmin aiheesta vielä enemmän kirjoitankin. Katsotaan nyt kuinka paljon tässä alkaa runosuoni sykkimään kun vauhtiin pääsen. ;-)
Miksi minusta tuli/tulee lääkäri?
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
2) Koska olen Jumalasta seuraavana.
3) Tämä on kutsumusammatti.
4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
5) En keksinyt muutakaan.
6) Haluan antaa panokseni lääketieteen hyväksi ja ehkä edistää tulevaisuudessa tiedettä löytämään parannuskeinoja sairauksiin.
7) Äiti käski.
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
9) Haluan Nobel-palkinnon.
10) Ammatti siinä kuin muutkin.
Tähän olen nyt siis kerännyt joitakin kohtia äsköisestä listasta, mitkä kuvaavat minua ja niitä myös hieman perustelen.
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
Olen aina halunnut ihmisläheiseen työhön, missä voin olla avuksi ja auttaa muita! Tähän kategoriaan nyt varmasti kuuluisi muitakin aloja, esimerkiksi sairaanhoitaja/terveydenhoitaja, tai esimerkiksi opettajat. Itseasiassa myös logopedia kiinnostaa paljon eli puheterapia. Jollain tavalla haluan auttaa ihmisiä ammatissani ja ehkä se miksi juuri lääkäriksi haluan, on perusteltavissa seuraavalla vaihtoehdolla. Eli:
4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
Valehtelisin jos väittäisin ettei raha vaikuta mun mielipiteeseen ollenkaan. En varmasti tekisi näin paljon töitä pääsykokeiden eteen, jos loppujen lopuksi töitä tehtäisiin pienellä palkalla! Raha motivoi minua, se on se minkä takia töitä ylipäätään tehdään! Tietenkin myös lääkärin ammatin tuoma status ja arvostus lämmittää mieltä. En pidä itseäni mitenkään muita parempana, mutta itse suuresti aina ihailen muita lääkäreitä tai lääkiksessä opiskelevia. He ovat minun silmissäni suuriakin sankareita ja olisi jännä ajatella jonkun ajattelevan minusta samalla tavalla. Se tuntuu kivalta!
5) En keksinyt muutakaan.
Jotenkin vain se plan B:n keksiminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta! Jos en pääse lääkikseen, niin minne sitten haen? Mitä minusta sitten tulee? En todellakaan tiedä! Lääkärin ammatti on ollut mielessä jo iät ja ajat enkä jotenkaan saa sitä mielestäni tai keksittyä siihen rinnalle muita vaihtoehtoja. Poikaystäväni joskus toi ilmoille tuon logopedian ja sekin on ollut mielenkiintoisen kuuloinen ja varmasti pitäisin siitäkin! Harmittaa vaan että parina viimeisenä vuonna Tampereen yliopistoon ei ole otettu yhtään uusia logopedian opiskelijoita. Se varasuunnitelma jotenkin meni siinä...
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
Olen aina ollut lahjakas koulussa ja saanut hyviä numeroita. Eikös se olisi taitojen hukkaan heittämistä, jos lopulta työllistyisin johonkin liukuhihnatyöhön? Heh, kaipaan pieniä haasteita elämään ja tulisin varmasti hulluksi yksitoikkoisessa työssä. Ja tarvitsen niitä ihmiskontakteja! Lääkärin päivät on varmasti kaikki ainutlaatuisia ja erilaisia. Sellaista minä kaipaan. :-) Tietenkin ammatin vastuu hieman pelottaa, mutta kyllä siihen varmasti tottuisi kun kokemusta tulee.
Kiitos paljon Tohtori Krabolalle tästä haasteesta. Oli itsekin tosi mielenkiintoista hetkeksi oikein miettiä, että miksi minä tätä oikeasti haluan. Mitkä on ne perimmäiset syyt! :-)
Yritän kirjoittaa vielä maanantaina jotain fiiliksiä ennen pääsykokeita, jos ehdin! Jos en ehdi niin sitten kirjoittelen pääsykokeiden jälkeen. Ihan hullua ajatella että enää kaksi päivää... Mihin se kevät on oikein kadonnut? Ihanaa, en oikeasti jaksaisi odottaa enää yhtään!!
Sonja
Miksi minusta tuli/tulee lääkäri?
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
2) Koska olen Jumalasta seuraavana.
3) Tämä on kutsumusammatti.
4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
5) En keksinyt muutakaan.
6) Haluan antaa panokseni lääketieteen hyväksi ja ehkä edistää tulevaisuudessa tiedettä löytämään parannuskeinoja sairauksiin.
