Buranahaalarit!

Vitsi, miten hienolta tuntui tänää saada omat buranahaalarit! Nää jalassa sitä alkaa pikkuhiljaa tuntemaan itsensä oikeasti lääkisopiskelijaksi. :-) Nyt sit pitäis vaan äkkiä ommella muutamat merkit siihen kiinni ennen torstain Kauppakadun approa. 

Pääsykokeisiin valmistautuminen

Vuosi sitten näihin aikoihin aloitin hiljalleen pääsykokeisiin luvun. Iltalukion fysiikan kurssi alkoi jo melko aikaisin syksyllä, mikä otti päähän. En olisi halunnut aloittaa lukemista vielä niin aikaisin, mutta koska halusin kuitenkin käydä kaikki fyysikan kurssit (ensimmäistä lukuunottamatta) iltalukiossa, oli pakko aloittaa jo aikaisin syksyllä. En kuitenkaan ollut valmis käymään Tampereella enempää kuin kahdesti viikossa. Matkoihin meni aina kuitenkin aikaa, enkä omista omaa autoa joten piti aina sumplia vanhempien ja siskon kanssa menot niin että sain auton käyttöön aina maanantai- ja keskiviikkoilloiksi.

Iltalukiossa en siis lukenut muuta kuin vain fysiikan kursseja. Olisin samaan hintaan voinut lukea myös kemiaa sekä biologiaa ja varmasti olisin niitä lukenutkin jos olisin asunut lähempänä. Nyt koin tuon kahdesti viikossa Tampereelle ajelun hieman työlääksi ja aikaa vieväksi, mutta kuitenkin todella hyödylliseksi. Biologia ja kemia oli kuitenkin mulle tutumpia, koska olin niitä lukiossa lukenut ja YO-kirjoituksissa kirjoittanut joten päätin keskittyä aluksi vain fysiikkaan.

Niin kuin jo sanoinkin, aikaisin syksystä fysiikan lukemiset ei aluksi oikein kiinnostaneet. Olin varmaan edelleen vähän loman tarpeessa edellisistä pääsykokeista. En ymmärrä kuinka jotkut jaksaa jo heti kesällä aloittaa luvut melkeinpä heti edellisten pääsykokeiden jälkeen. Itse tarvitsin useamman kuukauden luvuttoman loman ennenkuin pystyn motivoimaan itseäni uudestaan. Päätinkin aluksi mennä rennolla otteella lukion kanssa. Fysiikan lämpökurssi oli muutenkin jo tuttu ja helppo, joten tunneilla istuminen tuntui usein aika turhalta. Tuli kuitenkin laskettua tosi paljon tehtäviä, mikä palautteli asioita kivasti mieleen ja kehitti sitä niin surullisen kuuluisaa laskurutiinia.

Etenin siis vuoden loppuun aikalailla iltalukion tahdissa. Tehtäviä tein paljon enemmän mitä annettiin läksyksi, koska halusin hyödyntää opettajia aina jos jossain tehtävässä oli hankaluuksia. Lukioaikoina jätin fysiikan opinnot kesken sähkökurssin jälkeen ja vaikka niinkin pitkään siellä kitkuttelin, juuri mitään ei kyllä jäänyt päähän! Lähinnä vain opettelin asiat ulkoa sisäistämättä mitään. Nyt oli kiva käydä fysiikan kurssit kunnolla opettajan johdolla läpi uudestaan ja koin tästä olevan todella paljon hyötyä.

