Buranahaalarit!

Vitsi, miten hienolta tuntui tänää saada omat buranahaalarit! Nää jalassa sitä alkaa pikkuhiljaa tuntemaan itsensä oikeasti lääkisopiskelijaksi. :-) Nyt sit pitäis vaan äkkiä ommella muutamat merkit siihen kiinni ennen torstain Kauppakadun approa. 

Pääsykokeisiin valmistautuminen

Vuosi sitten näihin aikoihin aloitin hiljalleen pääsykokeisiin luvun. Iltalukion fysiikan kurssi alkoi jo melko aikaisin syksyllä, mikä otti päähän. En olisi halunnut aloittaa lukemista vielä niin aikaisin, mutta koska halusin kuitenkin käydä kaikki fyysikan kurssit (ensimmäistä lukuunottamatta) iltalukiossa, oli pakko aloittaa jo aikaisin syksyllä. En kuitenkaan ollut valmis käymään Tampereella enempää kuin kahdesti viikossa. Matkoihin meni aina kuitenkin aikaa, enkä omista omaa autoa joten piti aina sumplia vanhempien ja siskon kanssa menot niin että sain auton käyttöön aina maanantai- ja keskiviikkoilloiksi.

Iltalukiossa en siis lukenut muuta kuin vain fysiikan kursseja. Olisin samaan hintaan voinut lukea myös kemiaa sekä biologiaa ja varmasti olisin niitä lukenutkin jos olisin asunut lähempänä. Nyt koin tuon kahdesti viikossa Tampereelle ajelun hieman työlääksi ja aikaa vieväksi, mutta kuitenkin todella hyödylliseksi. Biologia ja kemia oli kuitenkin mulle tutumpia, koska olin niitä lukiossa lukenut ja YO-kirjoituksissa kirjoittanut joten päätin keskittyä aluksi vain fysiikkaan.

Niin kuin jo sanoinkin, aikaisin syksystä fysiikan lukemiset ei aluksi oikein kiinnostaneet. Olin varmaan edelleen vähän loman tarpeessa edellisistä pääsykokeista. En ymmärrä kuinka jotkut jaksaa jo heti kesällä aloittaa luvut melkeinpä heti edellisten pääsykokeiden jälkeen. Itse tarvitsin useamman kuukauden luvuttoman loman ennenkuin pystyn motivoimaan itseäni uudestaan. Päätinkin aluksi mennä rennolla otteella lukion kanssa. Fysiikan lämpökurssi oli muutenkin jo tuttu ja helppo, joten tunneilla istuminen tuntui usein aika turhalta. Tuli kuitenkin laskettua tosi paljon tehtäviä, mikä palautteli asioita kivasti mieleen ja kehitti sitä niin surullisen kuuluisaa laskurutiinia.

Etenin siis vuoden loppuun aikalailla iltalukion tahdissa. Tehtäviä tein paljon enemmän mitä annettiin läksyksi, koska halusin hyödyntää opettajia aina jos jossain tehtävässä oli hankaluuksia. Lukioaikoina jätin fysiikan opinnot kesken sähkökurssin jälkeen ja vaikka niinkin pitkään siellä kitkuttelin, juuri mitään ei kyllä jäänyt päähän! Lähinnä vain opettelin asiat ulkoa sisäistämättä mitään. Nyt oli kiva käydä fysiikan kurssit kunnolla opettajan johdolla läpi uudestaan ja koin tästä olevan todella paljon hyötyä.

Iltalukiota voin kyllä suositella varsinkin silloin jos on joku yksi heikompi aine, missä kaipaisi opettajan tukea. Etenemistahtihan siellä on paljon nopeampi kuin normaalisti lukiossa, joten jos ihan nollapohjilta sinne menee, niin omaa aktiivisuutta kannattaa olla. Suosittelisin aina tutustumaan opetettaviin aiheisiin ennen itse opetusta, jotta tietää jo asiasta jotain ja voi sitten kysyä opettajalta jos jäi jotain epäselväksi. Tällä tyylillä on kyllä mahdollista pysyä mukana! Tosin itse opiskelin usein kahta kurssia samanaikaisesti, joten kyllä se töitä vaatii. Itseäni helpotti suuresti se, että asiat oli kaikilta kursseilta edes jotenkin tuttuja, joten pystyin heti keskittyä niihin vaikeimpiin asioihin ja hioa niitä kuntoon. Kovalla motivaatiolla on kyllä mahdollista pysyä huonommallakin lähtötasolla mukana! :-)

