Jyväskylään!

Tervehdys kaikille!

Mun viimekertaiset pohdinnat olivat ihan aiheellisia, sillä tällä viikolla olen saanut tiedot Jyväskylän yliopistosta. Ensin keskiviikkona postilaatikosta löytyi iso kirjekuori, josta selvisi, että olen päässyt Jyväskylään lukemaan biologiaa. Olin todella ylpeä ja iloinen tästä, vaikka se tietenkin tarkoitti myös vaikean päätöksen tekoa. Otanko paikan vastaan vai keskitynkö vain lääkikseen? Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että olen todella tyhmä, jos jätän sen paikan ottamatta. Yritän opiskella rennolla otteella, jotta energiaa jäisi lääkiksen lukuihinkin. Töitä en aio tehdä (ainakaan mitään säännöllistä), sillä opintotuki ja vanhempani auttavat mua selviämään ensi vuodesta. Aloin pikkuhiljaa näkeen tän asian positiivisesti: pääsen ihan uusiin kuvioihin, tulen tapaamaan paljon uusia ihmisiä ja toivottavasti saamaan myös hyviä ystäviä. Pääsen kokemaan, millaista se on opiskella yliopistossa. Pääsen myös asumaan omilleni ja kokemaan millaista se on. Opiskelijaelämän ylä- ja alamäkiä siis tiedossa syyskuusta lähtien! Maltan tuskin odottaa.

 

Tänään kävin hakemassa postin odottamatta mitään erityistä, mutta löytäen kuitenkin jotain, mikä sai mut ensin hämmentyneeksi ja myöhemmin innostuneeksi. Sieltä löytyi siis toinen hyväksymiskirje Jyväskylän yliopistoon, kemian alalle! En ollut ollenkaan odottanut sitä... Kemiaan en siis mennyt ollenkaan valintakokeeseen, koska hain sinne aika hälläväliä asenteella. Ennen YO-kirjoituksia ajattelin, että kirjoitan kemian hyvin ja yritän päästä sinne pelkällä todistuksella. No, kemia ei mennyt ihan odotetusi YO-kirjoituksissa, joten hylkäsin täysin kaikki toiveet, että voisin päästä yliopistoon ilman valintakoetta. Mutta mä pääsin!! Nyt tuntuu todella hyvältä. :-)

Kysymys onkin, kumman paikan otan? Biologia pidemmällä tähtäimellä kiinnostaisi mua varmasti enemmän, mutta lääkiksen kannalta kemia olisi varmasti hyödyllisempi ja saisin hiottua kunnon laskurutiinia. Ensin ajattelin, että kyllä mä sinne kemiaan menen, mutta sitten huomasin netistä, kuinka bilsaan oli hakenut tänä vuonna lähemmäs 900 hakijaa ja noin 45 pääsi sisään. Kuinka mä raaskin antaa pois mun paikan?! Haha, voi kun on taas elämä niin hankalaa. Valinnanvaikeus! Kertokaa ihmeessä mulle, jos teillä on hyviä ehdotuksia, kumman valitsen. Kemia vai bilsa?

Tällä hetkellä olen niin innoissani aloittamassa opiskelijaelämää. Mikko tulee armeijasta tammikuussa ja toivottavasti saataisiin kaksio ennen sitä Jyväskylästä ja päästäisiin kokeileen yhdessä asumista. Jotenkin mulla on sellainen vahva fiilis, että näin tän kuuluikin mennä. Ensi vuonna me mennään lääkikseen ja tämä vuosi tässä välissä on meille sellaista tutustumista yliopistoelämään ja uusien kokemuksien hankkimista. Ja no tietenkin sitä ankaraa opiskelua lääkistä varten!

Ihanaa viikonloppua kaikille!
Sonja

Confused about my future

Viime postauksessa tosiaan kerroin, että jäin ilman lääkispaikkaa tänä vuonna ja ajattelin kirjoittaa siitä hieman enemmän ja ylipäätään ajatuksistani ensi vuoden opiskeluja kohtaan. Olen yksi iso kysymysmerkki oikeasti, joten jos vaikka tämä kirjoittaminen aiheesta vähän avaisi ajatuksia tai saisi jopa teidän muiden mielipiteitä, se olisi todella hienoa!