Iltalukiota voin kyllä suositella varsinkin silloin jos on joku yksi heikompi aine, missä kaipaisi opettajan tukea. Etenemistahtihan siellä on paljon nopeampi kuin normaalisti lukiossa, joten jos ihan nollapohjilta sinne menee, niin omaa aktiivisuutta kannattaa olla. Suosittelisin aina tutustumaan opetettaviin aiheisiin ennen itse opetusta, jotta tietää jo asiasta jotain ja voi sitten kysyä opettajalta jos jäi jotain epäselväksi. Tällä tyylillä on kyllä mahdollista pysyä mukana! Tosin itse opiskelin usein kahta kurssia samanaikaisesti, joten kyllä se töitä vaatii. Itseäni helpotti suuresti se, että asiat oli kaikilta kursseilta edes jotenkin tuttuja, joten pystyin heti keskittyä niihin vaikeimpiin asioihin ja hioa niitä kuntoon. Kovalla motivaatiolla on kyllä mahdollista pysyä huonommallakin lähtötasolla mukana! :-)

Itse en ole kovin suuri valmennuskurssien kannattaja. Itse kävin eximian lyhyen kurssin heti kirjoitusten jälkeen ja koin sen hyödyttömäksi. Olin kyllä silloin todella väsynyt YO-kirjoituksista, joten motivaatiota ei kauheasti enää ollut pääsykoelukuihin, joten se varmasti söi valmennuskurssin hyötyä. Mikään valmennuskurssihan ei takaa sitä opiskelupaikkaa, kyllä se kuitenkin aina lähtee itsestä ja siitä omasta motivaatiosta. Ehkä sellaiselle ihmiselle, jolta on kaikki aineet (fy, ke, bi) jäänyt lukiossa lukematta, sellainen pitkä ja kattava valmennuskurssi voi olla todella hyödyllinen. Jos kuitenkin aineet on jo lukiosta tuttuja, en koe valmennuskursseja välttämättömäksi. Tästä aiheesta voisin melkein joskus kirjoittaa ihan oman postauksen.

Muistan kuinka vuodenvaihteen jälkeen oli todella vaikeaa aloittaa kemian ja biologian lukemiset. Jotenkin vain siirsin ja siirsin niiden aloittamista aina seuraavalle viikolle ja kyllä se varmaan helmikuulle meni kun vihdoin aloitin. Ostin sen mafyn vanhan tehtäväpaketin koneelleni fysiikasta ja kemiasta ja aloitin niiden laskemisen. Olen aina ollut tosi huono tekeen mitään lukusuunnitelmaa ja yleensä sellaiset vaan saa mut todella ahdistuneeksi sit jos niistä jää jälkeen. Mafyn tietokoneohjelma teki automaattisesti sellaisen aikataulun tehtävien tekemiselle, jotta kaikki tehtävät ehtii tekemään ennen pääsykoetta.

Punainen käyrä kuvaa siis omaa tasoa joka aina nousee sitä mukaan kun teet tehtäviä. Musta käyrä on se, millä tasolla pitäisi aina vähintään olla jotta pysyy aikataulussa. Ahdistuin aina kovasti jos jäin tuon mustan viivan alle ja usein mun punainen käyrä olikin paljon mustaa käyrää korkeammalla, että sain muutaman päivän hyvällä omalla tunnolla olla laskematta. Ja siis en tarkoita sitä, että muutamana päivänä en laskenut yhtään mitään. Silloin yleensä laskin jonkun toiseen aineen tehtäviä tai luin biologiaa. En millään jaksanut joka päivä panostaa kaikkiin kolmeen aineeseen. 

Kemian ja fysiikan laskemiset oli siis aikalailla tuon mafyn tehtäväpaketin sekä vanhojen lukiokirjojen varassa. Koin kyllä saavani melko hyvän laskurutiinin ja aloin oikeasti tykkäämään esimerkiksi fysiikasta jota ennen niin kovasti vihasin. Jossain kohtaa tuntui että olin fysiikassa jopa parempi kuin kemiassa, mutta loppupeleissä olin kyllä kumpaakin ainetta hionut niin paljon että taisin olla niissä aika tasaisen vahva.