Itse en ole kovin suuri valmennuskurssien kannattaja. Itse kävin eximian lyhyen kurssin heti kirjoitusten jälkeen ja koin sen hyödyttömäksi. Olin kyllä silloin todella väsynyt YO-kirjoituksista, joten motivaatiota ei kauheasti enää ollut pääsykoelukuihin, joten se varmasti söi valmennuskurssin hyötyä. Mikään valmennuskurssihan ei takaa sitä opiskelupaikkaa, kyllä se kuitenkin aina lähtee itsestä ja siitä omasta motivaatiosta. Ehkä sellaiselle ihmiselle, jolta on kaikki aineet (fy, ke, bi) jäänyt lukiossa lukematta, sellainen pitkä ja kattava valmennuskurssi voi olla todella hyödyllinen. Jos kuitenkin aineet on jo lukiosta tuttuja, en koe valmennuskursseja välttämättömäksi. Tästä aiheesta voisin melkein joskus kirjoittaa ihan oman postauksen.

Muistan kuinka vuodenvaihteen jälkeen oli todella vaikeaa aloittaa kemian ja biologian lukemiset. Jotenkin vain siirsin ja siirsin niiden aloittamista aina seuraavalle viikolle ja kyllä se varmaan helmikuulle meni kun vihdoin aloitin. Ostin sen mafyn vanhan tehtäväpaketin koneelleni fysiikasta ja kemiasta ja aloitin niiden laskemisen. Olen aina ollut tosi huono tekeen mitään lukusuunnitelmaa ja yleensä sellaiset vaan saa mut todella ahdistuneeksi sit jos niistä jää jälkeen. Mafyn tietokoneohjelma teki automaattisesti sellaisen aikataulun tehtävien tekemiselle, jotta kaikki tehtävät ehtii tekemään ennen pääsykoetta.

Punainen käyrä kuvaa siis omaa tasoa joka aina nousee sitä mukaan kun teet tehtäviä. Musta käyrä on se, millä tasolla pitäisi aina vähintään olla jotta pysyy aikataulussa. Ahdistuin aina kovasti jos jäin tuon mustan viivan alle ja usein mun punainen käyrä olikin paljon mustaa käyrää korkeammalla, että sain muutaman päivän hyvällä omalla tunnolla olla laskematta. Ja siis en tarkoita sitä, että muutamana päivänä en laskenut yhtään mitään. Silloin yleensä laskin jonkun toiseen aineen tehtäviä tai luin biologiaa. En millään jaksanut joka päivä panostaa kaikkiin kolmeen aineeseen. 

Kemian ja fysiikan laskemiset oli siis aikalailla tuon mafyn tehtäväpaketin sekä vanhojen lukiokirjojen varassa. Koin kyllä saavani melko hyvän laskurutiinin ja aloin oikeasti tykkäämään esimerkiksi fysiikasta jota ennen niin kovasti vihasin. Jossain kohtaa tuntui että olin fysiikassa jopa parempi kuin kemiassa, mutta loppupeleissä olin kyllä kumpaakin ainetta hionut niin paljon että taisin olla niissä aika tasaisen vahva.

Biologian lukuihin lainasin kaverilta Ihmisen fysiologia ja anatomia kirjaa, jota luin lukiokirjojen lisäksi. Lukiokirjojen samat tekstit alkoi oikeasti kyllästyttään todella paljon, joten tuo uusi kirja toi lukemiseen vähän mielenkiintoa ja yskityiskohtaisempaa tietoa monestakin eri asiasta. Jouduin aina vähän miettimään, mikä olisi hyvä asia muistaa ja mikä menee jo liian syvälliseksi. Opettelin kuitenkin ihmisen biologiaa paljon yksityiskohtaisemmin kuin aikaisempina vuosina. Tein myös melkein kaikesta todella hyvät muistiinpanot. Käytin todella paljon aikaa eri anatomisten rakenteiden piirtämiseen ja värittämiseen. Kertaaminen onnistui siis hyvin omia muistiinpanoja lueskelemalla.

Jotenkin tämä vuosi tuntui selkeästi erilaiselta kuin aikaisemmat haut. En ollut yhtä stressaantunut kuin ennen. Harrastin myös säännöllisesti liikuntaa lukemisen ohella ja kävin jonkin verran keväällä töissäkin. Välillä työnteko stressasi suunnattomasti ja ajattelin niiden pilaavan mun mahdollisuudet sisäänpääsyyn. Näin myöhemmin ajatellen, ne työt oikeasti oli varmasti ihan hyvä juttu. Sain ajatukset kokonaan muihin juttuihin ja jaksoin taas paremmin panostaa lukemiseen. Tein todella paljon iltavuoroa niin että aamupäivät luin tehokkaasti ja illat olin töissä. Aamuvuorojen jälkeen lukeminen oli todella raskasta, joten tein suurimmaksi osaksi vain iltavuoroa. 