Lääkikseen pääsemättömyys ei tullut yllätyksenä. Kokeen aikana jo tuli sellainen olo, että mitä mä täällä oikein teen? Näin, kun yksi tyttö meidän valmennuskurssilta lähti heti ensimmäisen tunnin jälkeen pois ja tulin todella surulliseksi. Itse en missään nimessä halunnut luovuttaa, vaan olin alusta asti päättänyt pysyväni siellä salissa loppuun asti, no matter what. Kyllä se silti ahdisti... Ja oikeasti kävin mielessä ajatuksia, etten enää koskaan yrittäisi lääkikseen uudestaan, musta ei ikinä tule niin fiksua, että voisin niissä pääsykokeissa pärjätä. Tällä hetkellä olen kuitenkin hieman eri mieltä, vaikka todella todella haastavaahan se onkin.

Olen siis noin 90% varmuudella yrittämässä ensi vuonna uudestaan sisään. Ainakin tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, mutta en uskaltanut ihan täysiä prosentteja laittaa, koska eihän sitä koskaan tiedä, miten käy ja minne päädyn. Tyhmäähän se kuitenkin olisi luopua pitkäaikaisesta unelmasta yhden vastoinkäymisen jälkeen. Ja totuushan on, että hyvin harvat sinne heti ensimmäisellä kerralla pääsee. Olin myös todella uupunut keväällä ylioppilaskirjoitusten jälkeen ja jotenkin se uupumus kyllä heijastui todella voimakkaasti mun pääsykoelukuihin. Koen, että mulla on paljon enemmän energiaa ja voimia opiskella nyt ensi vuoden aikana, kun olen saanut kaikki lukiostressit pois alta ja kesän olen pyhittänyt vain rentoutumiselle.

En ole vielä saanut Jyväskylästä tietoa, olenko päässyt biologiaa opiskelemaan ja se on tässä se tekijä, joka hieman sekoittaa pakkaa. Saan luultavasti tämän viikon aikana tiedon, pääsinkö sisään vai en, eikä mun toisaalta kannattaisi miettiä näitä asioita ennen sitä tietoa ollenkaan. Silti en voi itselleni mitään, kun spekuloin näitä asioita. En osaa yhtään sanoa, pääsenkö sisään vai en! Koen, että pääsykoe meni hyvin ja mun YO-todistuskin on ihan hyvä. Mahdollisuuksia siis ehkä on, mutta koskaan ei kuitenkaan voi olla varma.

Kysymys siis on se, että jos saan Jyväskylän yliopistosta paikan, otanko sen vastaan vai en. Tuntuu hölmöltä, että en ottaisi. Onhan se sentään yliopistopaikka. Mutta siinäkin on niitä huonoja puolia... Ensinnäkin muuttaisin Jyväskylään ja mun tarvisi varmaankin etsiä sieltä joku työpaikka itselleni, jotta saisin vähän rahaa elämiseen. No ei siinä mitään, kyllä mä luulen jaksavani ihan hyvin opiskelut ja työt, mutta sitten jos siihen pitäisi vielä ympätä lääkiksen pääsykokeisiin opiskelu! Siinä kohtaa yhtälö alkaa kuulostaan jo kauhean rankalta. Tietenkin voisin opiskella sitä biologiaa hieman rennommalla otteella, mutta sekin tuntuu tyhmältä, koska jos en saakkaan lääkispaikkaa tokalla yrittämälläkään, niin olisi harmillista että ekan vuoden bilsan opiskelut ovat olleet vähän sitä sun tätä. Olen muutenkin huono sellaisessa hälläväliä-asenteessa, koska haluan aina yrittää parhaani kaikessa.

Tietenkin sisäänpääsyssä on myös hyviä puolia, kuten se että tottakai biologian opiskelu valmentaisi myös samalla lääkiksen pääsykokeisiin ja olisihan se nyt muutenkin mukavaa päästä opiskeluelämään kiinni ja saada vähän uusia tuulia elämään. Nyt pitäisi vaan yrittää jotenkin järjestellä asiat tärkeysjärjestykseen. Opiskelijaelämä ja uudet kaverit vai kunnollinen jokapäiväinen reenaus lääkistä varten. Jos välivuoteen päätyisin, niin tottakai silloinkin hankkisin jotain töitä itselleni, enkä makaisi koko vuotta vain kotona nenä kiinni kirjassa. Mutta aikaa ja voimia jäisi varmasti silti enemmän pääsykoevalmennukseen.

