Varasijalta hyväksytty

Mulle tuli tänä aamuna soittoa Tampereen yliopistosta. En siis ehtinyt vastaamaan siihen ja selvittelin kuka numeron takana oikein oli. Enirosta sain nimen ja kun googletin nimeä, tuli linkkejä lääketieteen yksikköön Tampereelle. Voitte vain kuvitella kuinka mun sydän pomppas kurkkuun ja kävin mielessäni ihan kaikkea hullua. Mitä jos mun pisteet on laskettu väärin ja pääsin lääkikseen sittenkin? Tai ehkä sieltä tulee joku turha kysely pääsykokeista... Heh, kaikkea mä mietin ja yritin kuumeisesti soittaa takaisin, mutta numeroon ei saatu yhteyttä.

Vähän myöhemmin mä sitten kirjauduin yliopistohakuun ja sieltä se soiton syy sitten selvisi. Mä olin päässyt bioteknologiaan varasijalta. Ensireaktioni oli, että voi eiiii. Tiesin että pääsin suht lähelle rajaa, mutta jotenkin toivoin että se ei silti riittäisi. Sen takia toivoin sitä, että en joutuisi sen kysymyksen äärelle että otanko sitten paikan vastaan vai en. Viime vuonna olisin luultavasti kiljuen ottanut kyseisen paikan. Nyt en oikein tiedä... Tuntuu hienolta että pääsin sinne, koska niin moni lääkikseenkin pyrkijä hakee sinne. Silti joudun nyt miettimään tätä asiaa aika lailla.

Paikan vastaanottaminenhan tarkoittaisi sitä että ensi vuonna mahdollisuudet lääkiksen suhteen hieman heikkenisivät, koska minulla on jo opiskelupaikka vastaanotettuna. Tietääkö joku miten tuo tulee näkymään? Otetaanko ilman opiskelijapaikkaa olevat ihan eri kiintiössä sisään vai saako he vain muutaman lisäpisteen? Pitäisi selvittää tätä asiaa.

Toisaalta voisihan bioteknologiasta olla hyötyä. Siellä voisin taas opiskella vain sellaisia kursseja joita koen hyödylliseksi, ja jos en ensi vuonnakaan sisään pääse, niin ainakin olisi sitten edes se paikka. Mikä ei siis huono ole! Ei vaan ehkä ihan se, mitä oikeasti haluan.

Olin jotenkin niin asennoitunut jo välivuoteen. Ajattelin että menen iltalukioon lukemaan fysiikkaa, teen syksyn töitä ja opiskelen taas entistä ahkerammin. Mulla oli ajatus selvänä visiona päässäni ja nyt se romuttui. Muistan viime vuoden kuinka työlästä se oli aloittaa uusi koulu. Piti olla kokoajan kauheen sosiaalinen ja yrittää pitää itseään "tyrkyllä". Joka ilta oli kamalasti menoa, enkä ollut tottunut sellaiseen joten se kyllä väsytti henkisesti todella paljon. Olin iltaisin aina todella väsynyt päivän sosialisoinnista koska halusin niin kovasti saada kavereita enkä jäädä ulkopuolelle. Jotenkin ahdistaisi aloittaa taas se sama uudelleen. Jos kyseessä olisi lääkis, tekisin sen enemmän kuin mielelläni! Mutta kun kyseessä olisi taas yksi väliaikainen ratkaisu, niin jaksanko sitä?

Mulla on sellainen olo, että kyllä mä sinne ensi vuonnakin pääsisin! Että jos nyt jätän paikan vastaanottamatta ja ensi vuonna sitten menen sinne jos en pääse lääkikseen. Haen uudestaan, menen valintakokeeseen ja pääsen uudestaan sisään. Musta tuntuu että pääsisin. Pääsin tänäkin vuonna vaikka koe ei edes mennyt mielestäni mitenkään niin hyvin mitä olisin toivonut. Ensi vuonna olen taas tätä vuotta parempi. Eihän sitä asiaa tietenkään varmaksi voi sanoa että pääsisin uudestaan, ja tuntuu todella vaikealta luopua tuosta paikasta vaikka mieli tekisikin.