Lisäksi jotenkin se oma osaamistaso otti tosi ison harppauksen edellisvuoteen verrattuna. Palaset vain vihdoinkin loksahteli paikoilleen ja koin olevani kaikissa kolmessa aineessa hyvä. Tottakai sitä aina epäili omaa osaamistaan ja sisäänpääsyn mahdollisuuksia, mutta sitä se hakeminen aina on. Epätoivoa, mutta myös onnistumisen tunteita. :-)

Mun poikaystävä oli tilannut mafynetistä vähän laajemman tehtäväkokonaisuuden itselleen ja siinä tuli mukana muunmuassa harjoituskokeita joita kopioitiin sitten mullekin. Ehkä noin kolme viikkoa ennen pääsykoetta aloin sitten niitä tekeen aina jokatoinen päivä. Otin viisi tuntia aikaa ja tein kokeita, niin kuin ne olisi pääsykokeita. Siinä vasta epätoivon hetkiä tulikin, koska mafy oli oikeasti osannut tehdä tosi kinkkisiä tehtäviä mikä oli tietysti hyvä juttu. Yksi niistä kokeista oli erityisesti todella vaikea ja sen kokeen jälkeen olin ihan varma etten tule pääsemään tänäkään vuonna sisään. Laskin omat pisteeni enkä saanut lähellekään puolia kokeen pisteistä. Vasta myöhemmin selvisi, että mafy oli arvioinut jokaiselle kokeelle yksilöllisesti "sisäänpääsypisterajat" ja ylitin sitten kuitenkin ne rajat! Voi sitä onnen tunnetta, kun yhtäkkiä taas näkyikin valoa tunnellin päässä. Siinä sitten toitotin itselleni sitä kuinka viimeiseen asti nyt mennään täysillä eikä luovuteta! 

Kokeet myös ulkonäöllisesti näytti ihan oikealta pääsykokeelta

Noin kymmenen harjoituskoetta tein. Ihan viimeisten kohdalla aloin olla todella väsynyt siihen kellottamiseen ja täysillä panostamiseen. Itse pääsykoe alkoi jo olla niin lähellä, että jätin sen viimeisen kokeen kesken ja päätin antaa aivojeni levätä enkä rasittaa niitä enempää. Olivat sitten täydessä teräskunnossa h-hetkellä. :-) Muutamana päivänä ennen koetta en siis tehnyt juuri mitään, ehkä muutamia asioita biologiasta kertailin mutta muuten otin rennosti. Koin kuitenkin nuo harjoituskokeet todella hyödyllisiksi. Jotenkin tuli sitä sellaista rutiinia siihen kokeen suorittamiseen, jolloin ehkä se oikea koe tuntui vain yhdeltä kokeelta muiden rinnalla eikä niin pelottavalta. Mene ja tiedä. Itselle ne kuitenkin loi sellaista itsevarmuutta ja taistelutahtoa, koska lähes kaikissa kokeissa pääsin yli sen mafyn arvioiman pisterajan. 

Vielä loppuun voisin koota teille hakijoille muutaman vinkin hakuprosessiin, jotka monille saattaa olla kyllä itsestäänselviäkin, mutta toimii myös ehkä sellaisena TL;DR tiivistelmänä:

• Laske, laske, laske ja laske! Laskurutiinia ei vain saa mitenkään muuten kuin laskemalla. Aloita helpoista yksinkertaisista laskuista, jotta kaavat tulisi tutuiksi ja pikkuhiljaa siirry haastavampiin. 
• Juuri ennen pääsykoetta kannattaa kuitenkin palata niihin helppoihin laskuihin. Tällä tavalla saat hyvin kerrattua ja palautettua muistiin laskukaavat, mutta saat myös itsevarmuutta pääsykoetta varten, kun osaat tehtävät. Siitä ei ole mitään hyötyä laskea jotain todella haastavaa tehtävää edellisenä iltana ennen pääsykoetta ja masentua sitten siitä, kun ei osaa.
• Yritä tehdä tehtäviä mahdollisimman pitkälle ilman apua. Älä katso malliratkaisua, vaikka tehtävä ei heti aukeisikaan. Mieti mitä kaikkea lähtöarvoista pystyy laskea ja lähde kokeilemaan edes jotain. Väärästäkin ratkaisutyylistä on enemmän apua kuin yrittämättä jättämisestä. Lisäksi moneen tehtävätyyppiin saattaa olla useampi tapa päätyä oikeaan vastaukseen. 
• Kiinnitä huomiota, jos tehtävissäsi toistuu samantyylisiä virheitä ja yritä päästä niistä pois. Itse olen kova tekemään huolimattomuusvirheitä, joten oli haastavaa opetalla tekemään tehtäviä nopealla tahdilla mutta samalla myös välttää niitä huolimattomuusvirheitä. 
• Yritä myös aidosti kiinnostua opiskeltavista asioista. Okei, joidenkin suotyyppien ja fysiikan diodien kohdalla se voi tuntua kyllä mahdottomalta, mutta auttaa kuitenkin asioiden sisäistämisessä. 
• Keksi jotain muutakin tekemistä säännöllisesti, jolloin saat ajatukset kokonaan muihin juttuihin! Urheile, näe kavereita, lähde shoppaileen, jotain kivaa mistä nautit. :-) 

