Mun viimekertaiset pohdinnat olivat ihan aiheellisia, sillä tällä viikolla olen saanut tiedot Jyväskylän yliopistosta. Ensin keskiviikkona postilaatikosta löytyi iso kirjekuori, josta selvisi, että olen päässyt Jyväskylään lukemaan biologiaa. Olin todella ylpeä ja iloinen tästä, vaikka se tietenkin tarkoitti myös vaikean päätöksen tekoa. Otanko paikan vastaan vai keskitynkö vain lääkikseen? Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että olen todella tyhmä, jos jätän sen paikan ottamatta. Yritän opiskella rennolla otteella, jotta energiaa jäisi lääkiksen lukuihinkin. Töitä en aio tehdä (ainakaan mitään säännöllistä), sillä opintotuki ja vanhempani auttavat mua selviämään ensi vuodesta. Aloin pikkuhiljaa näkeen tän asian positiivisesti: pääsen ihan uusiin kuvioihin, tulen tapaamaan paljon uusia ihmisiä ja toivottavasti saamaan myös hyviä ystäviä. Pääsen kokemaan, millaista se on opiskella yliopistossa. Pääsen myös asumaan omilleni ja kokemaan millaista se on. Opiskelijaelämän ylä- ja alamäkiä siis tiedossa syyskuusta lähtien! Maltan tuskin odottaa.
Kysymys onkin, kumman paikan otan? Biologia pidemmällä tähtäimellä kiinnostaisi mua varmasti enemmän, mutta lääkiksen kannalta kemia olisi varmasti hyödyllisempi ja saisin hiottua kunnon laskurutiinia. Ensin ajattelin, että kyllä mä sinne kemiaan menen, mutta sitten huomasin netistä, kuinka bilsaan oli hakenut tänä vuonna lähemmäs 900 hakijaa ja noin 45 pääsi sisään. Kuinka mä raaskin antaa pois mun paikan?! Haha, voi kun on taas elämä niin hankalaa. Valinnanvaikeus! Kertokaa ihmeessä mulle, jos teillä on hyviä ehdotuksia, kumman valitsen. Kemia vai bilsa?
Tällä hetkellä olen niin innoissani aloittamassa opiskelijaelämää. Mikko tulee armeijasta tammikuussa ja toivottavasti saataisiin kaksio ennen sitä Jyväskylästä ja päästäisiin kokeileen yhdessä asumista. Jotenkin mulla on sellainen vahva fiilis, että näin tän kuuluikin mennä. Ensi vuonna me mennään lääkikseen ja tämä vuosi tässä välissä on meille sellaista tutustumista yliopistoelämään ja uusien kokemuksien hankkimista. Ja no tietenkin sitä ankaraa opiskelua lääkistä varten!
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Sonja
Ei kannata ajatella vain sitä, mikä hyödyttää lääkiksen eniten. Ensinnäkin sitä on vaikea tietää, mutta jos vielä valitsee itselleen vähemmän kiinnostavan alan, käy helposti niin, että kyllästyy, eikä mikään lukeminen tai tekeminen maita. Entäpä jos ei lääkis nappaa vielä vuoden päästäkään? Et varmastikaan halua kituuttaa kahta vuotta, vaikka vuosi vielä menisikin. Huonosti ja epärealistisesti perusteltuja valintoja näkee yliopistolla aivan liikaa! Minun mielestäni kannattaa siis mennä bilsalle, jos se todella on enemmän sinun juttu. Voit lukea kemian kursseja vaikka vain omaksi iloiseksi, ja kyllä se laskurutiini vielä löytyy! :)
VastaaPoistaOnhan se totta, että pitkällä tähtäimellä olisi hölmöä valita ala, joka kiinnostaa vähemmän. Vaikka tietenkin kemiakin kiinnostavaa on! Välillä on vaikea ajaitella pitkälle tulevaisuuteen, kun ensisijaisesti olen vain ajatellut ensi vuotta. :-)
PoistaMä taas olen täysin eri mieltä kuin eka anonyymi :D Jos sun ultimate maali on kuitenkin on se lääkis, ja se on sulla koko ajan silmissä, niin menisin ehdottomasti sinne, joka auttaa saavuttamaan sun maalisi, eli valitsisin silloin kemian. Ymmärrän kyllä että päätös on vaikea!
VastaaPoistaHaha näin mäkin ajattelin aluksi, mutta sitten aloin epäröidä! On kyllä vaikea valinta...
PoistaMä sanoisin, että mee lukeen biologiaa jos se kiinnostaa sua enemmän! Sähän voit sitten ottaa kemian sivuaineeksi ja käydä myös niitä kursseja siinä sivussa. En tiedä miten Jyväskylässä on, mutta täällä Helsingissä ainakin kemian pystyi ottamaan sivuaineeksi ihan ilman mitään erityisjärjestelyjä, mut biologian jos halusi sivuaineeksi niin sitä piti sitten erikseen hakea juurikin siksi, että siinä on niin paljon rajoitetummat paikat kuin kemiassa, johon voi päästä suoraan yo-todistuksella. Ja omasta kokemuksesta myös sanon, että ehdottomasti sinne mikä kiinnostaa enemmän :) Itelläni kävi niin, että opiskelusta tuli lopulta kauheaa pakkopullaa (vaikka pääsinkin ykköstoiveeseen) ja motivaatio hävisi niin täysin, että kun olin matikan päättänyt lopettaa niin ei edes huvittanut hakea mihinkään muualle kun opiskelu ei vain innostanut. Mutta onnea kouluunpääsystä ja tsemppiä päätösten tekemiseen! :)
VastaaPoistaKiitos tästä tiedosta! En todellakaan tullut ajatelleeksi tuollaista, ettei kemiasta voisi ottaa sivuaineeksi biologiaa yhtä helposti. Netissä olen kyllä lukenut tuosta, että bilsan lisäksi yleensä valitaan sivuaineeksi joku muu luonnontiede, esim juuri se kemia. Ehkä se olisi siis fiksumpaa valita bilsa ja ottaa sivuaineeksi kemia. :-) Voikohan sivuaine opintoja lukea jo ensimmäisenä vuotena? Kaippa se aika vapaata yliopistossa pitäisi olla! Siinä saisin siis tavallaan kummatkin, bilsan sekä kemian!
PoistaVoi lukea! Mulla oli yliopistossa yks tuttu, jolla oli pääaineena matikka, mutta joka sitten kuitenkin aloitti sivuaineopinnot melkeinpä saman tien ekan vuoden syksyllä (lukikohan fysiikkaa vai kemiaa), koska se oli hakemassa myös lääkikseen ja hyötyi niistä kursseista sit enemmän kuin matikasta :)
PoistaGood to hear! Tää kyllä auttaa mun päätöksen teossa, kiitos siis siitä :-)
Poista