7) Äiti käski.
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
9) Haluan Nobel-palkinnon.
10) Ammatti siinä kuin muutkin.
Tähän olen nyt siis kerännyt joitakin kohtia äsköisestä listasta, mitkä kuvaavat minua ja niitä myös hieman perustelen.
1) Haluan vilpittömästi auttaa sairaita.
Olen aina halunnut ihmisläheiseen työhön, missä voin olla avuksi ja auttaa muita! Tähän kategoriaan nyt varmasti kuuluisi muitakin aloja, esimerkiksi sairaanhoitaja/terveydenhoitaja, tai esimerkiksi opettajat. Itseasiassa myös logopedia kiinnostaa paljon eli puheterapia. Jollain tavalla haluan auttaa ihmisiä ammatissani ja ehkä se miksi juuri lääkäriksi haluan, on perusteltavissa seuraavalla vaihtoehdolla. Eli:
4) Tässä ammatissa saa rahaa ja naisia/miehiä.
Valehtelisin jos väittäisin ettei raha vaikuta mun mielipiteeseen ollenkaan. En varmasti tekisi näin paljon töitä pääsykokeiden eteen, jos loppujen lopuksi töitä tehtäisiin pienellä palkalla! Raha motivoi minua, se on se minkä takia töitä ylipäätään tehdään! Tietenkin myös lääkärin ammatin tuoma status ja arvostus lämmittää mieltä. En pidä itseäni mitenkään muita parempana, mutta itse suuresti aina ihailen muita lääkäreitä tai lääkiksessä opiskelevia. He ovat minun silmissäni suuriakin sankareita ja olisi jännä ajatella jonkun ajattelevan minusta samalla tavalla. Se tuntuu kivalta!
5) En keksinyt muutakaan.
Jotenkin vain se plan B:n keksiminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta! Jos en pääse lääkikseen, niin minne sitten haen? Mitä minusta sitten tulee? En todellakaan tiedä! Lääkärin ammatti on ollut mielessä jo iät ja ajat enkä jotenkaan saa sitä mielestäni tai keksittyä siihen rinnalle muita vaihtoehtoja. Poikaystäväni joskus toi ilmoille tuon logopedian ja sekin on ollut mielenkiintoisen kuuloinen ja varmasti pitäisin siitäkin! Harmittaa vaan että parina viimeisenä vuonna Tampereen yliopistoon ei ole otettu yhtään uusia logopedian opiskelijoita. Se varasuunnitelma jotenkin meni siinä...
8) Aivoni tarvitsevat haasteita. Minusta ei olisi tehtaaseen liukuhihnatöihin.
Olen aina ollut lahjakas koulussa ja saanut hyviä numeroita. Eikös se olisi taitojen hukkaan heittämistä, jos lopulta työllistyisin johonkin liukuhihnatyöhön? Heh, kaipaan pieniä haasteita elämään ja tulisin varmasti hulluksi yksitoikkoisessa työssä. Ja tarvitsen niitä ihmiskontakteja! Lääkärin päivät on varmasti kaikki ainutlaatuisia ja erilaisia. Sellaista minä kaipaan. :-) Tietenkin ammatin vastuu hieman pelottaa, mutta kyllä siihen varmasti tottuisi kun kokemusta tulee.
Kiitos paljon Tohtori Krabolalle tästä haasteesta. Oli itsekin tosi mielenkiintoista hetkeksi oikein miettiä, että miksi minä tätä oikeasti haluan. Mitkä on ne perimmäiset syyt! :-)
Yritän kirjoittaa vielä maanantaina jotain fiiliksiä ennen pääsykokeita, jos ehdin! Jos en ehdi niin sitten kirjoittelen pääsykokeiden jälkeen. Ihan hullua ajatella että enää kaksi päivää... Mihin se kevät on oikein kadonnut? Ihanaa, en oikeasti jaksaisi odottaa enää yhtään!!
Sonja
tiistai 20. toukokuuta 2014
YO-tulokset ja bioteknologian pääsykoe
Heips! Ajattelin tulla nopeasti kirjoittaan viimepäivien kuulumiset. Jotenkin aika tuntuu olevan vähissä, eikä hirveästi mitään uutta kerrottavaa, joten kirjoittaminen on hieman jäänyt. Nyt ajattelin kuitenkin tulla hieman avaamaan tätä sanaista arkkuani.