Ja vielä loppuun poikaystävän vinkki (joka siis myös pääsi lääkikseen):

• Vaikka olisi kuinka hyvät lähtökohdat (pelkkiä älliä kirjoittanut lukiosta), niin siihen ei kannata tuudittautua. Lääkikseen pääsy vaatii rankkaa työtä ja se kannattaa tiedostaa! 

Kaikille tuleville hakijoille oikein paljon tsemppiä luku-urakkaan! Laittakaa kommenttiboksiin kysymyksiä, jos sellaisia tuli mieleen. Vastaan niihin oikein mielelläni. :-)

Sonja

Ensimmäisten viikkojen fiiliksiä

Tänään polkiessani pyörällä kotiin tuolta Kaupin kampukselta mietin että tänää voisi olla hyvä päivä päivittää blogia. Samalla myös tuskailin tuota Taysin ympärillä olevaa työmaata. Pyöräilyreitit muuttuu vähän väliä ja täytyy miettiä, mistä sitä olisi tällä kertaa fiksuinta/nopeinta mennä. Toinen uusi asia on liikennevalot! Ei sitä siellä "maalla" asuessa tullut edes ajatelleeksi kuinka paljon liikennevalot hidastaa pyörällä kulkemista, kun koko ajan saa seisoskella risteyksissä. Vaikka alati muuttuva työmaa ja liikennevalot kulkua hieman hidastaakin, olen kyllä nauttinut todella paljon kaupungissa asumisesta. Joka paikkaan pääsee niin kätevästi pyörällä ja auto olisi oikeastaan jopa hitaampi. Eilen poljin keskustaan ostaan paitaa itselleni torstaista mediverkko cup -tapahtumaa varten ja koko reissuun meni hieman reilu puoli tuntia. Todella nautin tästä, että kaikki on lähellä, kun on tottunut siihen että ilman autoa ei oikein voi lähteä minnekään.

Lääkiksen alku on ollut tapahtumarikas! Ensimmäinen viikko oli todella raskas, koska sairastuin heti aika kovaan flunssaan ja se tottakai väsytti. Muistan kuinka olin vuosi sitten myös samoihin aikoihin flunssassa ja ajattelin, että onneksi voin olla vain kotona eikä tarvi juosta lääkiksen kaikissa iltamenoissa. Noh, tänä vuonna sain sitten kokea sen! Selvisin oikeastaan ihmeen hyvin, mutta kyllä siinä kohtaa meinasin luovuttaa kun pääsin kotiin edellisistä bileistä noin kahden aikaan yöllä ja seuraavan bileiden lippuja oli tarkoitus mennä jonottaan neljän/viiden aikaan aamuyöstä. Jotenkin sitä vain selvisi siitäkin. Onneksi tämä on mun viimeinen fuksivuosi! :-D

Meidän kurssi vaikuttaa kyllä tosi ihanalta ja aktiiviselta. Tuntuu tosin että vielä on paljon porukkaa kenen kanssa en ole jutellut ollenkaan! Ensimmäisellä viikolla flunssan ja kovan juhlimisen lisäksi väsytti kyllä ihan vain se sosiaalisena olokin ja kaikkiin uusiin ihmisiin, paikkoihin ja asioihin tutustuminen. Vähäisenä vapaa-aikana oli ihana vain makoilla sohvalla ja olla hiljaa. Kaikesta huolimatta on ihana tutustua uusiin ihmisiin ja todella toivon löytäväni lääkiksestä elinikäisiä ystäviä.