Kysymys kuuluukin, mitä te tekisitte tässä tilanteessa? En nyt ihan kaikkia muuttujia ja mielipiteeseeni vaikuttavia asioita tässä maininnut mutta ne tärkeimmät kaiketi. Tavallaan olen todella iloinen että olin tarpeeksi hyvä, mutta tavallaan olisin toivonut että juuri minä olisin ollut vaikka se, jonka nenän edestä se raja vedetään! Ei tarvisi pohtia tätä kysymystä...

Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana

Vaikka sitä jotenkin skeptisesti ajatteli, että tuskin sitä pääsee sisään, niin silti jotenkin jännityksellä odotin puoltayötä ja sitä että tulokset julkistettaisiin yliopistohaussa. Jotenkin omaa skeptisyyttä lisäsi se, että monet olivat saaneet hyväksymiskirjeitä jo 1. heinäkuuta, vaikka tulosten piti tulla 2. heinäkuuta. Noh, sisään en päässyt ja kyllä se hetken aikaa oikeasti todella paljon harmitti.

Taas "turha" välivuosi tiedossa... Vanhenen vuoden, mutta en etene elämässäni eteenpäin. Viime vuoden pänttääminen tuntuu todella turhalta. Kuinka paljon olisinkaan voinut vain nauttia elämästä lukemisen ja laskemisen sijaan. Todellisuudessahan se kaikki on vain pohjana ensi vuodelle ja silloin hakeminen on toivottavasti taas hieman helpompaa. Välillä iskee silti ahdistus. Miksi en pääse eteenpäin?

Jotenkin nykyään näen asiat kuitenkin ihan valoisasti. Ehkä siksi että sain oman ohuen kirjeeni vasta tänään ja näin pisteeni. Siis VAU, oli reaktioni. En halua tarkkoja pisteitäni tänne kertoa, mutta voin kertoa että kehitys on huima viime vuodesta, jolloin jäin hyvin hyvin kauas pisterajoista. Tänä vuonna omilla raakapisteilläni olisin päässyt kaikkiin Suomen hammaslääkiksiin, jos siis älyvuodon raakapistetaulukko piti paikkansa, minkä sieltä bongasin. Se tuntuu jo aika huikeelta!

En onneksi jäänyt mihinkään yhden pisteen päähän, mutta kuitenkin sopivan lähelle, että se todella motivoi minua ensi vuotta ajatellen! Silloin minä luen ja opettelen niin paljon biologian nippelitietoa kuin vain pystyn. Lasken, lasken ja lasken. Ja aion mennä heittämällä sisälle! Jos kehitys on yhtä huikeaa kuin se oli nyt viime vuoteen nähden, niin ensi vuonna olen varmasti sisällä. Toisaalta ei näinkään voi oikeastaan ajatella, kun joka vuosi koe on niin erilainen ja onnistuminen siinä ei ole mitenkään riippuvainen tästä vuodesta. Antakaa mun kuitenkin unelmoida ja elää näissä pilvilinnoissa hetki. ;-) Mä jotenkin taritsen tällaista pientä lisäboostia ensi vuodelle.

Jotenkin hävettää kertoa kaikille sukulaisille ja kavereille jälleen kerran, etten päässyt sisälle. Eihän monet todellakaan tiedä kuinka vaikea sinne on päästä ja olen aina ollut hyvä koulussa. Miksi siis nyt en onnistu? Ei olisi koskaan pitänyt tästä hakemisesta edes kertoa kuin vain läheisimmille, mutta minkäs sille nyt enää voi. Jotenkin on nyt vain opittava olla ajattelematta mitä muut ajattelee. Kyllä ne mulle tärkeimmät ihmiset kuitenkin ymmärtää tilanteen täysin ja tukevat sekä auttavat mua tästä eteenpäin.

Hyvä ystäväni pääsi opiskelemaan Tampereen yliopistoon kasvatustieteitä ja hänen puolestaan olen äärettömän onnellinen!! Vaikka meidän piti sinne Tampereen yliopistoon yhdessä mennä... No, minä tulen sitten vuoden perässä. Läheisimmistä kavereistani kukaan ei päässyt tänä vuonna lääkikseen, joten kaikki ollaan siinä mielessä samassa veneessä. Onneksi on kohtalotovereita! Ja senkin vuoksi tiedän ettei mulla ole mitään hävettävää... Ei sinne moni muukaan päässyt.

Oikein isot onnittelut kuitenkin kaikille jotka lääkikseen pääsi!! <3 Olette sen varmasti ansainneet!

Sonja