Sain tosiaan pyyntöjä, että kirjoittaisin enemmän ihan vain pääsykoelukemisistani ja nyt ajattelin sen toiveen siis täyttää. Voin tällaisia pieniä tilannekatsauksia opiskeluihini tehdä nyt näiden viimeisten viikkojen aikana muutaman, jos vain ylimääräistä aikaa on.
Mulla ei ole mitään tarkkoja aikoja, paljonko päivässä yleensä luen. Haluaisin aloittaa aamusta aikaisin, mutta olen todella aamu-uninen, joten se ei kyllä yleensä oikein onnistu. Ja ehkä se on mukavampi aloittaa opiskelu virkeänä kun ihan väsyneenä sen takia, että on repinyt itsensä aikaisin sängystä. Noin kymmenen - puoli yhdentoista aikoihin yleensä aloittelen, viimeistään yhdeltätoista! Luen siitä noin neljään, jolloin pitää yleensä alkaa tehdä äidille ruokaa joka tulee neljän jälkeen töistä. Siinä sitten syödään yhdessä ja vaihdellaan kuulumisia ja noin viideltä pyrin jatkamaan opiskelua. Siitä luen vielä pari-kolme tuntia. Ei nämä päivät aina ihan samalla tavalla mene, mutta tuossa sellaista suurinpiirtein osviittaa. Yritän ottaa kaiken ajan irti siitä, kun kukaan ei ole päivisin täällä kotona ja siksi päivisin en tee juuri mitään muuta kuin luen. Iltapäivästä saattaa aikataulu sitten joskus lipsua, mutta pyrin pitämään sen näin viimeisinä lukukuukausina hieman ehdottomampana. :-)
En ole koskaan osannut tehdä mitään tarkkoja lukusuunnitelmia, enkä niitä aio tehdä nytkään. Ne ei vain onnistu mun kohdalla. Jonain päivänä ei välttämättä yhtään kiinnosta lukea, jolloin laskeminen tuntuu paljon mielekkäämmältä. Jossain vaiheessa se laskiminen taas alkaa tökkiin, jolloin siirryn vaikka bilsan lukemiseen vastapainoksi. Saan vain kauheasti ylimääräistä stressiä tarkasta ohjelmasta, että mitä minäkin päivänä pitäisi tehdä.
Nyt tein kuitenkin hyvin suurpiirteisen ohjelman seuraavalle viidelle viikolle. Aion siis lukea kaikki bilsan kirjat kertaalleen läpi, laskea mun Eximian materiaaleista fysiikan ja kemian laskuja, sekä laskea lukiotasoisia vanhoja pääsykoetehtäviä läpi. Viiden viikon jälkeen mulla on kolme viikkoa jäljellä pääsykokeisiin, jolloin voin laskea uudestaan niitä laskuja, jotka aiemmin tuntui vaikeilta, lukea vanhoja aineistoja läpi ja tehdä niihin liittyviä tehtäviä, kerrata vaikeilta tuntuvat asiat ja joku päivä tehdä viime vuoden pääsykoe uudestaan ottaen siihen se viisi tuntia aikaa. Joistain tärkeimmistä/vaikeimmista bilsan aiheista voisi myös yrittää väsätä jotain ajatuskarttoja, jos vain aika riittää! Nyt olen siis julkistanut epävirallisen lukusuunnitelmani täällä blogissa, joten ehkä pysyn siinä paremmin. Viisi viikkoa on pitkä aika, mutta mulla on järjetön kasa laskettavaa ja luettavaa! Tulee kiireiset viikot siis. :-)
Mulle fysiikan kemian kirjoitukset oli tosi hyvä aikatauluttaja lukemisten suhteen. Ne varmisti, että maaliskuun puoleenväliin mennessä koko lukion fysiikka piti olla suurinpiirtein hallussa, samoin kemia. Kemiaa ja biologiaa on tullut opiskeltua myös yliopistossa, joten itsenäisesti olen ehdottomasti painottanut enemmän fysiikan laskemista. Se kun muutenkin on mun osaamisessa se heikoin lenkki. Kemian kirjoitukset antoivat ehdottomasti itsevarmuutta mun kemian osaamiseen, mutta en aio silti laiminlyödä sen laskemista tässä viimeisten viikkojen aikana. Silti varmasti pääpaino on edelleen fysiikalla, koska se vain tarvitsee enemmän hiomista.
Biologiaa taas olen jotenkin ihan täysin laiminlyönyt. Mulla on todella huono motivaatio lukea noita bilsan kirjoja, koska jotenkin tuntuu siltä, että ei niitä biologia tehtäviä kuitenkaan osaa tehdä sielä pääsykokeissa ilman aineistoa! Ainakin viime vuonna tilanne oli tämä... Toisaalta ei voi tietää, millainen se koe taas tänä vuonna on, mutta jotenkin odotan taas aineistopainotteista. En nyt kuitenkaan ihan täysin aio unohtaa biologiaa! Kirjat aion lukea läpi tämän viiden viikon aikana ja erityisen tarkasti yritän painaa mieleeni kaikki neloskurssiin eli ihmisen biologiaan liittyvät asiat. On sitä biologiaa jonkin verran opiskeltu onneksi yliopistossakin ja esimerkiksi solubiologiaa osaan todella paljon lukiotasoa tarkemmin. Olisi ihan lottovoitto, jos tämän vuoden aineisto liittyisi solubiologiaan jotenkin, koska siitä omistan jo hieman syventävää tietoa ja aineiston sisäistäminen olisi varmasti helpompaa.
Ehkä mä tulen tänne päivittämään miten pysyn mun viiden viikon suunnitelmassani. Ehdinkö tehdä kaikki haluamani tehtävät siinä ajassa plus lukea bilsan kirjat läpi? Onneksi olen jo aloittanut tämän projektin, fysiikasta on sähkö ja sähkömagnetismi kerrattu, biologiasta taas ihmisen biologia. Tästä on hyvä jatkaa. :-)
Tsemppihalit kaikille pääsykokeisiin lukeville! Ei tätä enää kauaa kestä. :-)
Sonja