Itse koulu on vielä toistaiseksi ollut todella rentoa. Olemme hieman tutustuneet ensihoitoon sekä pbl oppimismuotoon, mitä Tampereen lääkiksessä käytetään. Lisäksi meillä oli todella mielenkiintoinen opintokäynti joko Taysissa, Hatanpään sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Itse olin terveyskeskuksessa seuraamassa potilaiden lääkärikäyntejä ja haastattelemassa hieman potilaita siitä millainen heidän mielestään on hyvä lääkäri ja millaisia odotuksia potilailla on lääkärin vastaanotolla. Tuntuu todella hurjalta päästä näin varhaisessa vaiheessa jo kontaktiin potilaiden kanssa ja seuraamaan sitä oikeaa lääkärin työtä läheltä.

Välillä oikein havahdun siihen, että ei vitsit, nyt sitä sitten oikeasti ollaan opiskelemassa lääketiedettä. Koen olevani todella onnekas ja kiitollinen siitä että saan opiskella alaa, joka todella kiinnostaa. Toisaalta taas välillä herää sellaisia ajatuksia, että apua onko musta tähän. Tulenko koskaan selviään näistä opinnoista, onko musta niin vastuulliseen työhön. Mä luulen, että tollaiset ajatukset on kaikilla normaaleja, eikä meistä kukaan ole syntynyt valmiiksi lääkäriksi. Eiköhän tämän kuuden vuoden aikana siihen sitten kasva ja se oma "lääkäri-minä" kehittyy kokoajan pikkuhiljaa. :-)

I did it!

Voi apua... Tämä välivuosi hujahti kokonaan ohi kirjoittamatta blogia. Ei vain oikein ollut inspistä kirjoittaa. Nyt jostain syystä kuitenkin sellainen tuli ja ajattelin nyt hieman kertoa teille mun kuulumisista koska siitä oli kommentteihin tullut kysymyksiä. Blogin kohtalosta sen enempää en kuitenkaan osaa sanoa, jatkanko vai en. Olen tässä välivuoden aikana ajatellut että en jatka, mutta mun mieli muuttuu kauheen usein!

Noh, jokatapauksessa tänä vuonna mua onnisti ja pääsin sisälle Tampereen lääkikseen! :-) Pääsykokeen jälkeen oli jo tosi hyvä fiilis, sellainen että nyt mennään sisälle. Pikkuhiljaa aloin myös katsomaan oikeita vastauksia netistä ja jopa laskin itselleni jonkinlaiset raakapistearviot mitä en yleensä ikinä tee. Omien pisteideni mukaan mentiin yli puolivälin, mikä yleensä on se rajapyykki pääseekö sisään vai ei. Mutta tottakai oma itsevarmuus väheni mitä pidemmälle mentiin pääsykokeista.

Muutamaa päivää ennen tulosten tulemista olin oikeasti ihan hermoraunio. Me oltiin mun poikaystävän kanssa Amerikassa lomalla meidän host perheitä katsomassa ja mä saatoin alkaa yhtäkkiä vain itkemään. Mun ihana host äiti ihmetteli mikä mulla on hätänä ja selitettiin sitten että pääsykoetulokset stressaa vaan ihan älyttömästi. Onneksi ne tulokset tuli jo vähän etuajassa.

Yhtenä kesäkuun päivänä äiti oli laittanut mulle monta viestiä että nyt ne tulokset on netissä ja mä näin sen viestit vasta parin tunnin päästä. Äiti raukka ihan hermona joutunut odotella. :-D Kädet tärisi ja sydän hakkas kun kirjauduin opintopolkuun. Pankkitunnuksetkin meni ensin väärin! Ja kun vihdoin sain kirjauduttua, en edes nähnyt missä se "hyväksytty" luki. Poikaystävä siinä vierellä istui ja sanoi että, pääsin sisään. Muutama sekunti siinä kesti tajuta se ja sen jälkeen tuli itku. Ja suuren suuri helpotus!

Sain kyllä ihan loistopisteet, 76 raakapistettä kun pisteraja oli 61. En ihan noin hyviä pisteitä odottanut joten en voi olla kuin tyytyväinen. On niin helpottunut olo. Se on mahtava tunne kun kova työ vihdoin palkitaan! Mä niin koen ansainneeni tän. :-)

Mä olen todella innoissani. Myös mun poikaystävä pääsi lääkikseen ja juuri tänää käytiin hakemassa avaimet meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Olen niin valmis aloittaan uuden vaiheen mun elämässä, myydä kaikki lukio kirjat pois ja kerätä tilalle lääkiskirjoja! Jos joku on siis opiskelumateriaalien puutteessa niin muhun voi ottaa yhteyttä. :-)

En tiedä löydättekö te tän mun pitkän tauon jälkeen enää tänne mun blogiin mutta jos löydätte niin jättäkää ihmeessä jotain puumerkkiä. Mä tosiaan en vielä tiedä blogin tulevaisuudesta... Toisaalta olisi kiva kirjoittaa millaista lääkiselämä on mutta en tiedä riittääkö aika ja innostus! Ja kun lääkiksessä on varmasti todella tarkkaa se mitä nettiin saa kirjoittaa ja mitä ei.