Biologian lukuihin lainasin kaverilta Ihmisen fysiologia ja anatomia kirjaa, jota luin lukiokirjojen lisäksi. Lukiokirjojen samat tekstit alkoi oikeasti kyllästyttään todella paljon, joten tuo uusi kirja toi lukemiseen vähän mielenkiintoa ja yskityiskohtaisempaa tietoa monestakin eri asiasta. Jouduin aina vähän miettimään, mikä olisi hyvä asia muistaa ja mikä menee jo liian syvälliseksi. Opettelin kuitenkin ihmisen biologiaa paljon yksityiskohtaisemmin kuin aikaisempina vuosina. Tein myös melkein kaikesta todella hyvät muistiinpanot. Käytin todella paljon aikaa eri anatomisten rakenteiden piirtämiseen ja värittämiseen. Kertaaminen onnistui siis hyvin omia muistiinpanoja lueskelemalla.

Jotenkin tämä vuosi tuntui selkeästi erilaiselta kuin aikaisemmat haut. En ollut yhtä stressaantunut kuin ennen. Harrastin myös säännöllisesti liikuntaa lukemisen ohella ja kävin jonkin verran keväällä töissäkin. Välillä työnteko stressasi suunnattomasti ja ajattelin niiden pilaavan mun mahdollisuudet sisäänpääsyyn. Näin myöhemmin ajatellen, ne työt oikeasti oli varmasti ihan hyvä juttu. Sain ajatukset kokonaan muihin juttuihin ja jaksoin taas paremmin panostaa lukemiseen. Tein todella paljon iltavuoroa niin että aamupäivät luin tehokkaasti ja illat olin töissä. Aamuvuorojen jälkeen lukeminen oli todella raskasta, joten tein suurimmaksi osaksi vain iltavuoroa. 

Lisäksi jotenkin se oma osaamistaso otti tosi ison harppauksen edellisvuoteen verrattuna. Palaset vain vihdoinkin loksahteli paikoilleen ja koin olevani kaikissa kolmessa aineessa hyvä. Tottakai sitä aina epäili omaa osaamistaan ja sisäänpääsyn mahdollisuuksia, mutta sitä se hakeminen aina on. Epätoivoa, mutta myös onnistumisen tunteita. :-)

Mun poikaystävä oli tilannut mafynetistä vähän laajemman tehtäväkokonaisuuden itselleen ja siinä tuli mukana muunmuassa harjoituskokeita joita kopioitiin sitten mullekin. Ehkä noin kolme viikkoa ennen pääsykoetta aloin sitten niitä tekeen aina jokatoinen päivä. Otin viisi tuntia aikaa ja tein kokeita, niin kuin ne olisi pääsykokeita. Siinä vasta epätoivon hetkiä tulikin, koska mafy oli oikeasti osannut tehdä tosi kinkkisiä tehtäviä mikä oli tietysti hyvä juttu. Yksi niistä kokeista oli erityisesti todella vaikea ja sen kokeen jälkeen olin ihan varma etten tule pääsemään tänäkään vuonna sisään. Laskin omat pisteeni enkä saanut lähellekään puolia kokeen pisteistä. Vasta myöhemmin selvisi, että mafy oli arvioinut jokaiselle kokeelle yksilöllisesti "sisäänpääsypisterajat" ja ylitin sitten kuitenkin ne rajat! Voi sitä onnen tunnetta, kun yhtäkkiä taas näkyikin valoa tunnellin päässä. Siinä sitten toitotin itselleni sitä kuinka viimeiseen asti nyt mennään täysillä eikä luovuteta! 

Kokeet myös ulkonäöllisesti näytti ihan oikealta pääsykokeelta

Noin kymmenen harjoituskoetta tein. Ihan viimeisten kohdalla aloin olla todella väsynyt siihen kellottamiseen ja täysillä panostamiseen. Itse pääsykoe alkoi jo olla niin lähellä, että jätin sen viimeisen kokeen kesken ja päätin antaa aivojeni levätä enkä rasittaa niitä enempää. Olivat sitten täydessä teräskunnossa h-hetkellä. :-) Muutamana päivänä ennen koetta en siis tehnyt juuri mitään, ehkä muutamia asioita biologiasta kertailin mutta muuten otin rennosti. Koin kuitenkin nuo harjoituskokeet todella hyödyllisiksi. Jotenkin tuli sitä sellaista rutiinia siihen kokeen suorittamiseen, jolloin ehkä se oikea koe tuntui vain yhdeltä kokeelta muiden rinnalla eikä niin pelottavalta. Mene ja tiedä. Itselle ne kuitenkin loi sellaista itsevarmuutta ja taistelutahtoa, koska lähes kaikissa kokeissa pääsin yli sen mafyn arvioiman pisterajan. 