Viime perjantaina tuli YO-tulokset ja samana päivänä oli myös ensimmäinen päiväni kaupan kassalla. Jännitti hurjasti mennä uuteen työpaikkaan, mutta mut otettiin kyllä vastaan todella lämpimästi! Työkaverit vaikuttaa kaikki ihan huipputyypeiltä eikä kertaakaan tarvi kyllä arastella, jos on jotain kysyttävää. Kaikki auttaa oikein mielellään ja tsemppaa hirveästi! Taisin aika nopeasti oppiakin sillä toisena työpäivänä yksi työkaveri oli ihan järkyttynyt kun sai kuulla että olin vasta toista päivää töissä. On muuten pirun vaikea etsiä kaikenmaailman tupakkatuotteita asiakkaille, kun ei itse ymmärrä niistä mitään. :-D Niin siis mikä filtteri? Heh, no nopeasti nekin oppii onneksi!
Olin kyllä ensimmäisen työpäivän jälkeen todella väsynyt, koska koko päivä oli menny jäninttäessä ja yönkin nukuin todella huonosti. Sen järjettömän väsymyksen päälle sain kuulla sitten YO-tulokset, jotka ei erityisesti silloin hymyilyttänyt. Kemia putosi E:ksi, ja jäi todella pienestä kiinni se L. Se harmitti ihan älyttömästi. Fysiikasta tuli M, mihin olen ihan tyytyväinen! Sen aikainen osaamistaso oli tuota M:n luokkaa ja sehän mun minimitavoite olikin. Kyllä siitä ainakin toivottavasti ylöspäin on tultu, kun on sen jälkeen paljon fysiikkaa laskeskeltu. :-) Fysiikan M jäi kuitenkin aika varjoon tuon kemian pettymyksen rinnalla. En osannut iloita siitä mitenkään. Se järjetön väsymys vielä pahensi mun epätoivoa. Illaksi menin poikaystävälle ja hänen kysyessään tuloksiani aloin vain itkeä eikä sille itkulle meinannut tulla loppua. Väsymyksen piikkiin laitan sen, silloin asia tuntui todella musertavalta, mutta nyt olen jo hyväksynyt sen. Nyt kävi ja näin, ei sille mitään voi! Lääkis tässä kuitenkin päätavoite on, joten täysillä nyt vain loppuun asti! :-)
Viime perjantaina tuli YO-tulokset ja samana päivänä oli myös ensimmäinen päiväni kaupan kassalla. Jännitti hurjasti mennä uuteen työpaikkaan, mutta mut otettiin kyllä vastaan todella lämpimästi! Työkaverit vaikuttaa kaikki ihan huipputyypeiltä eikä kertaakaan tarvi kyllä arastella, jos on jotain kysyttävää. Kaikki auttaa oikein mielellään ja tsemppaa hirveästi! Taisin aika nopeasti oppiakin sillä toisena työpäivänä yksi työkaveri oli ihan järkyttynyt kun sai kuulla että olin vasta toista päivää töissä. On muuten pirun vaikea etsiä kaikenmaailman tupakkatuotteita asiakkaille, kun ei itse ymmärrä niistä mitään. :-D Niin siis mikä filtteri? Heh, no nopeasti nekin oppii onneksi!
Eilen oli bioteknologian pääsykokeet, minne menin ihan harjoitusmielessä. Ajattelin että se olisi sellainen hyvä harjoituskoe tähän ennen varsinaista koitosta. Olin hieman "pettynyt" kokeeseen, koska viime vuoden koe vaikutti paljon mukavammalta. Nyt kemiaa oli ihan liian vähän. Olisin kaivannut enemmän laskemista. Suurin osa oli biologian kysymyksiä, jotka mielestäni osasin kaikki hyvin. Kaikki muut tehtävät koin osaavani, mutta sitten siellä oli yksi kemiahirviö, joka oli hankala ainakin minulle. Kaavat ja asia oli yliopistokemiaa, rekationopeusvakioita ja kertalukuja. Hrrr, vihasin noita yliopistossakin kun en millään ikinä tajunnut niitä. :-D Noh, kyllä mä senkin tehtävän väkisin tein, mutta tuskin se oikein meni... Tuo tehtävä varmaan on sellainen ratkaiseva, joka sitten erottelee jyvät akanoista. Bioteknologiaan hakee kyllä niin moni ja varsinkin kaikki ne jotka hakee myös lääkikseen. Olisi mielenkiintoista kuulla miten muut osasi tämän minulle hankalan tehtävän!