Ja jos tosiaan kiinnostusta löytyy, voin yrittää kirjoittaa vähän tarkemmin mun viime vuoden opiskelusta ja esimerkiksi iltalukiosta mitä kävin. Just let me know!

Hyvää kesää vielä kaikille! Toivottavasti saadaan  edes muutama lämmin kesäpäivä elokuulle ennen opiskelujen alkua :-)

Sonja

Let the games begin... again

Hei! Ajattelin tulla päivittämään hieman kuulumisiani. Olen hiljentynyt koko kesäksi, koska jotenkin alan kokea tämän blogin enemmän lääkispainoitteiseksi eikä kesällä lääkisasiaa ole oikein ollut! Kesä on mennyt ihan täysin fysiikkaa, kemiaa tai biologiaa ajattelematta. Kaiholla ajattelin viime sunnuntaina että voi miten kutkuttavassa tilanteessa olisinkaan jos huomenna olisi ensimmäinen päivä lääkiskessä - niin kuin se kaikilla Tampereen sisäänpäässeillä oli. Olen ollut järkyttävässä flunssassa oikeastaan koko tämän viikon, joten ihan hyvä ettei ole tarvinnut joka päivä juosta erilaisissa kissan ristiäisissä, koska sitähän se eka viikko varmasti aina on. :-) Ei sillä etteikö se olisi hyvä juttu, en vain tässä flunssassa varmastikkaan pystyisi nauttimaan siitä!

Pientä päivitystä siis viime postauksen pohdintoihin, päätin nyt jokatapauksessa pitää sen välivuoden. Sain ympäriltä hyvin erilaisia mielipiteitä asiaa koskien ja oikeasti neuvot jakautuivat aikalailla kahtia. Toiset oli sitä mieltä, että kannattaisi ottaa paikka vastaan ja toiset välivuoden kannalla. Kummassakin oli hyvät ja huonot puolensa ja päätin nyt sitten antaa oman paikkani toivottavasti jollekin sitä enemmän haluavalle.

Suunnitelmissani ei todellakaan ollut aloittaa itse pääsykokeisiin opiskelua vielä pitkään aikaan. Tiedän että monet ovat aloittaneet jo kesällä, mutta tällä kertaa en ota asiasta mitään paineita. Ilmoittauduin kuitenkin Tampereen iltalukioon aineopiskelijaksi ja ajattelin lukea kaikki fysiikan kurssit kakkosesta kasiin siellä vielä uudestaan. Viimeisistä kursseista eniten varmasti hyötyä on, mutta päätin nyt kuitenkin ottaa kaikki koska tuo aineopiskelu on maksullista, joten haluan kaiken hyödyn mitä sillä rahalla vain saan. Kemiasta en ole ihan vielä varma, aionko sitä ottaa. No, jokatapauksessa iltalukion jouduin aloittaa jo nyt tällä viikolla siitä fysiikan kakkoskurssista. En halua ajella joka arki-ilta Tampereelle, joten vain tällä tavoin sain kaikki kurssit järkevästi mahtumaan tälle vuodelle niin ettei tarvisi joka ilta olla iltalukiolla.

Pohdiskelin paljon kesän aikana sitä, miten opiskelisin ensi vuonna. Valmennuskurssi? Itsenäistä opiskelua? Iltalukio? Valmennuskurssit ovat niin järkyttävän hintaisia, joten sellaista en aio ottaa. Eniten apua tarvitsen fysiikassa joten olisi kuitenkin kiva että siinä aineessa olisi joku jolta kysyä apua tarvittaessa. Tästä syystä päädyin iltalukioon. Sen lisäksi täytyy vielä jostain hankkia itseopiskelumateriaalia, koska niitä ei ole enää viime vuodelta juurikaan jäljellä. En mä nyt kuitenkaan samoja tehtäviä jaksa vuodesta toiseen tehdä. Iltalukiossa käytetään kuitenkin eri kirjasarjaa mitä itse olen aikaisemmin käyttänyt, joten sitä kautta tulee ainakin ihan uusia tehtäviä, mikä on hyvä! Vaikka aluksi ärsyttikin hommata kokonaan uusi kirjasarja itselle, mutta löysin sellaisen älyvuodosta onneksi oikein hyvään hintaan niin ei harmita enää. :-) Vaihtelu virkistää!