Vielä loppuun voisin koota teille hakijoille muutaman vinkin hakuprosessiin, jotka monille saattaa olla kyllä itsestäänselviäkin, mutta toimii myös ehkä sellaisena TL;DR tiivistelmänä:

• Laske, laske, laske ja laske! Laskurutiinia ei vain saa mitenkään muuten kuin laskemalla. Aloita helpoista yksinkertaisista laskuista, jotta kaavat tulisi tutuiksi ja pikkuhiljaa siirry haastavampiin. 
• Juuri ennen pääsykoetta kannattaa kuitenkin palata niihin helppoihin laskuihin. Tällä tavalla saat hyvin kerrattua ja palautettua muistiin laskukaavat, mutta saat myös itsevarmuutta pääsykoetta varten, kun osaat tehtävät. Siitä ei ole mitään hyötyä laskea jotain todella haastavaa tehtävää edellisenä iltana ennen pääsykoetta ja masentua sitten siitä, kun ei osaa.
• Yritä tehdä tehtäviä mahdollisimman pitkälle ilman apua. Älä katso malliratkaisua, vaikka tehtävä ei heti aukeisikaan. Mieti mitä kaikkea lähtöarvoista pystyy laskea ja lähde kokeilemaan edes jotain. Väärästäkin ratkaisutyylistä on enemmän apua kuin yrittämättä jättämisestä. Lisäksi moneen tehtävätyyppiin saattaa olla useampi tapa päätyä oikeaan vastaukseen. 
• Kiinnitä huomiota, jos tehtävissäsi toistuu samantyylisiä virheitä ja yritä päästä niistä pois. Itse olen kova tekemään huolimattomuusvirheitä, joten oli haastavaa opetalla tekemään tehtäviä nopealla tahdilla mutta samalla myös välttää niitä huolimattomuusvirheitä. 
• Yritä myös aidosti kiinnostua opiskeltavista asioista. Okei, joidenkin suotyyppien ja fysiikan diodien kohdalla se voi tuntua kyllä mahdottomalta, mutta auttaa kuitenkin asioiden sisäistämisessä. 
• Keksi jotain muutakin tekemistä säännöllisesti, jolloin saat ajatukset kokonaan muihin juttuihin! Urheile, näe kavereita, lähde shoppaileen, jotain kivaa mistä nautit. :-) 

Ja vielä loppuun poikaystävän vinkki (joka siis myös pääsi lääkikseen):

• Vaikka olisi kuinka hyvät lähtökohdat (pelkkiä älliä kirjoittanut lukiosta), niin siihen ei kannata tuudittautua. Lääkikseen pääsy vaatii rankkaa työtä ja se kannattaa tiedostaa! 

Kaikille tuleville hakijoille oikein paljon tsemppiä luku-urakkaan! Laittakaa kommenttiboksiin kysymyksiä, jos sellaisia tuli mieleen. Vastaan niihin oikein mielelläni. :-)