No tässä nyt tällaista pikakuulumista tälle erää. Taidan mennä nukkumaan että jaksan taas huomenna opiskella. Onneksi sekin tosiaan pian loppuu. :-) Vaikka mulle on kyllä heti toukokuun loppuun ja kesäkuun alkuun merkattu järkyttävästi töitä, että varsinainen loma ei kyllä ala siltikään. :-D No jotain vaihtelua kumminkin. :-)
PS. Käytiin tänää kasvattajalla viemässä koiria trimmiin ja sielä oli 8 ihanaa koiranpentua, jotka toimivat tämän postauksen kuvituksena. Niitä siellä pussailtiin ja halailtiin tuntikaupalla. Nämä pienet koiranpennut vei ihan täysin mun sydämmen! Äitikin jo rupesi tosissaan miettimään, että pitäisikö meille ottaa kolmas, mutta tuskin nyt kuitenkaan otetaan. Kyllä tuollaiset reissut vaan nostaa sen koiranpentukuumeen ihan pilviin. Katsokaa nyt noita!<3
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
There is no elevator to success. You have to take the stairs.
Ihan käsittämätöntä, että pääsykokeisiin on enää niin vähän aikaa. Tuntuu kuin eiliseltä YO-kirjoitukset tai jopa viime syksy kun muiden pyrkijöiden kanssa mietittiin sitä kaukana siintävää pääsykoetta. Koulun jälkeen sitä usein laskeskeli kevein mielin fysiikkaa. Sen laskemisen olen aloittanut jo lokakuun alussa! Ja se oikeasti tuntuu ihan eiliseltä. Kyllä niistä lokakuun alkuisista fysiikantaidoista on kehitytty niin paljon, että voin olla siitä todella iloinen. Ja jos tänä vuonna en lääkikseen pääse niin ensi vuonna opiskelut tulee alkamaan jo paljon varmemmalta pohjalta kuin ne alkoi tänä vuonna. Tosin ensi vuonna en varmasi aloita noin aikaisin!
Tästä pääsykokeisiin opiskelusta on tullut todella iso osa elämää. Syksystä asti se on pyörinyt mielessä lähes päivittäin. Siitä on juteltu niin paljon kavereiden, poikaystävän ja äidin kanssa että tällä hetkellä en oikeasti enää jaksa jutella aiheesta! Kun äiti kysyy, miten on päivän lukemiset menny, kommentoin niitä yhdellä sanalla ja toivon aiheenvaihdosta. Jyväskylässä ollessani saatettiin jauhaa tuntitolkulla puhelimen välityksellä siitä miten fysiikka sujuu. En vain enää jaksa spekuloida ja jauhaa sitä asiaa! Alan olla ihan puhki. Sen lisäksi, että se pyörii usein mielessä ja nousee puheenaiheeksi todella usein, niin kyllähän se tekeminenkin on sitä opiskelua suurimmaksi osaksi. Mikon laittaessa armeijasta viestiä "miten menee?" turhauttaa vastata joka kerta samalla tavalla. Opiskelua opiskelua. Ja jos teen jotain muuta, niin sitten koen huonoa omaatuntoa siitä etten opiskele.
Vaikka odotankin innolla sitä pääsykokeiden jälkeistä aikaa, kun vapaa-ajalla saa oikeasti rentoutua hyvällä omallatunnolla, niin kyllä se hieman ahdistaakin. Jotenkin tämä opiskelu on viimeisen puolen vuoden aikana ollut niin iso osa mun elämää, että tuntuu oudolta ettei sitä yhtäkkiä enää ole. Tuskin sitä mitenkään kaipaa, mutta kyllä se varmasti sellaisen tyhjän olon jättää. Mitäs mä nyt tekisin? Pitäis varmaan mennä laskeen fysiikkaa... eiku hups, ei tarvikkaan enää! Se tulee vain tuolta jostain takaraivosta niin voimakkaasti, että sen poisjääminen vaatii varmasti hieman totuttelua.
Eikä mua oikeastaan tuo tyhjä olo niin ahdista. Mulla on kuitenkin kesätöitä, jotka alkaa heti pääsykokeiden jälkeen, joten en jää mitenkään "tyhjän päälle". Mua kuitenkin ahdistaa ajatus siitä, että sen jälkeen en voi enää tehdä mitään sen eteen pääsenkö sisään vai en. Kaikki mitä tehtävissä on ollut, on tehty. Koko vuoden olen tähän tähdännyt ja yhtäkkiä en enää voi vaikuttaa asioihin mitenkään. Olisiko sittenkin pitänyt lukea enemmän? Olisiko sittenkin pitänyt ostaa lisää itseopiskelumateriaaleja ja laskea enemmän? Monella (myös sisäänpääsijöillä monesti) on sellainen olo kokeen jälkeen, että en varmasti pääse sisään. Pelkään sitä oloa. Ja vielä enemmän pelkään sitä että se käy toteen. Postilaatikkoon tipahtaa taas se sama pieni kirjekuori Tampereen yliopistolta, jossa lukee varalla. Hah! Sen kun näkis, että sinne joku joskus pääsisi varasijalta.