Aloittelen siis oikein rauhallisesti tuon iltalukion kanssa. Teen läksyt, käyn tunneilla ja yritän saada kokeista parhaat mahdolliset tulokset. Samaan aikaan käyn kyllä vuoden loppuun asti myös töissä edelleen, joten opiskelu ei ole vielä mikään tärkein prioriteettini elämässä. Joskus marraskuussa alan varmaan lukea rinnalla myös biologiaa mutta ensi vuoden puolella se todellinen rääkki vasta alkaa. Toivottavasti viimeisen kerran!

Koska te muut hakijat aiotte aloittaa opiskelun vai onko se alkanut jo kesällä? :-)

Sonja

Varasijalta hyväksytty

Mulle tuli tänä aamuna soittoa Tampereen yliopistosta. En siis ehtinyt vastaamaan siihen ja selvittelin kuka numeron takana oikein oli. Enirosta sain nimen ja kun googletin nimeä, tuli linkkejä lääketieteen yksikköön Tampereelle. Voitte vain kuvitella kuinka mun sydän pomppas kurkkuun ja kävin mielessäni ihan kaikkea hullua. Mitä jos mun pisteet on laskettu väärin ja pääsin lääkikseen sittenkin? Tai ehkä sieltä tulee joku turha kysely pääsykokeista... Heh, kaikkea mä mietin ja yritin kuumeisesti soittaa takaisin, mutta numeroon ei saatu yhteyttä.

Vähän myöhemmin mä sitten kirjauduin yliopistohakuun ja sieltä se soiton syy sitten selvisi. Mä olin päässyt bioteknologiaan varasijalta. Ensireaktioni oli, että voi eiiii. Tiesin että pääsin suht lähelle rajaa, mutta jotenkin toivoin että se ei silti riittäisi. Sen takia toivoin sitä, että en joutuisi sen kysymyksen äärelle että otanko sitten paikan vastaan vai en. Viime vuonna olisin luultavasti kiljuen ottanut kyseisen paikan. Nyt en oikein tiedä... Tuntuu hienolta että pääsin sinne, koska niin moni lääkikseenkin pyrkijä hakee sinne. Silti joudun nyt miettimään tätä asiaa aika lailla.

Paikan vastaanottaminenhan tarkoittaisi sitä että ensi vuonna mahdollisuudet lääkiksen suhteen hieman heikkenisivät, koska minulla on jo opiskelupaikka vastaanotettuna. Tietääkö joku miten tuo tulee näkymään? Otetaanko ilman opiskelijapaikkaa olevat ihan eri kiintiössä sisään vai saako he vain muutaman lisäpisteen? Pitäisi selvittää tätä asiaa.

Toisaalta voisihan bioteknologiasta olla hyötyä. Siellä voisin taas opiskella vain sellaisia kursseja joita koen hyödylliseksi, ja jos en ensi vuonnakaan sisään pääse, niin ainakin olisi sitten edes se paikka. Mikä ei siis huono ole! Ei vaan ehkä ihan se, mitä oikeasti haluan.

Olin jotenkin niin asennoitunut jo välivuoteen. Ajattelin että menen iltalukioon lukemaan fysiikkaa, teen syksyn töitä ja opiskelen taas entistä ahkerammin. Mulla oli ajatus selvänä visiona päässäni ja nyt se romuttui. Muistan viime vuoden kuinka työlästä se oli aloittaa uusi koulu. Piti olla kokoajan kauheen sosiaalinen ja yrittää pitää itseään "tyrkyllä". Joka ilta oli kamalasti menoa, enkä ollut tottunut sellaiseen joten se kyllä väsytti henkisesti todella paljon. Olin iltaisin aina todella väsynyt päivän sosialisoinnista koska halusin niin kovasti saada kavereita enkä jäädä ulkopuolelle. Jotenkin ahdistaisi aloittaa taas se sama uudelleen. Jos kyseessä olisi lääkis, tekisin sen enemmän kuin mielelläni! Mutta kun kyseessä olisi taas yksi väliaikainen ratkaisu, niin jaksanko sitä?

Mulla on sellainen olo, että kyllä mä sinne ensi vuonnakin pääsisin! Että jos nyt jätän paikan vastaanottamatta ja ensi vuonna sitten menen sinne jos en pääse lääkikseen. Haen uudestaan, menen valintakokeeseen ja pääsen uudestaan sisään. Musta tuntuu että pääsisin. Pääsin tänäkin vuonna vaikka koe ei edes mennyt mielestäni mitenkään niin hyvin mitä olisin toivonut. Ensi vuonna olen taas tätä vuotta parempi. Eihän sitä asiaa tietenkään varmaksi voi sanoa että pääsisin uudestaan, ja tuntuu todella vaikealta luopua tuosta paikasta vaikka mieli tekisikin.