Sonja

Ensimmäisten viikkojen fiiliksiä

Tänään polkiessani pyörällä kotiin tuolta Kaupin kampukselta mietin että tänää voisi olla hyvä päivä päivittää blogia. Samalla myös tuskailin tuota Taysin ympärillä olevaa työmaata. Pyöräilyreitit muuttuu vähän väliä ja täytyy miettiä, mistä sitä olisi tällä kertaa fiksuinta/nopeinta mennä. Toinen uusi asia on liikennevalot! Ei sitä siellä "maalla" asuessa tullut edes ajatelleeksi kuinka paljon liikennevalot hidastaa pyörällä kulkemista, kun koko ajan saa seisoskella risteyksissä. Vaikka alati muuttuva työmaa ja liikennevalot kulkua hieman hidastaakin, olen kyllä nauttinut todella paljon kaupungissa asumisesta. Joka paikkaan pääsee niin kätevästi pyörällä ja auto olisi oikeastaan jopa hitaampi. Eilen poljin keskustaan ostaan paitaa itselleni torstaista mediverkko cup -tapahtumaa varten ja koko reissuun meni hieman reilu puoli tuntia. Todella nautin tästä, että kaikki on lähellä, kun on tottunut siihen että ilman autoa ei oikein voi lähteä minnekään.

Lääkiksen alku on ollut tapahtumarikas! Ensimmäinen viikko oli todella raskas, koska sairastuin heti aika kovaan flunssaan ja se tottakai väsytti. Muistan kuinka olin vuosi sitten myös samoihin aikoihin flunssassa ja ajattelin, että onneksi voin olla vain kotona eikä tarvi juosta lääkiksen kaikissa iltamenoissa. Noh, tänä vuonna sain sitten kokea sen! Selvisin oikeastaan ihmeen hyvin, mutta kyllä siinä kohtaa meinasin luovuttaa kun pääsin kotiin edellisistä bileistä noin kahden aikaan yöllä ja seuraavan bileiden lippuja oli tarkoitus mennä jonottaan neljän/viiden aikaan aamuyöstä. Jotenkin sitä vain selvisi siitäkin. Onneksi tämä on mun viimeinen fuksivuosi! :-D

Meidän kurssi vaikuttaa kyllä tosi ihanalta ja aktiiviselta. Tuntuu tosin että vielä on paljon porukkaa kenen kanssa en ole jutellut ollenkaan! Ensimmäisellä viikolla flunssan ja kovan juhlimisen lisäksi väsytti kyllä ihan vain se sosiaalisena olokin ja kaikkiin uusiin ihmisiin, paikkoihin ja asioihin tutustuminen. Vähäisenä vapaa-aikana oli ihana vain makoilla sohvalla ja olla hiljaa. Kaikesta huolimatta on ihana tutustua uusiin ihmisiin ja todella toivon löytäväni lääkiksestä elinikäisiä ystäviä.

Itse koulu on vielä toistaiseksi ollut todella rentoa. Olemme hieman tutustuneet ensihoitoon sekä pbl oppimismuotoon, mitä Tampereen lääkiksessä käytetään. Lisäksi meillä oli todella mielenkiintoinen opintokäynti joko Taysissa, Hatanpään sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Itse olin terveyskeskuksessa seuraamassa potilaiden lääkärikäyntejä ja haastattelemassa hieman potilaita siitä millainen heidän mielestään on hyvä lääkäri ja millaisia odotuksia potilailla on lääkärin vastaanotolla. Tuntuu todella hurjalta päästä näin varhaisessa vaiheessa jo kontaktiin potilaiden kanssa ja seuraamaan sitä oikeaa lääkärin työtä läheltä.

Välillä oikein havahdun siihen, että ei vitsit, nyt sitä sitten oikeasti ollaan opiskelemassa lääketiedettä. Koen olevani todella onnekas ja kiitollinen siitä että saan opiskella alaa, joka todella kiinnostaa. Toisaalta taas välillä herää sellaisia ajatuksia, että apua onko musta tähän. Tulenko koskaan selviään näistä opinnoista, onko musta niin vastuulliseen työhön. Mä luulen, että tollaiset ajatukset on kaikilla normaaleja, eikä meistä kukaan ole syntynyt valmiiksi lääkäriksi. Eiköhän tämän kuuden vuoden aikana siihen sitten kasva ja se oma "lääkäri-minä" kehittyy kokoajan pikkuhiljaa. :-)