Helpointahan olisi tietysti se, että en pääsisi ollenkaan Jyväskylään sisään ja tämä kaikki vatvominen osoittautuisi täysin turhaksi, koska silloin jäisi vain se yksi vaihtoehto: välivuosi ja rankkaa opiskelua ensi kevättä silmällä pitäen. Jos taas pääsen sisään, niin näiden kysymysten edessä kamppailu on väistämätöntä. Mitä siis tehdä? Onko teillä mielipiteitä, ideoita tai ehdotuksia?

Ehkä pitäisi vain työntää nämä kysymykset hetkeksi syrjään ja palata niihin sitten kun tiedän, pääsenkö sisään vai en. Jännityksellä siis sitä tietoa odottaen!

Sonja

Kuva weheartit.com

Hard work pays off!

Sain postauspyynnön, että kirjoittaisin siitä miten itse lukiossa opiskelin kokeisiin ja lopulta lukion viimeiseen koitokseen YO-kirjoituksiin. Kirjoituksissa pärjäsin ihan hyvin, vaikka en ihan kaikkiin tuloksiin täysin tyytyväinen olekaan. Esimerkiksi kemian voisin yrittää korottaa ensi keväänä, jos en saa opiskelupaikkaa. Jos taas pääsen opiskelemaan jonnekin, luulen että korotukset saattavat unohtua.

Olen aina ollut tunnollinen oppilas ja se on luultavasti vienyt mua pitkälle. Aina (noh, melkein aina) olen ainakin yrittänyt tehdä läksyt ja kaikki isommat työt olen tehnyt ajallaan, enkä jättänyt rästiin myöhemmälle, jolloin kaikki vain kasaantuisi. Tietenkin lukion koeviikot aina ärsyttäviä kasaantumisia, jolloin kerralla pitäisi jaksaa opiskella monta päivää putkeen, kunnes tulee taas pidempi tauko. Tietenkin tätä rupeamaa helpottaisi se että lukisi niitä kappaleita koko jakson ajan, jolloin koeviikko voisi olla vain kertailua, mutta mulla tämä ei ole ikinä toiminut! Aina sitä kouluvuoden alussa tekee itselle tavoitteeksi panostaa kouluun ja lukea lukuläksyjä, mutta se on jäänyt joka kerralla siihen muutamaan ensimmäiseen viikkoon. Vaikka läksyt siis yleensä teenkin, niin lukemiset olen aina jättänyt sinne muutamaan iltaan ennen koetta.

En ole kovin nopea lukemaan, tai oikeastaan nopea lukemaan ja samalla sisäistämään. Tämä luultavasti koitui lääksiksen pääsykokeissakin kohtaloksi, sillä en juuri yhtään panostanut sellaiseen nopeaan lukutaitoon. Koeviikon lähestyessä mun oli yleensä aina aloitettava lukeminen noin viikkoa aikaisemmin riippuen tietenkin siitä, mitä aineita ja kuinka paljon eri aineita koeviikolla oli. Jos oli paljon lukuaineita niin lukemiset alkoivat yleensä ihan hyvissä ajoin. Ainakin kaksi päivää oli varattava melkein kaikille lukuaineille, jotta ehtisin lukea alueen kunnolla kerran läpi. Poikaystäväni pystyi kerran lukemaan järjettömän historian alueen päivää ennen koetta, mutta mä en pystyisi sisäistämään siinä ajassa yhtään mitään. Lukiossa kun yleensä koealue on siis koko kurssikirja eikä vain muutama kappale sieltä.

Kielissä olen taas aina ollut viimeisen illan -lukija. Niihin olen harvemmin jaksanut panostaa sen enempää. En ole koskaan oikein edes tiennyt, miten kieliä lueataan. Yleensä vain kertailin kieliopin ja that's it. Ei mulla koskaan ollut oikein motivaatiota alkaa mitään sanoja pänttäämään enää siinä vaiheessa. Tottakai aina sanakokeisiin opettelin sanoja, mutta en varsinaisiin kokeisiin.