Kysymys kuuluukin, mitä te tekisitte tässä tilanteessa? En nyt ihan kaikkia muuttujia ja mielipiteeseeni vaikuttavia asioita tässä maininnut mutta ne tärkeimmät kaiketi. Tavallaan olen todella iloinen että olin tarpeeksi hyvä, mutta tavallaan olisin toivonut että juuri minä olisin ollut vaikka se, jonka nenän edestä se raja vedetään! Ei tarvisi pohtia tätä kysymystä...

Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana

Vaikka sitä jotenkin skeptisesti ajatteli, että tuskin sitä pääsee sisään, niin silti jotenkin jännityksellä odotin puoltayötä ja sitä että tulokset julkistettaisiin yliopistohaussa. Jotenkin omaa skeptisyyttä lisäsi se, että monet olivat saaneet hyväksymiskirjeitä jo 1. heinäkuuta, vaikka tulosten piti tulla 2. heinäkuuta. Noh, sisään en päässyt ja kyllä se hetken aikaa oikeasti todella paljon harmitti.

Taas "turha" välivuosi tiedossa... Vanhenen vuoden, mutta en etene elämässäni eteenpäin. Viime vuoden pänttääminen tuntuu todella turhalta. Kuinka paljon olisinkaan voinut vain nauttia elämästä lukemisen ja laskemisen sijaan. Todellisuudessahan se kaikki on vain pohjana ensi vuodelle ja silloin hakeminen on toivottavasti taas hieman helpompaa. Välillä iskee silti ahdistus. Miksi en pääse eteenpäin?

Jotenkin nykyään näen asiat kuitenkin ihan valoisasti. Ehkä siksi että sain oman ohuen kirjeeni vasta tänään ja näin pisteeni. Siis VAU, oli reaktioni. En halua tarkkoja pisteitäni tänne kertoa, mutta voin kertoa että kehitys on huima viime vuodesta, jolloin jäin hyvin hyvin kauas pisterajoista. Tänä vuonna omilla raakapisteilläni olisin päässyt kaikkiin Suomen hammaslääkiksiin, jos siis älyvuodon raakapistetaulukko piti paikkansa, minkä sieltä bongasin. Se tuntuu jo aika huikeelta!

En onneksi jäänyt mihinkään yhden pisteen päähän, mutta kuitenkin sopivan lähelle, että se todella motivoi minua ensi vuotta ajatellen! Silloin minä luen ja opettelen niin paljon biologian nippelitietoa kuin vain pystyn. Lasken, lasken ja lasken. Ja aion mennä heittämällä sisälle! Jos kehitys on yhtä huikeaa kuin se oli nyt viime vuoteen nähden, niin ensi vuonna olen varmasti sisällä. Toisaalta ei näinkään voi oikeastaan ajatella, kun joka vuosi koe on niin erilainen ja onnistuminen siinä ei ole mitenkään riippuvainen tästä vuodesta. Antakaa mun kuitenkin unelmoida ja elää näissä pilvilinnoissa hetki. ;-) Mä jotenkin taritsen tällaista pientä lisäboostia ensi vuodelle.

Jotenkin hävettää kertoa kaikille sukulaisille ja kavereille jälleen kerran, etten päässyt sisälle. Eihän monet todellakaan tiedä kuinka vaikea sinne on päästä ja olen aina ollut hyvä koulussa. Miksi siis nyt en onnistu? Ei olisi koskaan pitänyt tästä hakemisesta edes kertoa kuin vain läheisimmille, mutta minkäs sille nyt enää voi. Jotenkin on nyt vain opittava olla ajattelematta mitä muut ajattelee. Kyllä ne mulle tärkeimmät ihmiset kuitenkin ymmärtää tilanteen täysin ja tukevat sekä auttavat mua tästä eteenpäin.

Hyvä ystäväni pääsi opiskelemaan Tampereen yliopistoon kasvatustieteitä ja hänen puolestaan olen äärettömän onnellinen!! Vaikka meidän piti sinne Tampereen yliopistoon yhdessä mennä... No, minä tulen sitten vuoden perässä. Läheisimmistä kavereistani kukaan ei päässyt tänä vuonna lääkikseen, joten kaikki ollaan siinä mielessä samassa veneessä. Onneksi on kohtalotovereita! Ja senkin vuoksi tiedän ettei mulla ole mitään hävettävää... Ei sinne moni muukaan päässyt.

Oikein isot onnittelut kuitenkin kaikille jotka lääkikseen pääsi!! <3 Olette sen varmasti ansainneet!

Sonja