Nyt ei auta kuin ottaa näistä viimeisistä viikoista kaikki hyöty irti ja yrittää imeä sitä tietoa itseensä ja ylläpitää hankittua laskurutiinia. Väsyttää, ahdistaa, jännittää ja pelottaa. Yritän tässä nyt kuitenkin kerätä itselleni mahdollisimman hyvän itseluottamuksen ja pysyä rauhallisena! Niillä päästään jo pitkälle. :-)
Tästä pääsykokeisiin opiskelusta on tullut todella iso osa elämää. Syksystä asti se on pyörinyt mielessä lähes päivittäin. Siitä on juteltu niin paljon kavereiden, poikaystävän ja äidin kanssa että tällä hetkellä en oikeasti enää jaksa jutella aiheesta! Kun äiti kysyy, miten on päivän lukemiset menny, kommentoin niitä yhdellä sanalla ja toivon aiheenvaihdosta. Jyväskylässä ollessani saatettiin jauhaa tuntitolkulla puhelimen välityksellä siitä miten fysiikka sujuu. En vain enää jaksa spekuloida ja jauhaa sitä asiaa! Alan olla ihan puhki. Sen lisäksi, että se pyörii usein mielessä ja nousee puheenaiheeksi todella usein, niin kyllähän se tekeminenkin on sitä opiskelua suurimmaksi osaksi. Mikon laittaessa armeijasta viestiä "miten menee?" turhauttaa vastata joka kerta samalla tavalla. Opiskelua opiskelua. Ja jos teen jotain muuta, niin sitten koen huonoa omaatuntoa siitä etten opiskele.
Vaikka odotankin innolla sitä pääsykokeiden jälkeistä aikaa, kun vapaa-ajalla saa oikeasti rentoutua hyvällä omallatunnolla, niin kyllä se hieman ahdistaakin. Jotenkin tämä opiskelu on viimeisen puolen vuoden aikana ollut niin iso osa mun elämää, että tuntuu oudolta ettei sitä yhtäkkiä enää ole. Tuskin sitä mitenkään kaipaa, mutta kyllä se varmasti sellaisen tyhjän olon jättää. Mitäs mä nyt tekisin? Pitäis varmaan mennä laskeen fysiikkaa... eiku hups, ei tarvikkaan enää! Se tulee vain tuolta jostain takaraivosta niin voimakkaasti, että sen poisjääminen vaatii varmasti hieman totuttelua.
Eikä mua oikeastaan tuo tyhjä olo niin ahdista. Mulla on kuitenkin kesätöitä, jotka alkaa heti pääsykokeiden jälkeen, joten en jää mitenkään "tyhjän päälle". Mua kuitenkin ahdistaa ajatus siitä, että sen jälkeen en voi enää tehdä mitään sen eteen pääsenkö sisään vai en. Kaikki mitä tehtävissä on ollut, on tehty. Koko vuoden olen tähän tähdännyt ja yhtäkkiä en enää voi vaikuttaa asioihin mitenkään. Olisiko sittenkin pitänyt lukea enemmän? Olisiko sittenkin pitänyt ostaa lisää itseopiskelumateriaaleja ja laskea enemmän? Monella (myös sisäänpääsijöillä monesti) on sellainen olo kokeen jälkeen, että en varmasti pääse sisään. Pelkään sitä oloa. Ja vielä enemmän pelkään sitä että se käy toteen. Postilaatikkoon tipahtaa taas se sama pieni kirjekuori Tampereen yliopistolta, jossa lukee varalla. Hah! Sen kun näkis, että sinne joku joskus pääsisi varasijalta.
Nyt ei auta kuin ottaa näistä viimeisistä viikoista kaikki hyöty irti ja yrittää imeä sitä tietoa itseensä ja ylläpitää hankittua laskurutiinia. Väsyttää, ahdistaa, jännittää ja pelottaa. Yritän tässä nyt kuitenkin kerätä itselleni mahdollisimman hyvän itseluottamuksen ja pysyä rauhallisena! Niillä päästään jo pitkälle. :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)