Matikassa tein aina läksyt ja niitä yleensä olikin enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Matikan läksyjä yleensä motivoi vielä enemmän tekemään se, että meillä aina listattiin ylös, kuka teki ja mitä, ja kurssin lopussa katsottiin paljon on tehnyt läksyjä ja jos oli tehnyt 90% läksyistä, sai neljä pistettä kokeeseen. Läksypisteitä sai siis nollasta neljään riippuen siitä, paljonko läksyjä on tehnyt. Läksyjen tekeminen heijastui siis suoraan koetulokseen ja samalla kurssin arvosanaan. Kokeisiin en yleensä jaksanut kauheasti laskea. Kertailin tärkeimpiä juttuja ja siihen se sitten yleensä jäikin. Ykkösellä kävin korottamaan tosin yhden kurssin ja siihen korotuskokeeseen muistan laskeneeni ihan hulluna! Nousihan se numero sitten seiskasta ysiin. ;-) Se oli se ensimmäinen matikankurssi, missä yleensä kaikki tipahti pilvilinnoistaan luullen että pitkä matikka on piece of cake! Ekan kurssin jälkeen pääsin kuitenkin matikan makuun ja numerot ovat olleet aina kasin ja kympin välillä. Ja loppujen lopuksihan ahkera läksyjen teko palkittiin YO-kirjoituksissa, sillä en oikeasti laskenut matikkaa niin paljon lukulomalla kuin olisin halunnut.

Fysiikassa ja kemiassa valmistauduin kokeisiin yleensä vain lukemalla, joskus ehkä muutamia laskuja laskemalla. Niissä olisin toivonut tekeväni enemmän töitä itse laskemisen kanssa, mutta läksyt (ainakin kemiassa) tein kuitenkin aina tunnollisesti. Se kuitenkin auttaa hirveästi kokeessakin! Laskemaan kuitenkin oppii vain laskemalla!

Kuva weheartit.com

 

Vaikka läksyjen teko siis tuntuukin usein samalta kuin ylhäällä olevassa kuvassa, niin kokemuksen kautta voin sanoa, että se palkitaan! Ainakin mun kohdalla se on vienyt mua jo yksistään hirveän pitkälle. Tietenkin sen lisäksi on panostettava myös kokeisiin, mutta sen ei tarvi olla niin isoa panostusta, jos pohjaa on jo syntynyt kurssin aikana! Tietty lukuläksyjäkin kannattaisi tehdä ja se helpottaisi vieläkin enemmän kokeisiin lukua, mutta tiedän omasta kokemuksesta, että se on todella todella vaikeaa motivoitua ja lukea kappaleita pitkin jaksoa.

 

YO-kokeisiin panostus oli tietenkin vähän isompaa kuin tavallisiin kokeisiin. Onhan YO-kokeille varattu ihan oma lukulomansa. Monet kuitenkin tekee sen virheen, että käyttää sen loman johonkin ihan muuhun kuin lukemiseen, jolloin YO-kirjoituksiin luku jää aika samalle tasolle kuin normikokeisiin, vaikka luettavaa on moninkertaisesti enemmän. Itse otin kyllä heti opiskelu moodin päälle ja kun muut vietti hiihtolomaa lapissa lasketellen, mä olin nenä kiinni kirjassa monta tuntia joka päivä.

 

No, ei opiskelua kuitenkaan liian vakavasti kannata ottaa vaikka kunnianhimoinen olisikin! On sitä onneksi muutakin elämää olemassa, eikä se ole maailmanloppu, jos yhdet kokeet tai edes kirjoitukset eivät menisi ihan odotetulla tavalla. Aina voi yrittää korottaa!

 

En nyt jaksa alkaa jauhaan näitä kliseisiä "liikuntaa kannattaa harrastaa opiskelun lomassa", "syö terveellisesti ja säännöllisesti" ja "nuku kunnon yöunet" juttuja. Eiköhän ne kaikki tiedä ja jokainen niitä soveltaa omassa elämässään omalla tavallaan! Itse en ole kovin hyvä esimerkki esimerkiksi liikkujasta, sillä tän kevään opiskelujen aikana mun liikkuminen oli hyvin vähissä. Syöminenkin oli välillä vähän vinksallaan (yleensä lukiessa tekee mieli aina herkkuja - onneksi asun kaukana kaupasta, ettei sinne tule lähdettyä joka himossa!) ja onhan sitä välillä tullut valvottuakin luvattoman kauan vaikka yleensä kuitenkin ihan säännöllisesti ja paljon nukunkin!

 

Ehkä tämä riittää tältä erää opiskelusta! Kysykää toki jos jotain kysyttävää on, vastaan kyllä ihan mielelläni.

 

Sonja